Annika Saarikko käy kierroksilla. Hän istuu ministeri-Bemarin nahkaverhoillulla takapenkillä ja miettii kuumeisesti, mitä pitää vielä tehdä ennen haastattelun aloittamista.

On toukokuun puolivälin maanantai, lämpötila lähes hellelukemissa. Ministeriauton määränpää on Saarikon kotikaupunki Turku, jossa kaupunginvaltuusto kokoontuu illalla keskustelemaan mistäpä muusta kuin sote-uudistuksesta. Vireillä on ”vähän samanlainen keissi kuin mitä Vapaavuori vääntää Helsingissä”. Siis paikallispoliitikkojen kapina hallituksen junttaamaa jättimäistä rakenneuudistusta vastaan.

”Nyt mä muistan, että mun pitää soittaa mummolle”, Saarikko havahtuu.

”Mietin, että soitanko mummolle vai Martti Hetemäelle, niin valitsen nyt mummon kiireisempänä.”

Edellisenä päivänä Saarikko jakoi virkansa puolesta äitienpäivän ansiomitaleita Säätytalolla. Juhlassa hänen seuranaan olivat oma äiti, anoppi ja 84-vuotias mummo, joka matkusti illalla bussilla Helsingistä Varsinais-Suomeen Oripäähän ja ajoi sen jälkeen autollaan parinkymmenen kilometrin päähän kotiinsa. Mummo asuu maalaistalossa, joka on nykyään Saarikon ja hänen miehensä Erkki Papusen nimissä. Talossa asui myös Saarikon isä, joka kuoli yllättäen viime vuonna. Siitä lähtien Saarikko on soittanut joka päivä mummolleen. Nyt mummo ei kuitenkaan vastaa.

”No, se soittaa mulle takaisin tai yritän hetken päästä uudestaan.”

Sitten Saarikolle tulee mieleen vielä yksi tärkeä asia. Hän huikkaa kuljettajalleen, että ennen kaupunginvaltuuston kokousta hänellä on tapaaminen Turun kaupunginjohdon kanssa. Sitä ennen pitäisi ehtiä hakea Turun-kodista papereita ja käydä kirjastossa.

Tiedossa on sakkoja. Saarikon jaloissa on kassillinen kirjoja, joiden eräpäivä oli viikko sitten. Kirjat ovat Saarikon 3-vuotiaalle Aarni-pojalle: Tatuja ja Patuja, Miinoja ja Manuja, Postimies Pateja.

”Ryhmä Hau, Tassut tömisemään luettiin noin 60 kertaa.”

Kun keskusta vuonna 2015 voitti eduskuntavaalit ja Juha Sipilästä leivottiin pääministeri, myös puolueen varapuheenjohtajana pitkään toiminut Saarikko haluttiin valtioneuvostoon. Aarni oli kuitenkin syntynyt loppuvuonna 2014, eikä Saarikko halunnut hypätä ministerin työhön lapsen ollessa niin pieni. Niinpä perhe- ja palveluministerinä toimi viime vuoden heinäkuuhun asti Juha Rehula.

Saarikko hoiti Aarnia kotona ensimmäiset viisi kuukautta. Sitten kotiin jäi hänen nykyisin valtiovarainministeriön virkamiehenä työskentelevä puolisonsa Papunen. Vanhempainvapaat jaettiin tasan.

Vanhempainvapaisiin liittyy myös 34-vuotiaan Saarikon poliittisen uran näkyvin vastoinkäyminen. Se sinetöityi maanantai-iltana 12. helmikuuta kello 21.08, kun hallituksen trioministerit Sipilä, Orpo ja sinisten Sampo Terho tviittasivat synkronoidusti: ”Perhevapaauudistusta ei toteuteta tällä vaalikaudella. Yhteistä mallia ei valitettavasti löytynyt.”

Uudistusta valmistellutta ministeriryhmää johtanut Saarikko oli edellisenä perjantaina ilmoittanut julkisuuteen kaatavansa hankkeen. Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa hän perusteli, että perhevapaiden uudistaminen olisi vaatinut toteutuakseen lisärahaa, jota ei kuitenkaan ollut näköpiirissä.

