Runsas vuosi sitten Oulu valittiin kolmen kisaajan joukosta Suomen seuraavaksi kulttuuripääkaupungiksi. Oulussa riemuittiin eurooppalaisen asiantuntijaraadin valinnasta, mutta internetin keskustelupalstoilla valinta herätti myös kummastusta: miksi juuri insinöörikaupunki Oulu, kun esimerkiksi kisakumppani Tampere oli jo vuosia tarjonnut laajan kattauksen erilaista kulttuuria?

Tomu on laskeutunut, ja Oulu valmistautuu vuoteen 2026 täydellä höyryllä.

Pitkän linjan oululaisen muusikon, Aknestik-yhtyeen solistin Jukka Takalon mukaan kulttuuripääkaupunkititteli on Oululle ”ihan oikein”.

– Oulua pitääkin vähän lyödä sillä tittelillä, jotta se joutuu ottamaan kulttuurin huomioon, Takalo sanoo ja naurahtaa.

Haku kulttuuripääkaupungiksi oli vielä kesken, kun Oulu päätti leikata teatterinsa rahoituksesta 150 000 euroa. Alkuperäinen leikkausesitys oli vielä isompi, mutta se herätti suurta vastustusta.

Takalon mukaan Oulu tarvitsee tittelin – toisin kuin esimerkiksi Tampere.

– Tampereella asiat ovat jo niin valtavan hienosti.

Oulu tunnetaan kännyköistä ja Kärpistä, mutta myös ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskilpailuista tai lauluja huutavasta mieskuoro Huutajista. Viimeksi mainittu on kiertänyt vuosikymmenten ajan puvut päällä ympäri maailmaa. Molempia voisi ajatella yhdistävän jonkinlainen arktinen hulluus.

Huutajien kuoronjohtaja Petri Sirviö ei niele purematta väitettä.

– Näihin Oulu-kliseisiin liittyy enemmän järki kuin hulluus. Luovassa hulluudessa tarvitaan yllättävään paikkaan varsin kirkasta logiikkaa, älyä ja ketteryyttä tehdä asioita uudella tavalla.

Jos yhdistävää tekijää Oulun kulttuurielämälle pitäisi hakea, se voisi Sirviön mukaan olla tee se itse -henki. Läheskään kaikille taiteenlajeille ei ole Oulussa valmiina instituutioita, jotka ottaisivat alansa toimijat huomaansa.

– Sen sijaan tehdään itse.

Niin kuin Huutajat: kuoro loi oman polkunsa valmiiden rakenteiden ulkopuolella. Sirviön kokemuksen mukaan pohjoissuomalaiset ovat suvaitsevaisia, toisin kuin monesti luullaan. Vaikka Huutajat haastoi konventioita, se otettiin aikoinaan hyvin vastaan.

– Tosi nopeasti meitä on rakastettu.

Huutajat ja Ilmakitaransoiton MM-kisat voivat olla kulunut ja kapea kuva oululaisesta taideilmaisusta, mutta niitä yhdistää pohjoisen kulttuurikentällä yksi keskeinen seikka: molemmat ovat lähteneet suoraan maailmalle.

Takalo muistelee, kuinka Ilmakitaransoiton MM- kisojen perustamiskokouksessa pohdittiin, että eikö Suomen mestaruuskisat riittäisi – mutta ei, haluttiin samalla maailmanmestaruuskisat. Samanlaista asennetta Takalo kaipaa nytkin.

– Oululaisten pitäisi opetella leuhkemmiksi ja saada omanarvontuntonsa ylös.

Oululainen kulttuurielämä jää Takalon mukaan helposti mediassa näkymättömiin: Oulun Myllyojalla saatetaan tietää paremmin, mitä menee Helsingissä ensi-illassa kuin mitä on ensi-illassa kaupunginteatterissa. Takalo uskoo, että alueellisen median näivettyminen näkyy kulttuurielämässä.

– Jos asia ei näy mediassa, sitä ei ole olemassa.

Oulun kulttuurielämä ei ole näivettymässä – päinvastoin. Pohjoisen oman kulttuurilehden Kaltion päätoimittajan Paavo Heinosen mukaan oululainen kulttuurielämä on vireähköä. Heinonen vietti omat teinivuotensa 1990-luvun Oulussa, jolloin ”kaikki oli pelkkää kännykkää”.

– Olen kohta kaksikymmentä vuotta täällä hästäillyt, ja jatkuvasti näkee, kuinka paljon enemmän kaikkea on. Kaikkea ei pysty edes hallitsemaan.

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettuna toimiva Heinonen toivoo, että kulttuuripääkaupunkivuosi yhdistäisi Oulua.

Oulu on 2000-luvulla tehnyt lukuisia kuntaliitoksia naapurikuntiensa kanssa ja kasvanut väkiluvultaan Suomen viidenneksi suurimmaksi kunnaksi, ohi muun muassa Turun.

Heinosen mukaan laajeneminen on aiheuttanut kissanhännänvetoa ympäröivien taajamien ja keskuskaupungin välillä.

– Uskon, että hanke yhdistää ja luo yhteishenkeä esimerkiksi sellaisten projektin myötä, joihin mahdollisimman moni kuntalainen ja maakuntalainen pystyy osallistumaan.

