Artikkeli ilmestyi 14.4.2021 – Päivitetty tiedoilla kuningattaren kuolemasta 8.9.2022.

Vuonna 2012, kun Elisabet II oli ollut 60 vuotta vallassa, The Times -lehti kirjoitti: ”Kiitos Majesteetti siitä, että ette ole kertaakaan päästänyt naamiota valahtamaan kasvoiltanne.”

Naamion hellittämätön säilyttäminen tarkoittaa että yksi ei järky, vaan pysyy, tämä yhteinen velvollisuudentunnon ja sitkeyden symboli.

Vasta aivan viime vuosina, kun olemukseen oli tullut pönäkkyyttä ja lempeää muotoa, Elisabet vilautti persoonaansa ja huumorintajuaan suojavarustuksen takaa.

Itsehillintä on ollut Elisabetin toinen luonto, uhri, jonka hän on antanut kuninkaallisen arvokkuuden alttarille.

Monarkia on yhdessä sovittu juttu, joka syntyy ja elää tietystä mysteeristä. Siihen on sisäänrakennettuna tasapainottelu poikkeuksellisuuden ja yksityisyyden sekä ihmisten uteliaisuuden tyydyttämisen välillä.

Jos monarkiaa penkoo liikaa, kunnioitus on mahdotonta. Ja toisaalta, jos uteliaisuus ehtyy, monarkia menettää merkityksensä, ja katoaa lopulta kokonaan. Jos taas näyttää liikaa, alkaa olla kuin mikä perhe vain: miksi sellaista pitäisi ylläpitää?

Häneen on liittynyt arvokkuus, tehtävänsä ja kohtalonsa hyväksyminen. Ihmisten on ollut helppo uskoa, että hän noudattaa suvussa vuosisatojen ajan kulkenutta mottoa ”minä palvelen”. 21-vuotiaana hän antoi valansa: ”Minä vannon teidän kaikkien edessä, että koko ikäni – olkoon se pitkä tai lyhyt – on omistettu teidän palvelemisellenne ja meidän maailmanlaajuisen kansojenperheemme palvelemiselle.”

Ihmiset arvostivat Elisabetin ahkeruutta, korkeaa henkilökohtaista moraalia, paineensietokykyä, rohkeutta ja rehellisyyttä. Se kutkuttaa, että kuningatar oli saiturina tunnettu. Hän inhosi tuhlaamista ja ajatusta siitä, että kuningashuonetta pidettäisiin törsäävinä öykkäreinä.

Britit tietävät, että sisimmässään Elisabet oli aika tavallinen, nautti luonnosta, rakasti töppöjalkaisia koiriaan ja hevosiaan. Piti elämän pienistä iloista ja varjeli rutiinejaan. Pelasi pasianssia, kokosi palapelejä ja rakasti tietovisailua perheen kesken – voitti yleensä kaikki – imitoi ja yllytti taitavaa Charlesia samaan.

Hän söi peribrittiläisen kursailemattomasti ja kulttuurimakukin oli kaikkea muuta kuin hienosteleva: höpsöjä vanhanaikaisia tv-komedioita, vaudeville-musikaaleja, tunteellisia melodioita, Abban Dancing Queen veti hänet parketille.

Moni on tässä maailmassa ymmärtänyt, millainen tietopankki kuningatar oli: kukaan ei tiennyt Britannian tai Kansainyhteisön asioista niin paljon kuin hän, kukaan ei osannut asettaa asioita perspektiiviin ja nähdä tapahtumien keskinäisiä yhteyksiä kuten Elisabet. Kuningatar antoi neuvoja myös muille, jos niitä tajusi kysyä.

Elisabet ei käyttänyt poliittista valtaa, vaikka sitä hänellä olikin. Hallitsija olisi voinut hajottaa parlamentin ja jättää lakeja hyväksymättä. Näin hän ei ole koskaan tehnyt.

Parlamentin avajaisissa hän luki hallituksen puheen, vain kahdesti hän ei ole tehnyt niin, kun on ollut viimeisillään raskaana. Avajaisissa kuningatar piti useita kiloja painavaa kruunua. Viime vuosien tv-lähetyksissä näkyi, miten koville pystypäisenä pysyttely ottaa.

Tämän kaiken sai aikaan eläessään maailman pisimpään vallassa ollut monarkki, joka sai kasteessa nimet Elizabeth Alexandra Mary Windsor, ja joka kruunattiin vuonna 1952 kuningattareksi nimellä Elisabet II. Koko maailman kuningatar täytti 96 vuotta 21. huhtikuuta.

