Siksi, että meillä on ihmisiä, jotka eivät saa riittävää helpotusta olotilaansa ennen kuolemaansa ja pyytävät itse, että saisivatko jo kuolla.

Suurelle osalle ne riittävät. On todella tärkeää, että sekä palliatiivista hoitoa että saattohoitoa on kehitetty. Ne ovat ensisijaista kuolemassa olevien sairaiden ihmisten hoitoa. Ne eivät silti riitä kaikille. On joukko ihmisiä, niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, joiden kärsimys on sen luonteista, ettei näillä keinoilla voida saada siihen apua.

Kyse on harvoin kivusta. Tilanteet ovat enemmänkin sellaisia, joissa ihminen tietää kuolevansa, ja hänellä on monenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Hän kokee, että elämä on kuoleman odottelua ja menoa kurjuutta kohti. Kyseessä voi olla esimerkiksi sairaus, joka pikkuhiljaa rappeuttaa ja lopulta vie hengitys- ja liikuntakyvyn. Asia ei ole diagnoosi- tai tautikohtainen.

Sitähän emme tiedä. Asiaa on arvioitava jonkin eutanasian jo sallivan maan käytäntöjen kautta. Olen itse arvioinut, että jos Suomeen saataisiin samankaltainen laki kuin Kanadassa, neljän viiden vuoden kuluttua lain voimaantulosta näitä ihmisiä olisi noin 800–900, sitä luokkaa.

Kanadassa eutanasian voi saada kuolemaan johtavaa sairautta sairastava täysi-ikäinen henkilö, joka pyytää sitä itse toistuvasti ja vapaaehtoisesti. Kuoleman läheisyydelle ei ole annettu aikamäärettä, koska sen arvioiminen on osoittautunut mahdottomaksi. Pyynnöt arvioidaan tapauskohtaisesti.

Kanadan eutanasialain sisältö, rakenne ja toteutus vastaavat aika pitkälti sitä, mitä itse ajattelisin, millainen Suomenkin eutanasialaki voisi olla, tänne sovellettuna. Siellä laissa on rajattu selkeästi, keitä se koskee sekä kriteerit. Toteutus on yksinkertainen, perinpohjainen ja selkeä. Kaikki on ohjeistettu tarkkaan protokollaa myöten, ihan kirjaimellisesti. Miten merkitään ruiskut, letkut ja muut. Kaikille eutanasiaan osallistuville on myös järjestetty koulutus. Ei ole tehty vain lakia, että ruvetkaas tekemään, vaan on tehty kaikki alusta loppuun valmiiksi.

Yleensä sanotaan, että saattohoito pitää ensin saada kuntoon ennen kuin voidaan alkaa puhua eutanasiasta. Vastakysymyksenä voi tietysti esittää, mitä tarkoittaa, että saattohoito on saatu kuntoon. Missä vaiheessa katsotaan, että se on kunnossa? Ja pitääkö ihmisten kärsiä siihen saakka, kunnes se on kaikkien mielestä saatu riittävän hyvään kuntoon?

Toinen on, ettei ihmisen pidä puuttua elämän ja kuoleman kysymyksiin. Antaa luonnon mennä omaa kulkuaan.

Tilanteet, joissa ihminen toivoo eutanasiaa, ovat eteneviä, kuolemaan johtavia sairauksia. Silloinhan tilanne pahenee koko ajan. Kanadassa esimerkiksi kaikki saavat hyvää palliatiivista hoitoa ensin, ja silti he voivat päätyä siihen, ettei tämä riitä. He haluavat kuolla. Kyllähän ihminen voi perua eutanasiatoiveensa, jos alkaa tuntua, että tilanne onkin toisenlainen. Hollannissa esimerkiksi noin kolmasosa eutanasiapyynnöistä lopulta toteutuu. Osalle eutanasiaa ei ehditä toteuttaa. Pieni osa muuttaa mielensä.

Se aaltoilee siinä välillä. Uskontokin on merkittävä asia. Esimerkiksi kristillisdemokraatit vastustavat puolueena lakia kristillisen näkemyksen pohjalta. Mutta on muitakin syitä tietysti. Asiaan liittyy hyvin vahvoja arvokysymyksiä, jotka herättävät tunteita puolesta ja vastaa. Ylilyöntejä tulee helposti. Äskettäin eräs saattohoitolääkäri sanoi Helsingin Sanomissa, että hänen mielestään eutanasia on murha. Murhahan on pahantahtoinen rikos. Eutanasia ei tätä mielestäni suinkaan ole, vaan sen ajatuksenahan on olla inhimillinen teko, jonka ihminen itse pyytää. Toisaalta eutanasian kannattajissakin on ihmisiä, jotka vähän hurmoshenkisestikin ajavat asiaa. Valtaosa ihmisistä tietysti ajattelee aika pragmaattisesti, mikä olisi inhimillisesti oikein ja hyvä.

