Marraskuussa 2018 helsinkiläinen Jerker Molander matkusti vaimonsa ja pikkusiskonsa Susannan kanssa Teneriffalle. Viikon mittainen matka oli odotettu ja onnistunut. Marraskuinen ilma Kanarian saarilla oli varmasti lempeämpi kuin Suomessa tai Susannan kotimaassa Hollannissa.

Kun Jerker katsoi Atlantin valtameren rannalla päivänpaisteesta nautiskellutta siskoaan, hän hämmästeli jälleen kerran, miten kauniilta ja eläväiseltä tämä näytti. Jerkerinkin oli vaikea uskoa, että pikkusisko oli syöpäsairautensa terminaalivaiheessa.

Vain muutama viikko reissun jälkeen Susanna teki lopullisen päätöksensä eutanasiasta ja vain päiviä tämän jälkeen sisarukset jättivät viimeiset jäähyväiset.

Susanna Molanderin kohtaloksi koitunut melanooma lähti jalkapohjasta. Jalkapohjan ihomuutoksiin ei kuitenkaan reagoitu Hollannissa heti tai diagnoosi oli väärä, joten hoitojen aloitus viivästyi ehkä vuodella tai jopa kahdella. Kun kasvamaan lähtenyt muutos poistettiin vuonna 2014 ja todettiin melanoomaksi, tauti oli jo lähtenyt leviämään metastaaseina eli etäpesäkkeinä ylöspäin nivusalueelle. Suomessa asuneille veljilleen Jerker ja Pontus Molanderille, hän ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa kertonut sairaudestaan mitään.

− Ehkä hän ei halunnut olla vaivaksi. Ajatteli että hän käy hoidoissa ja that’s it, Pontus Molander pohtii.

− Hän oli aika itsenäinen ihminen ja tottunut pärjäämään itsekseen. Muistan kyllä, että sinä vähän suutahditkin hänelle, että kyllä nyt veljelle voi kertoa ajoissa, Jerker Molander toteaa.

Isoveljet saivat kuulla pikkusiskonsa sairaudesta vasta kesällä 2017. Saman vuoden marraskuussa Susanna kävi toisessa leikkauksessa, jossa poistettiin jälleen metastaaseja nivusalueelta.

− Sen muistan, että sanoit Pontus jo silloin että nyt ei hyvältä näytä. Itse en ehkä heti ymmärtänyt sitä niin, Jerker Molander muistelee.

Helmikuussa 2018 tehdyssä tietokonetomografiassa metastaaseja näkyi jo Susannan vatsaontelossa sekä keuhkoissa. Tilanteen katsottiin olevan inoperaabeli, eli sitä ei voitu parantaa leikkauksella. Maaliskuussa 2018 Susannaa hoidettiin immunoterapialla, jonka tarkoituksena on vahvistaa elimistön omaa immuunireaktiota syöpää vastaan ja auttaa immuunijärjestelmää tuhoamaan syöpä­solut.

Hoidoista huolimatta tauti jatkoi nopeaa leviämistään. Toukokuussa 2018 keuhkojen metastaasien todettiin kasvaneen, ja uusia etäpesäkkeitä löytyi myös rinnasta.

Jerkerin ja Pontuksen ehdotuksesta Susannan tilanteesta pyydettiin vielä toisen lääkärin mielipide Suomesta. Heinäkuussa 2018 kolme sisarusta olivat yhdessä Docrates Syöpäsairaalassa Helsingin Jätkäsaaressa lääkärin antaessa lohduttoman lausuntonsa. Metastaattinen melanooma on parantumaton syöpätauti, jossa elinajanodote oli rajallinen. Sädehoidoilla, immunoterapialla ja mahdollisten uusien lääkehoitojen kokeiluihin osallistumisella voitaisiin enää pyrkiä taudin etenemisen hidastamiseen ja elämänlaadun parantamiseen.

− Lähdettiin sieltä Susannan kanssa meidän mökillemme joksikin aikaa. Muistan että se oli eka kerta, kun hänelle valkeni että tässä voi käydä huonosti. Kai hän oli siihen asti kieltänyt sen, toivonut ihmeparantumista, Jerker Molander sanoo.

Kesän jälkeen Susanna palasi takaisin Hollantiin, jossa hoitoja jatkettiin syksyn ajan kaikin mahdollisin keinoin. Pontus ja Jerker Molander matkustivat yhdessä ja erikseen edestakaisin Helsingin ja Amsterdamin väliä.

− Kai sitä jollain lailla vieläkin toivoi, että tapahtuisi jokin ihme. Vaikka tilanne meni koko ajan ja nopeasti alaspäin, Jerker Molander muistelee.

