Kun Yorkin herttuaparin esikoistytär prinsessa Elizabeth syntyi 96 vuotta sitten, tytön setä, kruununprinssi Edward oli kolmikymppinen, perheetön ja edesvastuuttoman paheellisena tunnettu mies. Kymmenen vuotta myöhemmin kuningas Edvard VIII luopui kruunusta viivyttyään valtaistuimella vain yksitoista kuukautta. Hänen pikkuveljestään Albertista tuli kuningas Yrjö VI, ja Elizabethin ja häntä neljä vuotta nuoremman pikkusiskon prinsessa Margaretin elämä mullistui peruttamattomasti.

Kirjailija Andrew Mortonin huhtikuussa suomeksi ilmestyneen teoksen Elisabet ja Margaret – Windsorin siskojen oma maailma (Docendo) lähde- ja viiteluettelo on 50-sivuinen, tutkimustyötä on siis tehty kunnioitettavasti. Morton, 68, on kirjoittanut parikymmentä auktorisoimatonta elämäkertaa brittikuninkaallisista ja amerikkalaisista megatähdistä.

Uusi kirja on hämmästyttävä tarina kahden naisen elämänkaarista, luonteista, valinnoista, moraalista ja moraalittomuudesta: miten erilaisia samassa perheessä erilaisiin kohtaloihin kasvatetut siskot olivat ja miten ainutlaatuinen läheisyys silti säilyy loppuun asti.

– Niin näennäisesti vastakohtaisia kuin kuningatar ja prinsessa olivatkaan, Elisabet rakasti tätä naista, jolla oli terävä äly, nopeat reaktiot ja pureva huumorintaju! Kuningataräiti, kuningatar ja Margaret olivat ylivoimainen trio, juttelivat puhelimessa lähes päivittäin. Äidin ja siskon kanssa Elisabet tunsi olonsa kotoiseksi: nämä tiesivät kaiken – ei monarkki voinut päästää ketään muuta yhtä lähelle. Eikä samaa lojaalisuutta voi odottaa keltään muulta.

Andrew Morton vastaa Avun kysymyksiin sähköpostilla kesken seuraavan kirjansa kirjoitusprosessia.

– Margaret sanoi, että kuninkaallisista siskoista toinen on tuhma ja kevytmielinen, toista leimaa arvokkuus ja velvollisuuksille omistautuminen: oli hyveellinen ja paheellinen kuninkaallinen, hallitsija ja hovinarri. Toisinaan kuningatar hermostui ja suuttui Margaretin elämäntapaan, jota hän kutsui hampparin elämäksi. Silti hän aidosti arvosti sisarensa uskollisuutta, apua ja tukea pahan paikan tullen, sitoutumista monarkiaan, joka usein jäi sisaren värikkään käytöksen varjoon julkisuudessa.

Prinsessa Elizabethin syntymä villitsi britit, ja kun maailma putosi 1930-luvun alussa syvään lamaan, nukkemaisen soma prinsessa edusti toivoa ja iloa. Kun napero näyttäytyi julkisuudessa, ihmiset pysähtyivät kadun varsille, hurrasivat, huiskuttivat lippuja.

Prinsessan elämän aikuiset kannustivat häntä nöyrään kunnianhimoisuuteen: koskaan ei saa menettää malttiaan tai kohdella ketään liian tuttavallisesti, itsekuria ja aseman vaatimaa käytöstä piti noudattaa. Hän eli vuoroin valtavan huomion kohteena ja vuoroin täysin eristyksissä. Häntä kasvatettiin pikkuaikuisena, ei lapsena.

Eristykseen ja yksinäisyyteen toi helpotusta pikkusiskon syntymä, kun Elizabeth oli neljän vanha. Siskokset asuivat samassa huoneessa, jakoivat kaiken.

Tärkein tietolähde Windsorin siskojen lapsuuteen on heidän tarkkasilmäisen kotiopettajansa Marion Crawfieldin vuonna 1950 julkaisemat muistelmat The Little Princesses, pikkuprinsessat. Kirjan takia opettajasta tuli kuninkaallisen perheen silmissä kurja petturi, välit katkesivat, ja Crawfield yritti itsemurhaa pariin kertaan.

