Saamelainen on ihminen, joka on kasvanut saamelaiseen kulttuuriin. Laissa saamelaisuus tavallaan määritellään, kun erotetaan ne ihmiset, jotka saavat äänestää saamelaiskäräjävaaleissa. Saamelaiskäräjät on saamelaisten itsehallintoelin.

Lain mukaan äänioikeutettu on, jos on oppinut saamen äidinkielenään tai yksi vanhemmista tai isovanhemmista on oppinut sen äidinkielenä. Äänioikeutettu on myös se, joka on tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi virallisissa asiakirjoissa merkityn henkilön jälkeläinen. Kolmas peruste on, jos vanhemmista ainakin yksi on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaiskäräjävaaleissa.

Lain toinen kohta närästää monia saamelaisia. Saamelaiskäräjien mukaan niin sanottu lappalaispykälä pitäisi poistaa laista. Saamelaiskäräjät korostaa ryhmäidentifikaation merkitystä eli sitä, että yhteisö tunnistaa omat jäsenensä.

Suomessa saamelaisia arvioidaan olevan noin kymmenentuhatta, joista alle puolet puhuu saamea äidinkielenään. Yli puolet Suomen saamelaisista asuu saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Pohjoismaissa ja Venäjällä saamelaisia arvioidaan asuvan 75 000–100 000.

Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Yhteensä saamen kieliä on laskutavasta riippuen 9–10.

Saamen kielet ovat erillisiä kieliä, eivät murteita, joten yhden saamen kielen osaaminen ei tarkoita, että henkilö ymmärtäisi sujuvasti muita saamen kieliä. Kielten sanastot kuitenkin muistuttavat paikoin toisiaan. Esimerkiksi sana isä on pohjoissaameksi áhčči, inarinsaameksi eeči ja koltansaameksi e’čč.

Porotöissä saamelaiset tapaavat toisiaan ja käyttävät saamen kieliä. Syksyn ja talven poroerotukset ja kesän vasamerkitykset ovat suuria yhteisöllisiä tapahtumia. Usein sanotaan, että poronhoitajaperheiden lapset oppivat työtä siitä lähtien, kun alkavat kävellä.

Poroelinkeino on perinteisistä saamelaiselin- keinoista taloudellisesti kannattavin. Porosta hyödynnetään kaikki sen osat: liha ruoaksi ja muut osat käsitöihin, talja lämmikkeeksi.

Saamelaisten kotiseutualueella on noin 1 250 poronomistajaa. Se on vajaa kolmasosa koko Suomen poronomistajista. Ammattimaisten poronhoitajien keski-ikä nousee ja lähenee viittäkymmentä vuotta. Haasteita saamelaiselle poronhoidolle tuovat esimerkiksi elinkeinon kannattavuus, saamelaisten muutto pois kotiseutualueelta ja esimerkiksi metsähakkuut ja ilmastonmuutos.

Porotalouden ammattitutkinnon voi opiskella Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa.

Perinteisin keinoin valmistettava saamelainen käsityö eli duodji liittyy saamelaisten elinkeinoihin ja elämäntapaan. Duodjin käsite sisältää ajatuksen siitä, että työ on tehty ajatuksella ja tarpeeseen.

Duodjiin liittyy paikallista tietoutta: isovanhempi siirtää saamelaiskulttuuria eteenpäin opettaessaan jälkeläisilleen käsitöiden tekoa.

Saamenpuvut ovat näkyvin osa duodjia. Pukujen mallit vaihtelevat alueittain. Tottunut katsoja näkee puvusta muun muassa sen, mistä siihen pukeutuva ihminen on kotoisin ja millaiseen sukuun tämä kuuluu. Muotivirtaukset vaikuttavat myös saamelaispukeutumiseen.

Suomi on ainoa pohjoismaa, joka ei ole ratifioinut alkuperäiskansojen oikeudet tunnustavaa ILO169-sopimusta. YK:n ihmisoikeuskomitea on suositellut Suomea edistämään saamelaiskäräjälain uudistamista ja opimuksen ratifiointia.

Norjan ja Ruotsin valtiot pyysivät 1990-luvulla anteeksi saamelaisiin kohdistamaansa kaltoinkohtelua ja pakkosulauttamista. Suomen valtio ei ole anteeksipyyntöä esittänyt. Suomessa saamen kansan kokemista vääryyksistä mainitaan yleisimmin asuntolakouluissa koettu rasismi ja äidinkielen menettäminen.

Venäjällä valtio puolestaan on vaikeuttanut alkuperäiskansojen järjestäytymistä esimerkiksi lakkauttamalla alkuperäiskansojen ihmisoikeusorganisaation.

Itsenäisen saamelaisvaltion vaatiminen ei ole monenkaan saamelaispoliitikon tai -aktivistin tavoitteissa. Saamelaiskäräjävaaleissa vuonna 2019 vain yksi ehdokas oli sitä mieltä, että Saamenmaan pitäisi olla itsenäinen valtio.

Alkuperäiskansat ylipäätään eivät ole valinneet kansallisvaltiota yhteiskuntansa järjestäytymisen muodoksi.

Saamelaisten toive on itsenäisyyden sijaan vankempi itsehallinto. Saamelaiskäräjät on usein moittinut Suomen valtiota siitä, että se ei aidosti kuuntele saamelaisia heitä koskevassa päätöksenteossa.

Saamelaiskäräjälain yhdeksäs pykälä velvoittaa viranomaisia neuvottelemaan saamelaiskäräjien kanssa “kaikista laajakantoisista ja merkittävistä toimenpiteistä, jotka voivat (--) vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana”. Neuvoteltava on myös toimista, jotka koskevat saamelaisten kotiseutualueella esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelua, valtionmaan käyttöä tai kaivostoimintaa.

Suomen saamelaisalueella teollisen mittakaavan kaivoshankkeet eivät koskaan ole edenneet.

Saamelaiset voivat yrittää vaikuttaa maankäyttökysymyksiin myös lausunnoilla kuntien tai maakunnan kaavasuunnitelmiin tai valtiovallan lakiluonnoksiin.

Saamelaiskäräjät on usein kritisoinut valtiovaltaa siitä, että käräjiä kohdellaan sidosryhmänä muiden joukossa.

Esimerkiksi Tenon kalastussopimukseen liittyvät kalastuksen rajoitukset vuodesta 2017 alkaen ovat saamelaiskäräjien mielestä loukanneet kalastajasaamelaisten oikeutta harjoittaa perinteistä elämäntapaansa.

Lähteet: Eduskunta.fi, Fáktalávvu-sivusto, Kansallisarkisto, Laki saamelaiskäräjistä (974/1995), Oktavuohta – saamelaistietoa opetukseen, Saamelaisneuvosto, Samediggi/Saamelaiskäräjät, Sámi Duodji ry, Yle Sápmi.