Kuvaruudulla pieni apinanpoikanen halaa itseään suurempaa kilpikonnaa. Kommenttikenttä pakahtuu superlatiiveista ja sydänemojeista.

OMG! Mä en kestä!

Apina näyttää stressaantuneelta ja sairaalta. Videon kuvauspaikasta ei ole tietoa, mutta se näyttää jonkinlaiselta varastolta. Arvoitukseksi jää, miten nämä kaksi luontaisesti toisilleen vierasta villieläintä ovat päätyneet näin ”halailemaan”. Mut äh, ei se oo niin justiinsa, koska ne nyt on vaan niin söpöjä, ja hitsi mulle tuli tästä videosta niiiiiiiiin hyvä fiilis.

Sosiaalisessa mediassa jaettavista eläinvideoista on tullut digitaalinen kiertävä sirkus. Disneyn pensselillä väritetyt videot ovat someajan eläintarhoja, eikä meidän useimmiten edes tarvitse nähdä niitä ikäviä häkkejä, joiden sisältä eläimet antavat meille päivittäisiä söpöysyliannostuksia.

Mutta olenpas minä nyt todellinen ilonpilaaja. Ehkä olen näin synkkä ja negatiivinen, koska en vain itse ole saanut päivittäistä annostani. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan eläinvideoiden katselu on nimittäin aivoillemme hyväksi. Ne rentouttavat ja tuottavat mielihyvää, mikä voi parantaa jopa työtehoamme. OMG!

Ehkä jonkin start up -nettifirman pitäisi laittaa rahoiksi ja kehitellä söpöjä alpakoita vilisevä äppi, jota valtion harmaiden virastotalojen työntekijät saisivat lakisääteisesti katsella pari kertaa päivässä. Jo alkaisi sotet lutviutua ja loppuisi turhat lakkoilut!

Minäkin tykkään vetää päivittäin överit Facen mäyräkoiraryhmien sivuilla ja lässyttää jokaiselle ohikulkevalle koiralle kuin sisäinen tuskani olisi sovitettu lobotomialla. Ehkä yritän vain sanoa, että eläinvideot on ihku juttu, mutta saadessamme kännykkämme äärellä päivittäisiä emotionaalisia orkkujamme, voisimme joskus miettiä tai jopa selvittää eläinvideoiden taustoja.

Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio on todennut, että monissa eläinvideoissa, joista tulee nettihittejä, eläimet tekevät mielestämme hassuja temppuja juuri sen vuoksi, että ne ovat stressaantuneita, sairaita tai pakotettu tekemään niin.

Jos eläin söpöilee kuvaruudullamme ja tiedämme, että se ei ole joutunut kärsimään ihmisen mulkvistisuuden takia, on eläinvideon katseleminen yksi parhaita juttuja, mitä voi tehdä vaatteet päällä. Koko keksinnölle pitäisi myöntää Nobelin rauhanpalkinto tai jotain.

Olen jo varmaan pilannut päiväsi, ja katselisit kännykkäsi ruudulta paljon mieluummin kissanpentuja leikkimässä lankarullalla kuin lukisit tätä shaissea. Salli minun kuitenkin vielä vähän kontekstualisoida.

Jos eläinvideoita tarkkaillaan homo sapiensin kauniisti ilmaistuna ristiriitaisen luontosuhteen valossa, on ilmiö looginen jatkumo lajimme aikajanalla. Siitä lähtien, kun ihminen putosi puusta, se on hyödyntänyt mielivaltaisesti muita lajeja: vanginnut, orjuuttanut, syönyt, inhimillistänyt, romantisoinut ja demonisoinut.

Siat on tehty syötäväksi, aasit kantamaan laukkumme, sudet syömään avioliiton ulkopuolella syntyneet lapsemme. Mutta onneksi me osattiin jalostaa niistä pirulaisista söpöjä luppakorvia, jotka tekee just niin kuin me käsketään.

Homo sapiens on uudisraivaaja, joka ei tykkää jakaa läänejään itseään vahvempien elukoiden kanssa. Villi luonto on parhaimmillaan silloin, kun se on kahlittu tai aidattu ihmisen vallan alaisuuteen.

Some sapiensin tarve suurkuluttaa eläinvideoita on tietenkin ymmärrettävää. Elämä on jatkuvaa stressipiikkiä ja ostoslistoja. Asuntolainoja ja laihdutuskuureja. Ilmastonmuutosta ja trumppeja. Ei tässä ehdi murehtia turkiseläinten kärsimystä tai joulukinkun eettisyyttä, kun on ihan riittävästi ongelmia omastakin takaa.

Särkänniemen delfiinien kärsimys aiheuttaa hetkellisen kansanliikkeen, mutta useimmilla taistelutahto hiipuu lööppien vaihtuessa. Kuinka montaa kiinnostaa, miten luonnonvaraisilla delfiineillä, joita ei ole nimetty Veeraksi tai Leeviksi, menee ihmisen saastuttamissa ja ryöstökalastamissa merissä?

Kun mietitään nykyajan meininkiä – miten yhteiskunnallisista asioista väännetään tunnekärki edellä ja miten mun mielipide on vähintään yhtä tärkeä kuin sun tiede – niin ei ihme, että eläinvideot ovat niin in.

Ihanaa pikkujoulukautta kaikille!