Päätös sai aikaan kritiikkiryöpyn joka puolelta poliittista kenttää. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kutsui ratkaisua hallituksen uusimmaksi flopiksi ja RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson täydelliseksi mahalaskuksi. Ministerityöryhmässä istunut kokoomuksen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tviittasi pettyneenä: ”Tasa-arvo vaatii tekoja, rohkeutta.” Sen voi laskea piikiksi Saarikolle, jonka vastuulla hallituksessa ovat myös tasa-arvoasiat.

Perhevapaauudistusta tuntuivat haluavan kaikki. Edellisten parin vuoden aikana puolueet ja etujärjestöt olivat kilvan esitelleet omia mallejaan, joiden avulla isien osuutta perhevepaista saataisiin lisättyä ja äitien työllisyysastetta parannettua.

Keskusta oli esitellyt oman perhepakettinsa joulukuussa 2016. Se haluaa pidentää isille kohdennettujen sekä vanhempien vapaasti valittavien ansiosidonnaisten perhevapaiden määrää mutta pitää äitien ansiosidonnaiset vapaat ennallaan. Näillä ehdoilla puolue olisi valmis alentamaan kotihoidon tuen tasoa yli 2-vuotiaan lapsen kanssa kotona olevilta vanhemmilta. ”Erityistä työllistämiseen liittyvää tukea” taas pitäisi keskustan mielestä maksaa 2–3-vuotiasta lasta kotona hoitaville isille tai äideille, joilla ei ole työtä johon palata. Nämä tavoitteet mielessään Saarikko lähti vetämään perhevapaauudistusta.

Keskusta ei ollut suunnitellut uudistuksen toteuttamista vielä tällä vaalikaudella mutta taipui viime elokuun budjettiriihessä julkisen paineen ja kokoomuksen innon vuoksi. Saarikko tiesi, että reunaehdot olivat tiukat: valtion kustannuksia ei saisi lisätä muualla kuin varhaiskasvatuksessa, mutta kotihoidon tuki ja mahdollisuus hoitaa lasta kotona kolmeen ikävuoteen saakka pitäisi säilyttää.

”Hyvää tahtoa oli hirvittävästi”, Saarikko muistelee valmistelun aloittamista työhuoneessaan sosiaali- ja terveysministeriössä Turun-keikkaa seuraavana päivänä.

Saarikkoa pidetään ainakin keskustan riveissä liberaalina politiikkona. Perhevapaauudistusta valmisteltaessa hän ajatteli omaa tilannettaan akateemisesti koulutettuna, kaupungissa asuvana perheenäitinä, jolle sukupuolten tasa-arvo on tärkeää. Sellaiselle ihmiselle isien osallisuuden lisäämisen pitäisi sopia yhtä mutkattomasti kuin viikonloppuloma Berliinissä.

Mutta Saarikolle asiassa oli toinenkin ulottuvuus.

”Loppuvaiheessa pöydällä oli varmaan 20 palikkavaihtoehtoa, joita yritettiin järjestellä niin, että mikä kenellekin poliittisesti käy ja mikä ei. Lopputulemana oli liian suuri riski pienituloisten perheiden taloudellisen aseman heikkenemisestä.”

Kyse oli ennen kaikkea siitä, että isien ansiosidonnaisia vapaita olisi lisätty äitien kustannuksella. Se ei keskustalle sopinut. Saarikko viittaa sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemaan laskelmaan, jonka mukaan eräässä loppuvaiheessa esillä olleessa mallissa jopa kaksi kolmasosaa perheistä olisi menettänyt perhe-etuuksia nykytilanteeseen verrattuna. Saarikko jättää kuitenkin mainitsematta, että laskelma on staattinen. Se ei ota huomioon käyttäytymisvaikutuksia eli pätee vain, jos perheet eivät reagoi millään tavalla kannustimien muuttumiseen.

Suunnilleen samasta asiasta on kyse hallituksen tammikuussa voimaan junttaamassa aktiivimallissa, jota Saarikko sanoo kannattavansa – tosin hänen mielestään myös vapaaehtoistyö pitäisi laskea aktiivisuudeksi. Aktiivimallinkin tarkoituksena on etuuden leikkauksella uhkaamalla saada ihmiset aktivoitumaan työnhaussa.