Kuningatar Elisabetin ensimmäiseksi pääministeriksi vuonna 1952 osui Winston Churchill. Kuningatar oli 25-vuotias, kahden pienen lapsen äiti, Churchill, 78, jo kolmea hallitsijaa palvellut sotasankari, poliittisen pelin ja puheen mestari. Ensi sanoikseen Churchill kommentoi nuorta majesteettia, ettei hän tunne tätä juuri lainkaan, mutta muistaa tämän tarkkasilmäisenä ja -korvaisena lapsena, jolla oli jo parivuotiaana ällistyttävää luontaista auktoriteettia ja hyvät hoksottimet. Hän oli poikkeuksellisen syvämietteinen, nokkela, tiedonnälkäinen ja huumorintajuinen.

Kun Churchill jäi eläkkeelle, hän opasti seuraajiaan: kuningattaren ja pääministerin tiistai-iltapäivän viikoittaiseen tapaamisen ei auta mennä valmistautumatta, kotiläksyt kannattaa tehdä. Hallitsija tiesi usein enemmän kuin hallituksen vetäjä, janosi lisätietoa ja osasi esittää osuvimmat kysymykset.

Tapaamiset olivat kahdenkeskisiä, epämuodollisia ja ehdottoman luottamuksellisia. Muistiinpanoja ei tehty ja keskustelu kesti niin pitkään kuin kesti, toisinaan tuntikausia. Näin oli jatkunut 69 vuotta, neljäntoista pääministerin verran.

Tihkuneiden tietojen mukaan Elisabetilla on ollut pääministerien joukossa suosikkinsa ja ainakin yksi inhokki. Hän piti Churchillin ohella erityisesti Harold Macmillanista ja työväenpuolueen Harold Wilsonista. Margaret Thatcher laiminlöi kuningattaren mielestä maan köyhiä ja iski vaarallista kiilaa rikkaiden ja köyhien väliin. Ja sitä paitsi kylmä rautarouva honotti snobistisesti – tätä hyvänä imitoijana tunnettu kuningatar matki perhepiirissä herkullisesti.

Tony Blair taas saattoi pelastaa monarkian vakuuttaessaan kuningattaren prinsessa Dianan kuoleman jälkeen, että kansan suruun ja vihaan on syytä reagoida, täytyy pitää julkinen puhe, osoittaa kunnioitusta kumartamalla prinsessan arkulle. Tästä Elisabet oli kiitollinen, vaikka pitikin Blairia omavaltaisena tietojen pihtaajana.

Viimeiset parikymmentä vuotta Elisabet on pyrkinyt kaikin keinoin varmistamaan ja valmistelemaan monarkian jatkuvuuden: Kun hänestä aika jättäisi, kansa sekä kotona koko maapallon kattavassa Kansainyhteisössä olisi valmis hyväksymään muutoksen ja Walesin prinssi Charlesin.

Kuningatar pyysi Kansainyhteisön johtajia jo 13 vuotta sitten hyväksymään Charlesin seuraavaksi keulakuvakseen. Valinta ei ole automaattinen, vaan jäsenmaiden 2,5 miljardin kansalaisen edustajien täytyy vahvistaa se.

Siitä pitäen Charles on ottanut äitinsä roolia Kansainyhteisössä, käynyt kokouksissa, tehnyt kymmeniä valtiovierailuja – Elisabet ei enää halunnut lentää maapalloa ristiin rastiin.

Walesin prinssi saa myös perehtyä hallituksen papereihin entistä kattavammin. Näin hän on asioista paremmin perillä ja pystyy tarttumaan ohjaksiin sujuvammin, kun aika koittaa.

Prinssillä on vahvat mielipiteet maailmanmenosta, ja monet manaavat, että hänestä on tullut maan parhaiten informoitu lobbari, joka ei kaihda pommittaa virkamiehiä ja päättäjiä muistioillaan, vaikkei hänelle ole mitään perustuslaillista asemaa.

Kun kuningataräiti Elisabet kuoli 101-vuotiaana vuonna 2002, tytär siirsi hovin napakasti 1800-luvulta tälle vuosituhannelle. Hallitsija ei ollut halunnut loukata rakasta, mutta tiukkoja perinteitä ja anteeksiantamattomuutta vaalinutta äitiään. Kuri hölleni, Charlesin ja Camilla Parker Bowlesin avioituminenkin alkoi näyttää mahdolliselta.

