Oli keskiviikkoaamu joulukuussa 2013. Pietarsaarelainen Matias Päiväniemi istui tietokoneen ääressä laskupino vieressään. Palkka oli juuri tullut.

Matias laskeskeli, miten paljon rahaa jäisi pelaamiseen laskujen maksun jälkeen. Alkajaisiksi hän tuuppasi nettikasinoon 200 euroa. Jos hyvin kävisi, hän saisi rahansa moninkertaisina takaisin.

Parin tunnin kuluttua hänen tilillään ei ollut senttiäkään, ja laskut olivat yhä maksamatta. Syyllisyys painoi raskaana Matiaksen mieltä, ja ahdistus kuristi kurkkua. Koko maailma musteni.

Matias hyppäsi autoonsa. Hän ei menisi töihin eikä palaisi enää kotiinsa. Hän heitti kännykkänsä ulos auton ikkunasta, jottei kukaan saisi häntä kiinni. Sitten hän kurvasi Alkoon ja osti lastin tiukkaa viinaa. Hän kirjoittautui hotelliin Kaustisella, väänsi suihkun päälle ja rojahti sinne itkemään. Samalla hän joi, kunnes sammui.

Seuraavana päivänä Matias oli jälleen auton ratissa. Hän päätyi huoltoasemalle. Olo oli karmea, ja takaraivossa jyskytti ajatus itsemurhasta.

Ties mitä olisi tapahtunut, ellei Matiaksen serkku olisi löytänyt häntä huoltoasemalta. Läheiset olivat olleet hyvin huolissaan ja etsineet Matiasta kaikkialta. He toimittivat hänet lääkäriin, ja tämä kirjoitti lähetteen Kokkolan keskussairaalan psykiatriselle poliklinikalle.

– Olin niin loppu, että hoitoon pääseminen tuntui pelastukselta. Sain masennustestistä täydet pisteet, Matias, 37, sanoo.

Matiaksen peliriippuvuus alkoi teini-ikäisenä hedelmäpeleistä. Hän sai viikkorahaa 50 markkaa, ja siitä 90 prosenttia upposi pelikoneisiin. Helppo raha koukutti, mutta hävitessä mieliala notkahti miinukselle. Matias yritti silti ajatella positiivisesti: seuraavalla kerralla tulisi isompi voitto.

Joskus tulikin, mutta myös panokset kasvoivat. Opiskellessaan tradenomiksi Matias käytti opintolainansa lähes kokonaisuudessaan pelaamiseen. Valmistuttuaan hän sai hyväpalkkaisen työpaikan ja löysi nettikasinot. Pian palkka ei enää riittänyt elämiseen.

– Pyöritin arkea luottokorteilla ja pikavipeillä. Minulle oli tärkeää, että minulla oli hienot vaatteet ja hieno auto. Peitin huonon itsetuntoni tavaran alle.

Matiaksen äiti tiesi poikansa riippuvuudesta ja toimitti tämän katkaisuun A-klinikalle. Matias kävi siellä hänen mielikseen, mutta pelasi ennen ja jälkeen tapaamisten. Hän ei ollut kiinnostunut lopettamaan pelaamista, hän ei itse pitänyt sitä ongelmana.

– Masennus iski aina hävitessä. Silloin makasin sängyssä ja podin hirveää syyllisyyttä. Miten voit olla näin tyhmä, hoin itselleni. Minulla saattoi mennä pelaamiseen kymppitonni kuussa. Velkataakka kasvoi kasvamistaan.

Työterveyslääkäri diagnosoi masennuksen ja määräsi masennuslääkityksen. Se muutti mielialan vimmaiseksi. Työnsä Matias hoiti kunnolla, mutta kaikki muu aika kului pelaamiseen. Hän seikkaili nettikasinoissa öisinkin.

– Olin lopulta niin selkä seinää vasten, että minun oli pyydettävä äidiltäni apua. Hän otti lainaa ja maksoi pikavippini. Jälkikäteen olen tajunnut, että se oli pahinta, mitä peliriippuvaiselle voi tehdä. Säilytin luottotietoni ja saatoin jatkaa vippien ottamista.