Tässä mielessä Saarikon perustelut vaikuttavat ristiriitaisilta: työttömien patistaminen töihin onkin hyväksi, mutta lasta kotona hoitavien äitien ei. Saarikon mielestä vanhempainvapaissa aktivointi ei kuitenkaan toimi yhtä hyvin kuin aktiivimallissa, koska kyse ei ole vain taloudellisiin kannustimiin reagoimisesta vaan arvovalinnoista. Hän viittaa myös tilastoihin, joiden mukaan nykyisessäkään perhevapaamallissa jopa 20 prosenttia miehistä ei käytä päivääkään isille kiintiöidyistä 54 isyyslomapäivästä. Vielä suurempi joukko miehiä jättää käyttämättä kumman tahansa vanhemman käytettävissä olevia päiviä. ”Arkitodellisuuteen nähden esillä olleet mallit olivat liian kunnianhimoisia”, Saarikko sanoo.

Neuvottelujen kulusta perillä oleva kokoomuslainen hallituslähde sanoo, että raha ei noussut kynnyskysymykseksi missään vaiheessa perhevapaauudistuksen valmistelua.

”Enemmän kyse oli siitä, uskalletaanko malliin tehdä muutoksia”, lähde sanoo. ”Käytännössä uudistus kaatui siihen, että kotihoidon tuen porrastus ei sopinut keskustalle.”

Juuri kotihoidon tuesta on keskusteltu julkisuudessa paljon. Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisi toukokuun lopussa laajaa huomiota saaneen tutkimuksen, jonka pääteesi oli, että 1–2-vuotiaille lapsille varhaiskasvatukseen osallistuminen on parempi vaihtoehto kuin pelkkä kotihoito. Kotihoidon tuki taas vähentää tutkimuksen mukaan äitien työllisyyttä, pidentää lasten kotihoitojaksoja ja lisää neuvolassa ilmeneviä kehitysongelmia lapsilla.

Ei ole salaisuus, että kotihoidon tuki on keskustalaisille erityistärkeä tukimuoto. Se luotiin 1980-luvulla tulonlähteeksi maaseudun äideille, joilla ei ollut mahdollisuutta tai halua viedä lapsiaan päiväkotiin. Siksi keskustan kentän ääni soi Saarikon korvissa poikkeuksellisen voimakkaasti. Hän pyysi neuvottelujen kuluessa palautetta niin puoluevaltuustolta, eduskuntaryhmältä, keskustaväelle suunnatusta kenttäkyselystä kuin nuoriso- ja opiskelijajärjestöiltä.

”Tuli sellainen olo, että en loppumetreillä löytänyt riittävästi tukea uudistukselle. Oliko se mun valinta? Kyllä mä kannan siitä vastuun. Mulla ei ollut edellytyksiä saada puoluetta sellaisen mallin taakse, joka on maalattu perhe-etuuksien leikkauksiksi”, Saarikko muotoilee.

Saarikon erityisavustaja Riikka Pirkkalainen oli Saarikon läheisin työtoveri uudistuksen valmistelussa. Hänellä on neuvotteluista eri näkemys kuin kokoomuslaisten julkisuuteen tuoma.

”Viimeisen viikon aikana, kun iltamyöhään asti soiteltiin puheluita ja kyseltiin eri osapuolilta kantoja, heillä oli tiukat ehdot, joista he eivät suostuneet liikkumaan piiruakaan. Julkisuuteen kuitenkin annettiin saman tien mielikuva, että olisi ollut tahtoa ja neuvottelukykyä.”

Eräs Saarikkoa hyvin tunteva lähde kuvailee perhevapaauudistuksen keskeyttämisratkaisun olleen Saarikolle ”helvetin kivulias”. Erityistä tuskaa aiheutti juuri kotihoidon tuen syvälle paalutettu asema keskustassa. ”Hän kävi läpi varmaan kaikki mahdollisuudet ja henkilöt, joista olisi voinut löytyä korvaava ratkaisu. Mutta kun raja tulee vastaan, se tulee vastaan.”