Susannan syöpä oli niin raju ja aggressiivinen, että se ei reagoinut immunoterapiaan eikä sädehoitoihin millään tavalla. Syksyn aikana metastaasit levisivät myös maksaan ja lopulta aivoihin asti. Marraskuussa 2018 Susannan keuhkojen tilanne heikkeni dramaattisesti ja hän tarvitsi jatkuvaa lisähappea.

Tässä vaiheessa hoidot päätettiin lopettaa tuloksettomina. Heinäkuussa rajalliseksi arvioitu elinajanodote lasketiin enää kuukausissa. Hollannissa markkinointitehtävissä työskennellyt Susanna oli ystävystynyt suomalaisen pomonsa Annan kanssa niin hyvin, että tämä otti hänet kotiinsa asumaan terminaalivaiheen ajaksi.

− Se oli uskomattoman hieno ja jalo teko, Jerker Molander herkistyy.

Kaikesta huolimatta Susanna Molander oli vielä palliatiiviseen hoitoon siirtyessään yllättävän pirteässä kunnossa. Yhteiselle Teneriffan-matkalle hän päätti lähteä konsultoituaan ensin lääkäriään. Paikan päällä Teneriffalla terveysasemalla otettiin joka päivä verikokeet, joiden tulokset lähetettiin Hollantiin. Etukäteen Jerker Molander oli hieman huolissaan siitä, miten hän selviäisi jos Susannan tilanne matkan aikana äkillisesti romahtaisi. Kaikki sujui kuitenkin ongelmitta ja Susannan vointi vaikutti niin hyvältä, että se sai Jerkerinkin hetkeksi unohtamaan lopun olevan lähellä.

− Kun on elämää, on toivoa. Olen kuitenkin niin naiivi, että näin rannalla vain kauniin pikkusiskoni.

Jerker Molander arvelee siskonsa tsempanneen Teneriffan-matkan läpi viimeisillä voimillaan. Kotiinpaluun jälkeen Susannan vointi romahti.

Koska Susanna Molander asui Hollannissa, hänellä oli mahdollisuus myös itse päättää omasta kuolemastaan. Hollanti on yksi neljästä maailman maasta, jossa aktiivinen eutanasia eli lääkärin aiheuttama potilaan kuolema on laissa sallittu, jos potilas sitä pyytää.

Edellytyksenä on, että potilaan sairaus on parantumaton, kärsimys sietämätöntä eikä tilanteen paranemisesta ole toivoa. Ennen kuolinavun antamista lääkärin on myös neuvoteltava potilaan tilanteesta toisen kollegansa kanssa. Pontus Molander oli sisarensa luona, kun alueen perhe­lääkäri kävi kahteen kertaan keskustelemassa Susannan kanssa tämän tahdosta. Lääkärinä Pontus Molander oli hyvin vaikuttunut siitä, miten nämä kes­kustelut hoidettiin.

− Hän oli erittäin miellyttävä kaveri ja koko prosessi hyvin hoidettu. Hän otti sen tavallisena lääkärikäyntinä ja kävi rauhassa asiat läpi Susannan kanssa. Susannakin arvosti sitä, että siinä puhuttiin vain näistä asioista, Pontus Molander muistelee.

Jerker Molanderin mukaan Susannan kanssa oli myös etukäteen haastattelemalla selvitetty se, että päätös on varmasti hänen itsensä eikä kukaan saa hänen poismenostaan sellaista taloudellista hyötyä, joka voisi vaikuttaa eutanasiatoiveen motiiviin.

Teneriffan-matkan jälkeen Jerker Molander lensi Itsenäisyyspäivän viettoon Suomeen, mutta palasi seuraavana päivänä takaisin Amsterdamiin. Muutamaa päivää myöhemmin Susanna ilmoitti veljilleen, että oli tehnyt päätöksensä eutanasiasta. Myös kuolinpäivä jo sovittu ja se oli lähellä, jo 11. joulukuuta.

− Mitä siihen voi sanoa? Ei mitään, Jerker Molander muistelee.

− Kyllä se hiljaiseksi veti. Sitten mä sanoin, että tiedätkö mitä? Mä tekisin ihan saman päätöksen, jos se olisi mahdollista. Jos siis olisin Hollannissa ja samassa tilanteessa. Silloin hänellä oli elinaikaa enää korkeintaan jokunen kuukausi jäljellä. Sitähän ei koskaan tiedä kuinka pitkään, mutta usein se loppu ei ole mitenkään kaunis enää, Pontus Molander toteaa.

Susannan kuolinpäivän sisarukset ja Jerkerin vaimo viettivät yhdessä aamusta alkaen. Elettiin joulunalusaikaa, vaikka Susanna ei sitä joulua enää näkisikään. Päivän aikana he ehtivät käydä naapurikuppilassa jouluglögeillä.

− Koko tilanne oli niin absurdi, että ei siinä oikein ollut täysin mukana. Mutta Susanna piti henkeä yllä. Hän lakkasi aamulla kyntensä, oli hyvällä tuulella, nauroi ja jutteli meidän kanssamme, Jerker Molander muistelee.