Realistina tunnetun kuningattaren ote oli myös perin pragmaattinen: vallanvaihto käy pehmeämmin, jos kansa ehtii tottua Camillaan.

Charlesista tulee myös parempi mies ja parempi hallitsija, jos hän voi jakaa maailman yksinäisempänä pidettyä hommaansa rakastamansa naisen kanssa. Elisabet siis usutti lammasmaista esikoistaan kosioretkelle. Sen Charles teki kysyttyään ensin poikiensa Williamin ja Harryn mielipidettä. Jälkikasvu siunasi hankkeen heti, onnellisena isä on vahvempi ja avoimempi.

Kuningataräidin sanonnoista elinvoimaisin lienee määritelmä kuninkaallisuudesta: sietämätön etuoikeus. Elisabetin tärkein ohjenuora taas tulee kuningatar Viktorialta: älä valita, älä selitä. Sen hän toivoi iskostuvan myös seuraavien sukupolvien mieliin.

Kuningatar Elisabet II oli instituutio, siten rakastettu, kunnioitettu, ettei brittimonarkiaa uhkaa mikään niin kauan kuin hän on vallassa. Tulee kuitenkin päivä, jolloin Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Kansainyhteisössä ei enää lauleta, että God save the Queen, vaan God save the King.

Koko ikänsä Elisabet teki töitä sen eteen, että mahdollisimman moni haluaa yhtyä siihen lauluun. Lojaalisuuttaan, kunnioituksesta Elisabetia ja tämän tärkeintä toivetta kohtaan. Tai edes silkasta uteliaisuudesta: katsotaan miten uusi hallitsija pärjää.

Kriisiaikoina, kun sota tai pandemia järkyttää, viisas monarkki astuu keulakuvaksi ja yhdistää kansalaiset. Hän rauhoittaa, kannustaa, kiittää, lohduttaa, valaa uskoa ja toivoa. Hän muistuttaa menneistä kriiseistä, joista on selvitty toisiaan auttaen. Monarkki edustaa poliittisten intressien ja vaalikausien yläpuolelle asettuvaa jatkuvuutta ja yhteishenkeä.

Viime ajat olivat Elisabetille kriisejä täynnä. Kuningatar kohtasi viisi raskasta asiaa. Pari niistä oli yleistä ja yhteistä, yksi raskas, henkilökohtainen epäonnistuminen, yksi pohdintaa vaativa ja yksi ajankuluun luonnollisesti kuuluva, mutta hyvin lähelle osuva, aviomiehen kuolema.

Vuonna 2020 kuningatar Elisabet piti ikimuistoisen, tyynen, lämpimän ja henkilökohtaisen tv-puheen koronan keskellä kansakunnalle. Puheessa kaikui perspektiivin pituus, ajan mittasuhde. Kun hän sanoi isoäidin myötätunnolla ja stoalaisella vakaudella, että päättäväisinä ja yhdessä me selvämme tästä, siihen oli uskominen.

Kuningatar oli pitänyt ensimmäisen radiopuheensa jo 80 vuotta aiemmin, vuonna 1940 sodan ja pommitusten takia evakuoiduille lapsille.

Nyt hän lopetti puheensa siteeraten sodanjälkeisen jälleennäkemisen toivoa virittäneen laulun viestiä: we’ll meet again, tapaamme vielä, some sunny day, jonain aurinkoisena päivänä. Sen esitti aikoinaan Vera Lynn, toinen sitkeyden symboli: kuningattaren puheen aikaan 103-vuotias kansallissankari.

Brexit oli toinen muutos, jonka seuraukset kuningatar joutui kohtaamaan.

Kolme viimeisintä pääministeriä – David Cameron, Theresa May ja Boris Johnson – ajoivat Yhdistyneen kuningaskunnan brexitiin. Yleinen käsitys oli, että kuningatar, joka ei ota poliittista kantaa, on pahoillaan maansa EU-erosta ja toivoi brexitin kaatuvan. Hän näki siinä valtion hajoamisen uhkaa: jos Skotlanti lähtee, omasta kielestään ja historiastaan ylpeä Wales voi seurata perässä.

Kolmas murros oli Megxit, prinssi Harryn, Meghanin ja heidän Archie-poikansa muutto Yhdysvaltoihin 2020. Draaman tuorein näytös esitettiin Oprah Winfreyn satoja miljoonia tv-katsojia keränneessä haastattelussa. Siinä Meghan syytti brittimediaa monesta asiasta ja hovia kahdesta: hänen masennustaan ja itsetuhoisia ajatuksiaan ei otettu todesta, ja hovissa kannettiin huolta ja käytiin keskusteluja siitä, miten tummaihoisena Archie syntyy.