Kulttuuripääkaupunkihankkeen teemana on kulttuuri-ilmastonmuutos. Iltalehden kolumnissa Oulua kuvaillaan sulatusuuniksi, jonka kulttuuri-ilmastoon vaikuttavat niin konservatiivinen lestadiolaisuus kuin taiteilijapiirien vasemmistolaisuuskin.

Palkittu oululainen tanssitaiteilija, ohjaaja Pirjo Yli-Maunula toivoo vuoden tuovan nimenomaan dialogia eri tahojen välille.

Neljänkymmenen vuoden ajan tanssitaiteen piirissä työskennellyt Yli-Maunula on tullut viime vuosina erityisen tunnetuksi monitaiteellisista immersiivisistä teoksista, joissa katsoja pääsee teoksen sisälle. Tuorein teos Varikko toteutettiin Oulun kaupunginvarikolla.

– On ydinasia, että antaudumme dialogille, yhdessä tekemiselle ja yhdessä olemiselle. Se tuottaa paljon enemmän kuin kuppikuntaisuus ja omiin kupliin sulkeutuminen.

Dialogin lisäksi Yli-Maunula toivoo kansainvälisiä tuulia Ouluun.

Kiitettyjä tanssitaideteoksia tehneelle Yli-Maunulalle on myönnetty Pro Finlandia -mitali. Tänä vuon- na Oulun kulttuuritapahtumayhdistys myönsi hänelle vuoden Pirkko-palkinnon. Sitä perusteltiin sillä, kuinka ”Yli-Maunula osoittaa toiminnallaan ja itseluottamuksellaan, että kaukana metropoleista voi olla maailman paras”.

Yli-Maunula toivoo, että vuosi toisi Ouluun parempia resursseja tehdä isommin ja uskaliaammin.

– Elämme aika arvokonservatiivisessa kaupungissa. Hanke on niin iso ja näkyvä, että toivon konservatiivisempienkin äänien alkavan myöntyä sille, kuinka suuri merkitys kulttuurilla ja taiteella on viihtyvyydelle ja matkailulle ja kuinka se on keino saada kaupungista monipuolisempi.

Euroopan kulttuuripääkaupunkeja on nimetty vuodesta 1985 alkaen, ja niitä rahoitetaan EU:n Luova Eurooppa -ohjelmasta. Tänä vuonna kulttuuripääkaupunkina ovat Liettuan Kaunas, Luxemburgin Esch ja Serbian Novi Sad.

Euroopan kulttuuripääkaupungiksi on nimetty jo yli 40 kaupunkia. Suomessa kulttuuripääkaupunkeina ovat olleet aiemmin Helsinki vuonna 2000 ja Turku vuonna 2011.

Sirviö toivoo, että vuoden 2026 jälkeen Oulu olisi monijalkaisempi kaupunki: ei vain tervakaupunki tai vain teknologiakaupunki, vaan kaupunki, jossa tapahtuu monenlaisia asioita yhtä aikaa. Vuoden lopullisia seurauksia on miltei mahdotonta ennustaa.

Aikaisempiin kulttuuripääkaupunkihankkeisiin tutustunut Sirviö summaa, että esimerkiksi Turussa nousi vuoden jälkeen esiin ruokakulttuuri ja Helsingissä eläväinen tapahtumatuottajien kenttä.

– Jäljelle jää monesti jotakin sellaista yllättävää, joka ei ole ollut ohjelmassa esillä.

Jotakin sellaista Pirjo Yli-Maunula toivoisi vuoden Ouluunkin jättävän.

– Taiteen tehtävä on olla muutosvoima, luoda jotain mitä kukaan ei osaa kuvitellakaan ennen kuin se tapahtuu.

Vuosia Oulu oli Suomen kiistaton hevipääkaupunki. Viime vientituote on euroviisumenestyjä Blind Channel.

Myös ammattikorkeakoulun tanssinopetus näkyy: taiteellisesti korkeatasoisten hankkeiden lisäksi muun muassa sunnuntai-illan Tanssii tähtien kanssa -ohjelma vilisee oululaisia tanssinopettajia.

Huutajien kuoronjohtaja Petri Sirviö toteaa, että Oulu on vuosia ollut kulttuurikentällä varhaiskasvattaja: taitavat muusikot lähtevät tekemään muualle uraa sen sijaan, että jalostus pidemmälle tapahtuisi paikan päällä. Seuraava askel kaupungilla voisikin olla se, että Oulussa olisi mahdollisuus tehdä taidetta pidemmälle. Se vaatii tahtoa ja resursseja – mutta se myös tuo resursseja.

Ilmakitaran maailmanmestaruuskisoja käsikirjoittanut muusikko Jukka Takalo havainnollistaa, kuinka viime kisat tavoittivat globaalisti yli 300 miljoonaa ihmistä mediassa. Näkyvyyden arvoksi tapahtumalle laskettiin reilut kolme miljoonaa euroa.

Sen päälle tulee kulttuurin itseisarvo.

– Kun sota riehuu vasten länsimaista elämäntapaa, kulttuuripääkaupunkititteli tuntuu ihan järjettömän paljon mielekkäämmältä kuin vuosi sitten, Takalo pohtii. Hän mieltää kulttuurin ihmisten yhteiseksi mielikuvitukseksi, yhteiseksi uneksi.

– Kun vedetään energiakriisin vuoksi ensi talvena toiset villasukat jalkaan, me kestetään kaikki paremmin, kun kuunnellaan samalla Loirin kappaletta Sydämeeni joulun teen. Kulttuuri auttaa jaksamaan.