− Hän suurin piirtein tuki meitä eikä päinvastoin, Pontus jatkaa.

Lopullisten jäähyväisten aika koitti neljältä iltapäivällä, kun lääkäri saapui Annan asunnolle. Kun hyvästit oli jätetty, lääkäri kertoi rauhassa mitä hän seuraavaksi tekee. Ensimmäinen pistos vaivutti Susanna tajuttomuuteen, toinen päätti hänen hengitystoimintonsa.

− Susannan viimeiset sanat olivat, ”nyt tuntuu”. Sitten hän vain rauhassa nukkui pois, rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä kaverinsa luona. Varmaan jokainen meistä nukkuisi mieluummin pois niin, eikä sairaalassa kärsien ja pelkästään kuolemaa odottaen, Jerker Molander pohtii.

− Kärsimystä Susannakin pelkäsi. Hän oli kuitenkin kuin kala kuivalla maalla, kun keuhkot eivät enää toimineet ja piti olla happipullossa kiinni jatkuvasti, Pontus Molander kertoo.

Pikkusiskon kuolema palasi aktiivisesti Jerker ja Pontus Molanderin ajatuksiin tammikuussa 2023, kun Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan -yhdistys aloitti kampanjan eutanasian laillistamiseksi Suomessa. Eutanasian sallimista ajanut kansalaisaloite kaatui eduskunnan käsittelyssä vuonna 2018.

Nyt käynnistyneen kampanjan tavoitteena on, että eutanasian mahdollistava lainsäädäntö saataisiin mukaan tulevan hallituksen hallitusohjelmaan. Veljekset toivovat, että eutanasia saadaan Suomessa lakiin mahdollisimman pian. Tästä syystä se halusivat myös jakaa sisarensa tarinan.

− Ikävä kyllä minulla on tämä kokemus, jonka perusteella olen ehdottomasti eutanasian puolestapuhuja. Tiedän, että osa ihmisistä on sitä vastaan ja kaikilla on tietysti oikeus mielipiteeseensä. Mutta sitä en ymmärrä, että mitä minun olisi näiden vastustajien mielestä pitänyt silloin joulukuussa 2018 sanoa Susannalle? Älä tee sitä, kärsi vaan vielä?

− Mielestäni ihmisellä on oikeus elämään ja oikeus myös kuolla silloin, kun ei ole enää mitään mahdollisuutta eikä mitään muuta kuin kärsimystä jäljellä. Susanna lähti täältä aivan liian varhain, mutta hänen kuolemansa oli silti jollain lailla inhimillinen, Jerker Molander toteaa.

− Ehdottomasti. Ei ole koskaan tuntunut siltä, että se olisi ollut mitenkään väärä päätös. Se oli hänen omansa, eikä kukaan muu siihen vaikuttanut, Pontus Molander jatkaa.

Gallupien perusteella suuri osa kansalaisista kannattaa eutanasian laillistamista, mutta Lääkäri­liiton kanta on toistaiseksi pysynyt negatiivisena. Pontus Molander arvelee, että myös oman ammattikuntansa edustajien keskuudessa mielipideilmasto on kääntynyt tai kääntymässä eutanasian puolelle.

− Lääkärin tehtävä on ylläpitää elämää, se on tällainen perustavaa laatua oleva juttu. Eutanasian kohdalla asia pitääkin miettiä päinvastaisesti, eli miten oikeuttaa armollinen ja arvokas kuolema. Tietyllä tavalla se on Hippokrateen valan vastaista, mikä voi ohjata Lääkäriliiton varovaista kantaa, Pontus Molander pohtii.

Oman kokemuksensa perusteella Molanderit ihmettelevät niitä kirjoituksia ja puheita, joissa palliatiivinen hoito ja saattohoito asetetaan vastakkain eutanasian kanssa. Tässä ajattelussa eutanasiaa ei voida tai haluta edistää ainakaan ennen kuin palliatiivinen hoito ja sen resurssit on saatettu kuntoon.

Kuten Susannan tarinakin kertoo, molemmat näistä löytyvät kuvainnollisesti saman käytävän varrelta.

− Ilman muuta saattohoito pitää olla kondiksessa, mutta eihän se tarkoita etteikö näitä molempia asioita voisi ajaa rinnakkain, Pontus Molander sanoo.

− Onhan se myös lohdullista, että palliatiivisessa hoidossa oleva ihminen tietää, että jos se käy liian raskaaksi, voi sanoa että nyt mä en jaksa enää. Eihän sitä tiedä mikä oma kohtalo on, mutta ainakin omassa maailmassani olisi jotenkin lohdullinen ajatus, että siinä tilanteessa voisin sanoa, että nyt riittää, nyt haluan pois, Jerker Molander jatkaa.