Jää kattaa järven puolimetrisenä, lumen peittämänä kerroksena. Rantakoivun oksat riippuvat huurteisina, joista parvi pyrstötiaisia varistelee huurrekiteitä etsiessään puun oksilta ja rungolta talvehtivia hyönteisiä.

Matalalla rannalla jäästä pistää esiin metrin-puolentoista korkuisia varsia, ­joiden kärjessä on tummanpuhuva, sikarimainen pamppu. Persoonallinen ulkonäkö on kirvoittanut kansan keksimään kasville monia toisintonimiä, joista julkaisukelpoisia ovat sikarkasvi, näkinvaltikka, silkkitaina ja ämmänkulta.

Ihmisen toiminta on auttanut leveäosmankäämiä levittäytymään. Satakunta vuotta sitten se oli vielä harvinainen, mutta ihmisen aikaansaamat pikku­kosteikot, ojanvarret, sorakuoppien märät pohjat ja kosteat kaivannot antavat kasville runsaasti uutta elintilaa. Myös vesistöjen rehevöitymisestä se on hyötynyt.

Meillä kasvaa toinenkin osmankäämi, leveäosmankäämiä pienempi kapeaosmankäämi.

Paitsi että kapeaosmankäämin puikelo on ohuempi, sen hede- ja emipuikeloiden välissä on rako, kun ne leveäosmankäämissä ovat kiinni toisissaan.

Kapeaosmankäämiä kasvaa Etelä-Suomen savikkorannoilla.

Yhdessä osmankäämin pampussa saattaa olla jopa yli satatuhatta pientä, tuulipölytteistä emi­kukkaa.

Pampun yläpuolella on hoikka ja vaalea hedepuikelo, josta vapautuu tavattoman paljon siitepölyä tuulen kuljetettavaksi.

Siitepölyhiukkaset ovat käsittämättömän pieniä, vain noin 5,5 miljardisosagrammaa kappale.

Pamppu säilyy talveen asti. Kevät­talvella se alkaa hajota ja siemenet vapautuvat talvituulen tuiverrukseen hienojen kehäkarvojen kannattelemina. Tasaisia hankia pitkin siemenet pääsevät levittäytymään ­laajalle.

Monipuolisen hyötykäyttönsä ansiosta kansa on tuntenut osmankäämin hyvin. Sen nuoria versoja ja kukintoja sekä juurakkoa on käytetty ravintona, ­siemenistä puristettiin öljyä ja siementen pehmeillä kehäkarvoilla täytettiin tyynyjä ja eristettiin asumuksia. Ruokomaisilla varsilla katettiin rakennuksia ja lehdillä tilkittiin puuastioita vedenpitäviksi.

Ravintoaine­pitoisuudetkin ovat korkeita, kertoo Sami Tallberg kirjassaan Villiyrtti. Kasvi on saanut nostetta villiyrttiharrastuksesta.

Kukkimattomien versojen tyvet ovat makeita ja herkullisia sellaisenaan. Nuoresta osmankäämistä kuoritaan päällimmäiset lehdet pois ja sisällä olevaa valkoista osaa voi keittää vaikka kalan lisukkeeksi parsan tapaan tai paistaa ­nuotiolla. Myös vihreitä tähkiä voi paahtaa nuotiolla.

Vanhempien kasvien sisus maistuu ­tuoreelta mantelilta.