Opettajan mukaan tyttöjä kohdeltiin ikäerosta huolimatta kuin kaksosia. Tämä jarrutti Elizabethin kehitystä ja teki Margaretista varhaiskypsemmän. Margaret oli kilpailuhenkinen, mielestään siskoa lahjakkaampi, rohkea ja utelias. Margaret omaksui ilkikurisen viihdyttäjän roolin, haki teatraalisella esiintymisellä huomiota ja sitä myös sai, käänsi rikkomuksensa vitsiksi, ja pääsi pälkähästä. Elizabeth oli säntillinen, siisti ja epäitsekäs.

Isä määritteli tyttärensä näiden lempinimiä käyttäen näin: ”Lilibet on ylpeydenaiheeni, Margo ilonaiheeni.” Isän suosikista ei ollut epäselvyyttä, tyttöjen äiti näki selvemmin Margaretin kauhukakaramaisen julkeuden ja sydämettömät, usein hovin työntekijöihin kohdistuneet jäynät.

Perheen dynamiikka muotoutui Margaretin tuulien ja kiukunpuuskien mukaiseksi. Muut tunnustelivat kannattaako reagoida vai ei, kumpi lisää tänään kierroksia todennäköisemmin. Näin jatkui koko Margaretin elämän ajan, isosisko väisti riitoja viimeiseen asti ja saattoi tiedustella tyttöjen äidiltä, tietääkö tämä missä tänään mennään.

Margaretia raivostutti se, että hän ei saanut opiskella historiaa ja politiikkaa maan parhaiden opettajien johdolla kuten Elizabeth, vaan vain naisellisempia juttuja: oli ykkönen ja kakkonen. Pikkusisko oli muissa asioissa mustankipeä ja kateellinen, mutta puolusti aina sisaren rakkautta prinssi Philipiin, taivutteli vanhempia hyväksymään sulhasehdokkaan. Hän näki, että sisar oli löytänyt elämänsä ainoan rakkauden jo 13-vuotiaana – itse hän oli kykenemätön samanlaiseen sitoutumiseen.

Yksi sitkeimmistä kuningatar Elisabetin ja prinsessa Margaretin väleihin liittyvistä tarinoista kertoo kovasta isosiskosta, joka riisti sisareltaan mahdollisuuden onneen kieltämällä tätä avioitumasta kapteeni Peter Townsendin kanssa. Townsend oli filmitähden komea sotasankari ja kuninkaan adjutantti, Margaretia 16 vuotta vanhempi, eronnut kahden pojan isä.

Andrew Mortonin kirjaa on kiitelty siitä, miten se tuo uuden näkökulman nimenomaan tähän myyttiin.

Mortonin mukaan Elisabet ja silloinen pääministeri Anthony Eden tekivät kaikkensa hankkiakseen Margaretin, 22, ja Townsendin, 38, avioliitolle perustuslaillisen, parlamentin molempien kamareiden ja anglikaanisen kirkon hyväksynnän – turhaan.

Ainoaksi ratkaisuksi jäi, että pari odottaisi Margaretin 25-vuotispäivään asti, tämä menettäisi tittelinsä, asemansa vallanperimyksessä, kirkkovihkiäiset, osan määrärahoistaan, ja hovissa työskennellyt kapteeni joutuisi muuttamaan välivuosiksi ulkomaille.

Elisabetin suurin virhe oli lykätä ratkaisua liian pitkään: ongelma poistuisi, romanssi lopahtaisi aikanaan, sillä hän tunsi sisarensa ailahtelevan oikukkaan mielen.

– Prinsessa ja adjutantti elivät illuusiossa. Mietintäaikana Margaret ehti perusteellisesti pohtia mistä hän joutuisi luopumaan, ja se oli liikaa, vaikka seuraukset olisivatkin vähäisemmät kuin hän koskaan kertoi Townsendille. Townsend oli myös tahdoton nahjus, joka ei taistellut onnestaan, vaikka olikin yksi ilmavoimien suurimmista sotasankareista. Margaret teki päätöksen suhteen lopettamisesta itsenäisesti. Happy ever after oli pelkkää illuusiota, kuten moni muukin seikka tässä suhteessa, Morton sanoo.