Siihen on kasvanut. Olen tehnyt palliatiivista hoitotyötä pitkään ja teen edelleen. Olen nähnyt ja kohdannut paljon ihmisiä. Nämä ihmiset ovat kuolemassa, joten eutanasiassa puhutaan kuoleman aikaistamisesta ja sen kärsimyksen vaiheen ylittämisestä. Pidän eutanasiaa ihmisoikeuskysymyksenä.

Merkittävin on tietysti, että ihmiset kärsivät tarpeettomasti ennen kuolemaansa. Lisäksi tehdään itsemurhia. Tuntemistani sairaista ihmisistä muutama on tehnyt itsemurhan hankalalla tavalla, kuten ampumalla tai ajamalla päin toista autoa. Se voi olla hyvin traumaattista kaikille siinä ympärillä, eikä kuolema välttämättä tulekaan heti. Yksi lääkkeellisesti avustetun kuoleman hyviä puolia on, että se tehdään rauhallisessa tilanteessa, osaavissa käsissä, ja että se tapahtuu kivuttomasti, nopeasti ja turvallisesti.

Lain kirjoittamisvaiheessa pitää olla tarkkana, millaisen lain tänne haluamme. Hollantilaiset ja belgialaiset ovat halunneet mahdollisimman löysän ja vapaan lain. Ei tarvitse olla kuolemansairas. Riittää, että kärsii – joko psyykkisesti, fyysisesti tai muulla tavalla. Vuosittain Hollannissa tehdään 5 000–6 000 eutanasiaa. Osuus vuosittaisista kuolemista on suhteellisen iso, 4–5 prosenttia. Siellä on haluttu, että laki nimenomaan mahdollistaa eutanasian mahdollisimman monessa tilanteessa silloin, kun ihminen kokee, ettei enää kestä.

Oikeus arvokkaaseen kuolemaan -yhdistys on tehnyt lakiehdotuksen eutanasiasta Suomessa. Siinä eutanasia koskisi kuolemaan johtavaa sairautta sairastavia täysi-ikäisiä, jotka sitä itse pyytävät. Lisäksi ihmisen täytyy olla kykenevä tekemään itseä koskevat ratkaisut myös eutanasian toteutuksen hetkellä. Se sulkee silloin pois esimerkiksi vaikeasti psyykkisesti sairaat tai vaikeasti dementoituneet ihmiset. Toisaalta sitäkin on arvosteltu, että onko se sitten oikein. Eettisesti ei ehkä olekaan, mutta ratkaisu olisi pragmaattinen. Sellainen, jota voidaan valvoa, ja joka voidaan toteuttaa.

On kaksi mahdollisuutta: lupamenettely tai jälkikäteinen kontrolli. Ensimmäisessä asetetaan toimikunta tai lautakunta, joka ratkaisee ennakkoon, täyttääkö hakija kaikki kriteerit. Jälkikäteisessä kontrollissa toteutunut eutanasia pitää esittää jälkeenpäin kirjallisesti toimikunnalle, joka sitten arvioi, meneteltiinkö asiassa oikein.

Kummassakin mallissa on hyvät ja huonot puolensa. Ennakkolupamenettelyssä voi olla vaikea saada toimikuntia koolle riittävän nopeasti ja tasavertaisesti joka puolella maata. Jälkikäteisessä kontrollissa taas lääkäri on rikollinen, kunnes toimikunta tekee syytteistä vapauttamispäätöksen. Esimerkiksi Hollannissa, missä malli on käytössä, kollegani ovat kokeneet asian vähän ongelmallisena.

Lääkäriliiton virallinen kanta on eutanasian vastainen, mutta liiton kyselyssä valtaosa lääkäreistä on kannattanut sen laillistamista. Kuulun itse Lääkäriliiton valtuuskuntaan, ja olen esittänyt, että kanta muutettaisiin neutraaliksi. Uskoisin, että näin jossain vaiheessa käy.

Jos laki hyväksyttäisiin, lääkärillä ei olisi velvoitetta olla mukana eutanasiassa. Näin on kaikissa maissa, joissa on eutanasialaki. Suomessa lääkäreistä noin 25 prosenttia on ilmoittanut kyselyissä, että he voisivat olla tekemässä eutanasiaa, jos se olisi laillista. Eli kyllä meillä riittävästi lääkäreitä siihen löytyy.

Mikä on mielestäsi vaikein eutanasiaan liittyvä eettinen kysymys?

Kysymys siitä, mihin eutanasian raja vedetään. Käytännön syistä joudumme rajaamaan, millainen kärsimys oikeuttaisi eutanasiaan ja millaisissa tilanteissa. Siinä tehdään väkivaltaa ihmisille, jotka kärsivät jollain toisella tavalla ja haluaisivat kuolla.