Annika Saarikko nousi parrasvaloihin vuonna 2010 keskustan ollessa alamaissa. Vaalirahakohu ja useat tappiolliset vaalitulokset painoivat. Puoluetta seitsemän vuotta johtanut pääministeri Matti Vanhanenkin oli saanut tarpeekseen negatiivisesta julkisuudesta ja päättänyt jättää paikkansa kesäkuun alussa pidetyssä puoluekokouksessa Lahdessa. Samaan aikaan erityisesti keskustanuorten riveistä yllytettiin sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän erityisavustajana toiminutta Saarikkoa pyrkimään puolueen varapuheenjohtajaksi.

Saarikko oli 26-vuotias nuorisopoliitikko, jota ei tunnettu erityisen hyvin edes omassa vaalipiirissä Varsinais-Suomessa. Hän oli tullut politiikkaan mukaan kuutisen vuotta aikaisemmin Turun keskustaopiskelijoissa.

Saarikko oli saanut puolueessa huomiota perustamalla nopeasti kasvaneen alkiolaisen Kerttu-verkoston, jonka tarkoituksena on tukea naisia luottamustoimissa ja työelämässä. Hän oli ehtinyt toimia myös ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana sekä Hyssälän seuraajan Juha Rehulan erityisavustajana. Silti Saarikko piti itseään noviisina.

”En tiedä, miten tulin edes suostuneeksi ehdolle”, hän muistelee nyt. ”Jos olen rehellinen, harva uskoi valintaani, en edes minä itse.”

Kesäkuun 10. päivänä Saarikko kipusi Lahden Suurhallin lavalle

4 000 puoluetoverinsa eteen pitämään esittelypuheensa varapuheenjohtajavaalia varten. Hän nousi puhujapönttöön, asetti mikrofonin oikealle korkeudelle ja aloitti: ”Rakkaat aatesisaret ja veljet, Urhot ja Kertut, tämä on hieno hetki.”

Hän vertasi keskustaa puuhun, jonka ovat istuttaneet alkion aikalaiset ja joka juurtui syvälle viljavaan maahan. Hän sanoi puun olevan myös sukupuu, jonka oksilla istuvat kaikki sukupolvet.

”Itse istun puussa tyttärien oksalla ja yritän katsoa kauas. Tukka heiluu tuulessa, mutta päätä ei huimaa.”

Ensimmäiset väliaplodit.

Silminnähden hämmentyneen Saarikon hymy leveni entisestään, ja hänen oli pidettävä pieni tauko ennen puheen jatkamista. Sitten sanat alkoivat putoilla entistä painokkaampina.

”Tämä on arvojeni koti. En halua olla vaihtoehto, haluan olla mahdollisuus.”

Jälleen aplodit, nyt aiempaa riehakkaammat.

Saarikko kertoi haluavansa olla rohkean keskustan uusi ääni, joka palauttaa ilon puolueeseen.

”Voisiko tänään, hyvät ystävät, olla tulevaisuuden ensimmäinen päivä”, hän kysyi lopuksi.

Yleisö räjähti suosionosoituksiin. Moni pyyhki kyyneleitä poskiltaan. Saarikon puhe iski vaikeuksista kärsineen puolueen pitkäaikaisiin kannattajiin. Myös Saarikon lähipiiri oli vaikuttunut.

”Se oli käsin kosketeltava hetki ja liikuttavimpia, mitä olen lapseni kanssa elänyt”, sanoo Saarikon äiti Marita Lahtonen, joka istui yleisön joukossa.

Myöhemmin äänestyksessä Saarikko valittiin varapuheenjohtajaksi yhdessä Tuomo Puumalan ja Timo Kauniston kanssa.

”Se oli ilman muuta poikkeuksellista. Yleensä kannuksia hankitaan ensin kansanedustajana, ja menee pidempi aika, että keskustan piirissä nousee tunnetuksi kasvoksi”, sanoo Saarikon pitkäaikainen ystävä Tuomas Vanhanen, joka toimii kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen erityisavustajana.

Saarikko myöntää puoluekokouspuheen vaikuttaneen merkittävästi hänen poliittisen uransa kehkeytymiseen.

”Se oli kielikuvallisesti vahva puhe, vaikken siinä sanonut oikein mitään. Suurta sanomaa ei ollut, mutta sanomisen tapa vaikutti.”