Kun Peter Townsend oli pakkokomennuksella Brysselissä sotilasattaseana, Margaret alkoi viettää modernin nuoren naisen kapinallista elämää Lontoon taide- ja muotipiireissä. Kaunis Margaret oli new lookin mallinukke. Hän seurasi ja tunsi mondernia taidetta, teatteria ja kirjallisuutta, hän rakasti jazzia. Margaretin Kensingtonin palatsin salongeissa pidettiin kaupungin parhaat jatkot aamutunneille asti. Kaikki, jotka olivat jotain, päätyivät sinne, ja palvelusväki päivysti uuvuksiin asti 18 tuntia päivässä. Paparazzit kyttäsivät herkkuosumia.

Elisabet ei lukenut bulevardilehtien raportointeja. Hänen elämänsä oli täynnä velvollisuuksia ja tehtävää, hänellä oli kaksi pientä lasta ja puoliso.

Pahimman virhearvion Elisabet, kuningataräiti ja monet muut – aluksi myös Margaret – tekivät Tony Armstrong-Jonesin kohdalla.

Armstrong-Jones oli älykäs, viehättävä, puhelias, huumorintajuinen, ketterästi eri yhteiskuntaluokissa sukkuloiva ja taiteellisesti lahjakas hurmuri, joka ujuttautui hovin lemmikiksi. Mutta hän oli myös henkistä väkivaltaa harjoittava julmuri, biseksuaalinen seksiaddikti, narkomaani, patologinen pettäjä ja valehtelija, useiden aviottomien lasten isä, tunneköyhä ja itsekeskeinen mies, joka sai suurimman huvinsa prinsessa Margaretan nöyryyttämisestä ja pilkkaamisesta – hän kätki ivaviestejä vaimonsa kirjojen väliin, korurasiaan: olet ruma, lihava, vihaan sinua.

Tämän kaiken hän itse kertoi raportoivaan sävyyn ystävänsä Anne de Courcyn vuonna 2008 kirjaamissa muistelmissa – ne ilmestyivät kuusi vuotta Margaretin kuoleman jälkeen.

Avioliiton alussa Snowdonin jaarlin tittelin saanut ja työstään luopunut huippuvalokuvaaja oli rauhoitteleva hahmo, joka toimi välimiehenä kuningattaren ja vaimonsa välillä, soitteli ja hoiti vaimonsa asioita, asteli luontevasti pari askelta prinsessan perässä.

1960-luvun alun vuosina Windsorin siskot olivat hyvin läheisiä. Kuningattaren neljännellä lapsella, prinssi Edwardilla, ja Margaretin toisella lapsella, lady Sarahilla, on ikäveroa vain pari kuukautta. Elisabet otti Sarahin mukaansa viikonlopunviettoon Sandringhamin linnaan niin usein, että hovin työntekijät arvelivat, että tyttö varmaan luulee tätiään äidikseen. Margaret jäi Lontooseen nauttimaan vapaudesta.

Elisabet ja kuningataräiti näkivät, miten huonosti Margaret alkoi voida, masentui, puudutti itsensä viskillä, poltti neljä askia tupakkaa päivässä, lihoi, näytti homssuiselta – huhut avioliiton rakoilemisesta alkoivat kiertää. He uskoivat pitkään, että vika oli suurelta osin heikossa ja hemmotellussa Margaretissa. Kesti pitkään ennen kuin liiton kulissimaisuus, Tonyn lukuisat sivusuhteet ja sadistisuus paljastuivat.

Morton palaa kirjassaan moneen kertaan Margaretin hekumalliseen himokkuuteen, lihaniloihin, holtittomaan käytökseen, tuhlailuun, Karibialla sijaitsevan Mustiquen-saaren tuhoisaan vaikutukseen prinsessan imagoon.