Vuonna 2006 Matiaksesta tuli isä. Vauvan syntymä hillitsi pelaamista hieman hetken aikaa. Toinen lapsi syntyi kuusi vuotta myöhemmin.

– Halusin olla lapsilleni superisä, koska olin itse kasvanut ilman isää. Lapsilta ei saanut puuttua mitään. Siksikin halusin voittaa pelaamalla paljon rahaa. Isoin nostamani voitto oli 15 000 euroa, mutta vajaassa viikossa olin pelannut sen pois.

Kun kaikki viimein räjähti joulukuussa 2013, Matias päätyi kahdeksi viikoksi suljetulle osastolle. Siellä diagnoosi tarkentui kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Se selitti osaltaan maanista pelaamista. Lääkitys muuttui.

Seuraavaksi Matias meni hoitoon riippuvuusklinikalle. Siellä hän joutui tutkiskelemaan itseään: miksi hän oikein pelasi? Hän tajusi nauttivansa riskinotosta. Pelaaminen oli tuonut jännitystä ja iloa elämään. Pelatessa ei tarvinnut miettiä vaikeita asioita. Ujon, hiljaisen ja syrjään vetäytyvän nuorukaisen oli ollut aina hankala puhua niistä.

– Olin hyvin motivoitunut pääsemään riippuvuudestani eroon. Pelaaminen ei ollut enää pitkään aikaan ollut hauskaa, vaan siitä oli tullut pakon­omaista.

Matias pystyi olemaan pelaamatta seitsemän kuukautta. Sinä aikana hän kävi kerran viikossa juttelemassa mielenterveystoimistossa.

– Elämässäni alkoi uusi luku. Aloin pitkästä aikaa harrastaa liikuntaakin. Sitten tuli ajatusharha: kyllähän minä voisin välillä pelata. Homma karkasi heti käsistä. Pelasin kaikki rahani, ja masennus valtasi mieleni entistä voimallisemmin.

Marraskuussa 2014 Matias hyppäsi parvekkeelta. Hän ei nähnyt enää muuta vaihtoehtoa.

– Ajattelin, että kaikilla olisi parempi, kun minua ei olisi. Pelaaminen pilaa myös läheisten elämän.

Henki ei lähtenyt, Matias sai vain pieniä vammoja. Ensiavusta hänet vietiin jälleen suljetulle osastolle. Sieltä päästyään hän palasi mielenterveystoimiston asiakkaaksi ja alkoi käydä terapiassa. Hän luki myös paljon positiivisesta ajattelusta kertovaa kirjallisuutta.

– Oivalsin, että vaikka rakastin lapsiani yli kaiken, pelaaminen oli mennyt heidän edelleen. Olin kyllä hoitanut ruoat, iltasadut ja kuskaamiset, mutta en ollut oikeasti läsnä. Tajusin myös, ettei elämän tarkoitus ollut juosta rahan perässä. Arvoni kirkastuivat, ja otin vastuun elämästäni omiin käsiini. Se merkitsi käännekohtaa.

Kun ajatusmaailma muuttui, pelihimo alkoi pikkuhiljaa laantua. Nyt se on jo historiaa, mutta Matiaksen pankkikortissa on edelleen kaikki mahdolliset estot, jottei sitä voi käyttää pelaamiseen.

– En uskalla luottaa itseeni vielä ihan sataprosenttisesti. En silti pelkää repsahdusta, koska en todellakaan halua palata entiseen. Elän nykyisin elämäni parasta aikaa.

Matias työskentelee kaupan alan kevytyrittäjänä. Hän on valmistunut myös kokemusasiantuntijaksi ja käynyt puhumassa pelaamisesta nuorille. Matias on myös kirjoittanut kolme kirjaa. Vuonna 2017 ilmestyi Hyppy tuntemattomaan, vuotta myöhemmin Hyppy riippuvuuteen ja tänä vuonna Viimeiset tunnit.

– Olen saanut kirjoittamalla mörköjä ulos itsestäni. Minun oli pakko käydä pohjalla, jotta voisin nähdä uuden suunnan.