Saarikon poliittinen menestys jatkui myös eduskuntavaaleissa 2011, vaikkakin täpärästi: hän sai 11 ääntä Kaunistoa enemmän ja pääsi ensiyrittämällä kansanedustajaksi.

Saarikon valinnan kanssa samassa kokouksessa keskustan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mari Kiviniemi ja puoluesihteeriksi vaalirahakohuissa ryvettyneen Jarmo Korhosen tilalle Timo Laaninen. Keskustan sisäisissä valtataisteluissa vaaka kallistui hetkessä monta piirua vapaamielisempään suuntaan. Esimerkiksi Korhonen on myöhemmin mediassa ja kirjoissaan syyttänyt keskustan liberaalisiipeä ajojahdista ja väittänyt, että vaalirahakohua käytettiin tekosyynä puheenjohtajan ja puoluesihteerin vaihtoon. Viime vuoden marraskuussa hän sanoi Ylelle, että keskustassa valtaa käyttävät nyt vapaan kasvatuksen liberaalit. Takametsien keskustalaiset ja väyrysläiset sen sijaan potkitaan ulos puolueesta.

Ainakaan kovin arvoliberaaliksi puoluetta ei ehkä kuitenkaan voi kutsua. Esimerkiksi vuonna 2014, kun eduskunnassa äänestettiin sukupuolineutraalista avioliittolaista, Saarikko oli yksi kuudesta keskustalaisesta, jotka äänestivät lain puolesta. 30 keskustalaista äänesti vastaan.

Imagomielessä Saarikko on oikeastaan kaikkea sitä, mitä mielikuvat kepulaisuudesta eivät ole: nuori, liberaali ja korkeakoulutettu nainen. Puolueen sisällä hänellä on ollut nostetta ja tukijoita erityisesti vahvojen keskustanaisten piirissä. Saarikkoa ovat neuvoneet ja kannustaneet esimerkiksi Eeva Kuuskoski, Sirkka-Liisa Anttila, Liisa Hyssälä, Anu Vehviläinen ja Paula Lehtomäki.

Saarikon juuret ovat syvällä keskustan kannatuksen ytimessä. Hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa varsinaissuomalais-satakuntalaisilla pikkupaikkakunnilla Alastarolla, Oripäässä ja Vampulassa. Saarikon äiti työskenteli palvelupäällikkönä Osuuspankissa ja isä muun muassa kettutarhayrittäjänä ja kuorma-autonkuljettajana. Vanhemmat erosivat, kun Saarikko oli 4-vuotias. Annika jäi asumaan äidilleen, mutta välit isään ja isän puolen sukuun säilyivät läheisinä.

Lapsena Saarikko toimi seurakuntanuorissa ja on myöhemminkin puhunut hengellisyydestään – hän on suuri Juha Tapio -fani, mitä hänen puolisonsa Erkki Papunen pitää hieman nolona.

Saarikossa on myös aimo annos juurevaa kepuemäntää: vieraille on aina oltava tarjottavaa, mieluiten itse alusta asti tehtyä. Lisäksi hänellä on monien kadehtima kyky ”käydä unessa”. Saarikko nukahtaa halutessaan muutamassa sekunnissa ja herää kymmenen minuutin kuluttua täynnä virtaa.

Maanantain ministerikyyti saapuu Turkuun hieman ennen neljää iltapäivällä. Puolessavälissä matkaa Saarikko tavoitti mummonsa puhelimitse ja sai tietää, että edellispäivän kotimatka oli sujunut hyvin. Mummo puolestaan ihmetteli, että Saarikko ei ollut kuullut päivän poliittista uutista: Paavo Väyrynen saa sittenkin palata eduskuntaan. Mutta ei Saarikolla ollut aikaa seurata uutisia.

Loppumatkasta hän listasi elämäänsä eniten vaikuttaneita tapahtumia: maaseudulla kasvaminen, vanhempien avioero, pitkäjänteiset ystävyssuhteet, politiikkaan lähteminen, Papuseen rakastuminen sekä lapsen syntymä ja kasvattaminen.

