Ilmestynyt 23.8.2016 – Päivitetty 31.5.2020

Kerran kesämökillä rauhallisen iltapäivänvieton katkaisi äitini kiljahdus. Luulin jo mökin syttyneen tuleen, mutta pelästyksen syynä oli ikkunalaudalle pörähtänyt hyönteinen: jättipuupistiäinen.

Tämä puupistiäisten heimoon kuuluva hyönteinen muistuttaa väritykseltään herhiläistä – pistiäinen sekin. Jättipuupistiäinen voi kasvaa neljän sentin pituiseksi, ja sillä on perässään pelottavan näköinen piikki, joka toimii munanasettimena. 

Ulkonäöstään huolimatta jättipuupistiäinen ei ole ihmiselle vaarallinen. Ampiaismaisen värityksen tarkoituksena on pelotella saalistajia ja turvata pistiäisen henkeä.

Toiseen huomiota herättävään pistiäiseen törmäsin yllättäen viime syyskesällä, kun purin lasteni käyttämättä jäänyttä hiekkalaatikkoa pihalla. 

Paksun puuparrun alta käveli tokkuraisen oloinen iso hyönteinen, jonka pitkä peräpää ja jalat olivat oranssit. Otus oli ilmeisesti asettumassa talvehtimaan, kun vahingossa herätin sen.

Laji oli sinipuupistiäinen. Sekin kuuluu puupistiäisten heimoon, josta elää Suomessa kymmenisen lajia.

Monet puupistiäiset ovat metsätuholaisia. Naaras poraa pitkällä munanasettimellaan reiän kaarnan läpi ja munii puun sisään. Kun toukka on kuoriutunut, se alkaa nakertaa puuhun käytäviä. Toukka koteloituu puun sisälle, jolloin se on ainakin sahatavaraksi kelvotonta. 

Joskus pistiäisen poraamia lautoja saattaa päätyä rakennustarpeiksi, ja hyönteisiä kuoriutuu valmiista seinäpaneelista tai jopa tapetin läpi. 

Toinen huomiotaherättävä pistiäisheimo on nuijapistiäiset. Ne ovat puupistiäisten tavoin kookkaita, kömpelön oloisia. 

Nuijapistiäisten tuntosarvet ovat nuijamaiset, ja niiden toukat muistuttavat erehdyttävästi perhosten toukkia. Pistiäistoukan tunnistaa jalkaparien määrästä: niitä on enemmän kuin perhostoukilla.

Neulaspistiäisten heimoon kuuluu useita tuholaislajeja, joista tunnetuin on pahamaineinen mäntypistiäinen. Sen kellertävät toukat syövät männynneulasia ja elävät suurina ryhminä. 

Loppukesällä voi usein nähdä, kuinka pistiäistoukat liikkuvat ryhmässä rytmikkäästi edestakaisin. Tällä häiritsevän näköisellä liikkeellä ne pyrkivät pelottelemaan vihollisiaan, kuten lintuja.

Suuri osa pistiäisistä on ihmiselle harmittomia, mutta Suomessakin elää lukuisia myrkkypistiäisiä, jotka voivat aiheuttaa kivuliaan kohtaamisen. 

Yleisimpiä myrkkypistiäisiä ovat muurahaiset ja ampiaiset. Muurahaiset lienevät kaikkein tunnetuimpia hyönteisiä, ja pistiäisistä parhaiten tiedettyjä. Niitä on lähes kaikkialla, metsissä, rannoilla, rakennuksissa ja ruokakomeroissa. 

Jokainen, joka on joskus epähuomiossa istahtanut ”kusiaispesään”, tietää mihin pistiäiset muurahaishapollaan pystyvät. Suomessa on noin neljäkymmentä muurahaislajia, maailmassa lajeja tunnetaan jopa 15 000.

Useimmat muurahaislajit elävät yhdyskunnissa, ja niillä on tarkka sosiaalinen hierarkia ja työnjako. 

Tiettyyn aikaan kesästä muurahaiset parveilevat. Olen kerran osunut elokuun alun helteisenä iltana paikkaan, jossa vanhan kelon yllä parveili lentomuurahaisia niin, että taivas melkein pimeni.

Kun pari on löydetty ja naaras on hedelmöitynyt, se puree tarpeettomiksi jääneet siipensä poikki. Sitten se etsii maastosta sopivan pesäpaikan, jonne se laskee munansa. Naaras ruokkii toukkia niiden koteloitumiseen asti.

Monilla ampiaislajeillakin on selvä yhdyskuntarakenne, johon kuuluu kuningattaren lisäksi koiraita ja työläisiä. Jotkin ampiaislajit elävät erakkoelämää.

Yhteiskunta-ampiaisten suurin laji on herhiläinen, jolla on varsin hyökkäävä imago – sen englanninkielisen nimen mukaan on nimetty Suomenkin ilmavoimien käyttämä hävittäjälentokone Hornet.

Useimmiten Suomessa törmää kuitenkin yleiseen ampiaiseen, jonka tieteellisen nimen Vespula vulgaris loppuosa viittaa vulgaariin eli rahvaanomaiseen. 

Tämä laji asettuu helposti taloksi suojaisiin, kuiviin paikkoihin. Joka kesä saan olla hajottamassa ampiaispesän alkuja puutalomme vintiltä, jotta uskallamme viedä sinne tavaroitamme. 

Yleisen ampiaisen pesä koostuu harmaasta, paperimaisesta aineksesta. Sen sisällä on kennosto. Ampiaiset jyrsivät pintapuuta vanhoista seinistä sekä keloutuneista puista ja sekoittavat sen sylkensä avulla pesäainekseksi.

Ampiaisen pisto tekee kipeää, ja allergiselle ihmiselle se voi olla jopa hengenvaarallinen. 

Sain ensimmäisen ampiaisenpistoni pikkupoikana, kun typeryyttäni menin sorkkimaan kepillä maakolossa olevaa isoa ampiaispesää. Pistiäinen tuikkasi minua leukaan, ja itkuhan siinä pääsi.

Monet pistiäiset ovat keltamustia, ja niillä on raidallinen peräpää. Tähän joukkoon kuuluvat tutut mehiläiset ja kimalaiset. 

Kimalainen ja jotkin muut mesipistiäiset ovat karvaisia, ja siitepöly tarttuu niihin helposti. Jos kimalaisen karvoista tekisi ihmiselle vaatteen, siitä tulisi varmaan maailman kallein turkis.

Kesymehiläiset ja kimalaiset ovat erittäin merkittäviä hedelmäpuiden ja muiden kasvien pölyttäjiä. Ilman niiden työpanosta sadot jäisivät olemattomiksi.

Mehiläisillä ja kimalaisilla on takaraajojensa säären ulkopinnassa ”pölyvasut”, joihin ne keräävät siitepölyä keltaisiksi palleroiksi.

Pistiäisillä on tärkeä rooli luonnon tasapainon ylläpitämisessä. Elintärkeän pölytystehtävän hoitamisen lisäksi ne muun muassa pitävät hyönteiskantoja kurissa loisimalla näiden toukkiin. ●

Päivitetty 31.5.2020 – Alkuperäinen julkaisu 23.8.2016