– Margaret eli omassa hemmotellun ihmisen maailmassaan, jossa sopi tyydyttää kaikkia oikkuja. Hän nautti yksityislentokoneista, miljardöörien huvipursista ja huviloista auringossa. Hänen kotinsa Mustiquen saarella symboloi kahden siskon välistä eroa. Margaret rakasti aurinkoista säätä ja hämäriä tyyppejä. Kuningatar jatkoi Viktorian ajoista tuttua elämänrytmiä: talvella Sandringhamissa, pääsiäisenä Windsorissa, kesällä Balmoralissa. Hän matkusti harvoin ulkomaan lomille – työhön liittyi niin paljon matkustamista.

– Syvä kristillinen usko hillitsi Margaretin elämän himoa ja rakkauden tarvetta vain vähän. Jumalaansa rukoiltuaan hän hyppäsi sänkyyn uusimman nuoren rakastajansa kanssa, Morton sanoo.

Morton nimeää kirjassa rakastajista parisenkymmentä: tunnettuja näyttelijöitä, suurperillisiä, tulevia jaarleja, pari urheilijaakin.

Millaista vahinkoa Margaretin käytös aiheutti monarkialle, jos sitä vertaa seuraavan sukupolven edesottamuksiin?

– Margaret teki pahaa tuhoa kuningashuoneelle suhteellaan itseään 18 vuotta nuoremman toyboyn Roddy Llewellyn kanssa, koska se paljasti avioliiton lordi Snowdonin kanssa pelkäksi kulissiksi. Myös Snowdon oli uskoton, mutta hän peitti jälkensä. Heidän avioeronsa oli ensimmäinen kuninkaallisessa perheessä yli 400 vuoteen.

– Eron aikaan Margaret ei kuitenkaan ollut kuninkaan tytär, vaan kuningattaren sisar, hänen asemansa kuninkaallisessa toteemipaalussa oli alentunut matalammaksi kuin kuningattaren lasten. Siksi isku ei ollut niin kova kuin silloin kun prinssi Charles ja Diana erosivat. Harry ja Meghan eivät ole suorassa perimyslinjassa, siksi heidän päätöksensä jättää kuninkaallinen perhe ja ansaita elantonsa itse ei ole niin dramaattinen. Sama pätee prinssi Andrew’hun, joka oli aikoinaan perimyslinjassa toisena – nyt hänet on kokonaan karistettu siitä, mikä on kuninkaalliselle perheelle suuri siunaus!

Elisabetin suhtautuminen sairauksiin oli stoalainen, mentaaliongelmia hän taisi pitää heikkoutena?

– Kuningattaren asenne kaikenlaisiin sairauksiin oli: ota aspiriini ja tee pitkä lenkki. Alkuaikoina hän vähätteli Margaretin masennusta teatraalisena teeskentelynä. Kerran kun Margaret uhkasi heittäytyä makuuhuoneensa ikkunasta, kuningatar sanoi huolestuneelle ystävälle: ”Ei syytä huoleen, makuuhuone on ensimmäisessä kerroksessa.” Dianan bulimian ja Margaretin henkisten ja fyysisten ongelmien kautta kuningatar alkoi arvostaa ammatillisen avun tarvetta. Hän haki itsekin ammattilaisen tukea vuonna 1982, kun hän ensin joutui IRA:n hyökkäyksen kohteeksi ja sitten eräs mies onnistui murtautumaan hänen makuuhuoneeseensa Buckinghamin palatsissa, Andrew Morton sanoo.

Prinsessa Margaret koki itsensä uhriksi, jota median haaskalinnut ahdistelivat toiveenaan jokin entisiäkin herkullisempi onnettomuus. Avioeron tultua voimaan ja Roddy Llewellyn avioiduttua Margaret ryhdistäytyi hetkeksi. Hän meni kaksoisleukaleikkaukseen, laihdutti, itsetunto palaili.

