Kauneudenhoito voi olla kallista, aikaa vievää ja historioitsijoiden mukaan jopa tappavaa. Vaikka kosmetiikassa käytetään tänäkin päivänä joitakin kyseenalaisia aineita, eivät ne ole mitään verrattuna suoranaisiin myrkkyihin, ­joiden avulla ihmiset ovat aikanaan kaunistautuneet.

Muinaiset egyptiläiset kuninkaalliset korostivat silmiään maagisella mustalla rajausvärillä. Sen tarkoituksena oli ­korostaa kuninkaallisten asemaa yhteiskunnassa ja suojata käyttäjäänsä jumalien edessä sairauksilta. Silmät rajattiin jauhetulla lyijyhohteella, kohlilla, joka on lyijysulfidimineraali.

Lyijy on myöhemminkin ollut kosmetiikan keskeisiä ainesosia. Kuningatar Elisabet I:n (1533–1603) kuuluisan vaalean hipiän salaisuutena oli Venetian Ceruse, joka oli lyijyetikkaseos. Elisabet I kuoli 69-vuotiaana ja syynä saattoi olla ainakin osittainen lyijymyrkytys.

Arsenikkia käytettiin 1700- ja 1800-luvul­la kynsien hoidossa, hammassementtinä, kosmeettisena pesuaineena sekä hiusten värjäyksessä.

Joitakin kaupan hyllyiltä saatavia arsenikkituotteita jopa markkinoitiin lääkärien hyväksyminä, kuten tohtori Mackenzien ”lääkinnällinen” arsenikkisaippuaa, jota myytiin vielä 1900-luvun alussa. Arsenikkisaippuan kerrottiin ravitsevan ihoa ja valkaisevan käsiä.

Monet historialliset kosmetiikkareseptit sisälsivät myös elohopeaa. Vuonna 1866 elohopeakloridin kerrottiin vähentävän kaikenlaisia ihosairauksia aknea ­myöten. Elohopeanitraattia puolestaan suositeltiin kylmänkyhmyjen hoitoon.

Vaarallisten kauneudenhoitotuotteiden käyttö jatkui vielä 1900-luvun alkupuolella. Vuosisadan alkupuoliskolla radiumin uskottiin olevan kaiken parantava ihmemateriaali. Sitä lisättiin myös kosmetiikkaan.

Moderni kauneusteollisuuskaan ei ­selviä puhtain paperein. Viime aikoina on nostettu esiin pitkäaikaisen solariumlaitteiden käytön yhteys ihosyöpään, ihon­valkaisutuotteiden vaarat sekä ihonhoitotuotteiden sisältämän mikromuovin ympäristövaikutukset.