Pari päivää mietittyään Elisabet antoi lausunnon, jossa sanottiin koko perheen olevan suruissaan saatuaan huomata, miten haastavia viime vuodet ovat Harrylle ja Meghanille olleet. Rasismia koskevaa syytöstä pidettiin huolestuttavana. Lausunto jatkui aika tiukasti, että vaikka muistikuvat näistä tapahtumista saattavat poiketa toisistaan, niihin suhtaudutaan vakavasti, ja asia käsitellään yksityisesti perhepiirissä. Lopetus oli diplomaattinen: Harry, Meghan ja Archie ovat aina rakastettuja perheenjäseniä.

Nousi valtava kohu. Asetelmaa kuvattiin sotatantereeksi, vihollisleirit vastakkain.

Ehkä kyse oli kuitenkin siitä, että perinteiden varaan rakentuvaan järjestelmään saapui energinen tulokas toisesta kulttuurista ja hän huomasi kummallisia luutumia.

Systeemi on valmis vain vähäisiin linjantarkistuksiin ja muutoksiin, myllerrys on sisäänrakennetusti mahdoton. Tulokas myös tulkitsee asioita henkilökohtaisesti – häntä vastustetaan, nöyryytetään, hän on uhri. Vaikka niitä on tehty jatkuvuuden takaamiseksi satoja vuosia.

Harryn ja Meghanin toinen lapsi syntyi kesällä 2021. Ajoitus takasi koronakriisin ohella sen, että herttuaparin jääminen pois kesäkuun 12. päivän juhlallisuuksista ei vaikuttanut mielenosoitukselliselta, vaikka silloin juhlittiinkin keväältä perinteen mukaan kesäkuun toiseen viikonloppuun siirrettyä hallitsijan vuosijuhlaa.

Viimeaikaisista tapahtumista kuningattarelle henkilökohtaisesti hyvin vaikea oli prinssi Andrew’n tuottama pettymys. Andrew on ollut Elisabetin lellikki. Komea, aggressiivinen, itsepäinen ja heikkoluonteinen, väärin valittujen kavereiden vietävissä, ahne arveluttaville bisneksille Itä-Euroopan itsevaltiaiden ja mafian kanssa, perso elostelulle.

Kytkyt Jeffrey Epsteinin bisneksiin ja alaikäisten tyttöjen hyväksikäyttöön tekivät Andrew’sta hovissa epätoivotun henkilön – hänet suljettiin kuninkaallisen perheen ulkopuolelle. Myös Andrew’n tyttären Beatricen häitä jouduttiin lykkäämään kahdesti ja pidettiin lopulta salassa. Tämä oli epäonnistuminen muutenkin vaikeuksien keskellä seisovalle Elisabetille.

Suurin muutos Elisabetin elämään saapui 9. huhtikuuta 2021, kun viime aikoina toistuvasti sairastellut aviomies, prinssi Philip, 99, kuoli.

Philip oli joutunut helmikuussa kuukaudeksi sairaalaan infektion ja sydänoperaation takia. Vakavasti sairaan, vanhan ihmisen hiipuminen oli asia, johon lähipiiri oli saanut varautua jo pitkään. Windsorin linnaan kotiutui lommoposkinen, lähdön leimaama mies. Nyt hänen maallinen taipaleensa päätyi kaksi kuukautta ennen satavuotispäivää.

Philip olisi täyttänyt sata vuotta 10. kesäkuuta 2021. Kuningatar Elisabetilla oli tapana lähettää onnittelusähkeet kaikille Britanniassa ja Kansainyhteisön maissa sata vuotta täyttäville. Omalle elämänkumppanilleen hän ei päässyt sellaista lähettämään.

Kun kuningatar Elisabet ja prinssi Philip viettivät kultahääpäiväänsä vuonna 1997, Elisabet piti poikkeuksellisen tunteellisen puheen puolisolleen.

”Hän on ollut voimani kaikkina näinä vuosina ja minä, hänen perheensä, hänen kohtaamansa ihmiset muissa maissa olemme hänelle velkaa enemmän kuin hän itse koskaan tunnistaa tai enemmän kuin pystymme korvaamaan.”

Tekstiä on muokattu: Henkilökuvan alkuperäinen versio ilmestyi 14.4.2021 – Päivitetty tiedoilla kuningatar Elisabetin kuolemasta 8.9.2022.