Elisabet lähetti sisarensa yhä edustamaan monarkiaa ulkomaille, kiertomatkoille Kansainyhteisö-maihin eri mantereille, yksittäisille valtiovierailuille, kuninkaallisiin häihin. Pitkillä matkoilla Margaret väsähti. Hän inhosi protokollaa, myöhästeli, käyttäytyi tökerösti, lähti tilaisuuksista kesken kaiken, kun ’päänsärky’ eli viskin tai pillereiden tarve iski. Hänelle kelpasivat prinsessan aseman etuisuudet, eivät velvoitteet, rusinat pullasta.

Margaretin viimeiset vuodet olivat kamikaze-juoksua sairauksien, masennuksen, onnettomuuksien ja vähän parempien jaksojen välillä. Yksinäistä eristäytymistä, surullista fyysistä ja henkistä alamäkeä, ilmeisesti hän yritti pariin kertaan itsemurhaakin.

Elisabet vastasi siskon avunhuutoihin ottamalla tämän usein luokseen asumaan, hankkimalla fysioterapiaa, parhaita lääkäreitä, virkistyksiä ja ilonaiheita – Margaret ei ollut näille kovin vastaanottavainen.

Margaret sai ensimmäisen lievän aivoinfarktin helmikuussa 1998. Vuoden kuluttua Mustiquella sattui vakava turma, prinsessa astui ammeen tulikuumaan veteen – termostaatti oli rikki – jalkojen pahat palovammat tulehtuivat. Margaret suostui palamaan Englantiin vasta kun kuningatar lähetti yksityiskoneensa hakemaan.

Toinen aivoinfarkti iski Sandringhamissa tammikuussa 2001, huhtikuussa tulleessa kolmannessa kohtauksessa Margaret menetti toisen kätensä toiminnan ja näön lähes täysin. Hän tarvitsi apua yksinkertaisemmissakin asioissa, ja totesi: ” Olisinpa koira, silloin minut voisi lopettaa!”

Neljännen aivoinfarktin jälkeen Margaret kuoli sairaalassa 9.2.2002, lapset David ja Sarah, sekä Elisabet vuoteen vierellä. Prinsessa oli suunnitellut hautajaisensa tarkkaan, musiikin, rukoukset, virret, muistojuhlien 400 vieraan listan. Kuningataräiti saapui hautajaisiin helikopterilla pyörätuolissa istuen, ja nousi hetken ajaksi vaivalloisesti jaloilleen viimeisenä kunnianosoituksena tyttärelleen. Elisabet tarttui toiselle kädellään Sarahin käteen, toisella hän pyyhki kyyneleitä.

Margaret tuhkattiin, ja viimeisen matkansa hän teki aivan yksin, kuten oli vaatinut.

Kuningataräiti menehtyi joitakin viikkoja myöhemmin 102-vuotiaana. Tapahtui se, mitä Elisabet oli ennakkoon pitänyt suurimpana painajaisenaan, että hän menettää äidin ja siskon samaan aikaan – nämä kaksi ikiaikaista tukijaansa.

Kaikkein rakkaimman kanssakulkijansa prinssi Philipin kuningatar sai pitää vierellään vielä 19 vuotta.

Andrew Morton, sillä tiedolla ja perspektiivillä, jota sinulle on kertynyt: miten käy brittimonarkian, kun kuningatar Elisabetin kunniakas kausi hallitsijana päättyy?

– Silloin koittaa puntaroimisen ja suuren surun aika. Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa tullaan käymään tiukkaa väittelyä niiden halusta jatkaa prinssi Charles keulakuvana. Englannissa valmistaudutaan Williamin ja Catherinen aikaan valtaistuimella. Charlesin ja kuningatar Camillan aika nähdään lämmittelyesityksenä itse päätapahtumaa odotellessa.

– Monarkia jatkuu ja kestää, mutta vesitetyssä, karsitussa muodossa. Päivät, jolloin Buckinghamin palatsin parveke kuhisi nuoria kuninkaallisia, ovat ohitse. Joukkoon kuuluvat enää vain ydinperheen jäsenet.

Juttua on muokattu. Päivitetty tiedot kuningatar Elisabetin kuolemasta 9.9.2022 – Alkuperäinen haastattelu ilmestyi 31.3.2022