Lisäksi on muita mietityttäviä asioita, joita kärsimättömänä luonteena tunnettu Saarikko ei ole ehtinyt vielä kunnolla käsitellä. Asiat vyöryvät ministerien eteen, ne ratkaistaan nopeasti, ja sitten hypätään seuraaviin. Analyysin ja pohdinnan paikka tulee myöhemmin.

Viime aikoina Saarikko on joutunut olemaan huolissaan esimerkiksi äidistään, jonka vuosikymmenien takainen rintasyöpä uusiutui viime vuonna. Ja sitten on isän kuolema.

”En osaa vielä sanoa, miten isän kuolema vaikuttaa, koska on niin pakahduttava ikävä.”

Bemari pysähtyy hiekkatien laitaan. Saarikko hyppää ulos ja astelee puutalorakennuksen pihapiiriin. Pihassa on puinen keinu, jollaisia näkee lähinnä maalaistalojen pihoissa.

Sisällä kolmen huoneen ja keittiön asunnossa ministeri viipottaa makuuhuoneeseen tonkimaan kaappeja. Pitäisi löytää isän vanhoja papereita.

Makuuhuoneessa pyykit kuivuvat telineellä. Narisevalla puulattialla on legoja ja television edessä pienoisjunarata.

Ja tietysti maalaisromantiikkaa henkivästä asunnosta löytyy myös keinutuoli.

Perhe asuu Turussa tällä hetkellä lähinnä viikonloppuisin. Saarikon ja Papusen työt ovat pääosin Helsingissä, samoin Aarnin päiväkoti.

”On ihan etuoikeutettua päästä välillä pois Helsingistä ja työrumbasta. Täällä mä olen jotenkin enemmän rauhassa, ja tuntuu, että tämä on henkisesti enemmän oikea koti.”

Matkalla kohti Turun kaupungintaloa on sopiva hetki puhua vielä tulevaisuudesta. Saarikko ei omien sanojensa mukaan ole hakemalla hakeutunut mihinkään tehtäviin. Ollut vain käytettävissä, jos on pyydetty.

”Velvollisuudentunnosta. Olen ajatellut, että jos tää nyt pitää hoitaa, niin kyllä mä varmaan voin. Huomaan löytäväni itseni usein sellaisista jutuista”, Saarikko sanoo.

”Ja onhan se imartelevaa, jos joku pyytää. Turha väittää, ettei sellainen imartelisi.”

Tällä hetkellä näyttää gallupien valossa siltä, että keskusta ei jatka ainakaan pääministeripuolueena seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Saarikko aikoo kuitenkin asettua ehdolle eduskuntavaaleissa ja tavoitella puolueelleen paikkaa hallituksessa.

Kaikesta voi kuitenkin myös päätellä, että politiikka ei ehkä ole Saarikolle elinikäinen työ. Ministeriyttäkin hän on ajatellut ennemmin yhtenä projektina muiden joukossa.

Hänen tulevaisuudenhaaveensa liittyvät ensisijaisesti muihin asioihin. Hän haluaisi esimerkiksi isomman perheen sekä aikaa harrastuksille. Lisäksi Saarikko muistuttaa, kuinka hänen miehensä on mahdollistanut keskittymisen ministerin työhön. Jossain vaiheessa on Saarikon vuoro löysätä tahtia.

Kun puhe kääntyy kesäkuussa järjestettävään (ja tämän lehden ilmestyessä jo pidettyyn) keskustan puoluekokoukseen, jossa Juha Sipilä mitä todennäköisimmin hurrataan jatkokaudelle keskustan puheenjohtajana, Saarikko menee ainoan kerran haastattelujen aikana poliitikkomoodiin.

Ilme vakavoituu, olemus tiukkenee ja rento puheenparsi vaihtuu yleiskieleen ja omien puolustamiseen.

”Tuen Juhaa, koska puolueella ei ole mitään muuta hengissäpysymisen vaihtoehtoa kuin tukea sitä, joka kulloinkin on vallassa”, Saarikko sanoo.

”Olisi kohtuullista, että hän saisi ihmisiltä uuden mahdollisuuden ottaen huomioon miten onnistunutta tulosta hallitus on tehnyt Suomen kannalta.”