Syksy on kaunista ja haikeaa aikaa. Ruskan väreissä on omaa taikaansa, mutta samaan aikaan metsissä on hiljaista. Kesän pesimäkarkelot ovat ohi, ja miljoonat muuttolinnut suuntaavat etelään talvehtimaan.

Monet keväällä kuoriutuneista poikasista ovat selvinneet hengissä elämänsä alkutaipaleen monista vaaroista ja päässeet emojensa kanssa ensimmäiselle muuttomatkalleen. Valitettavasti monet matkaanlähtijöistä eivät enää palaa samoille pesimäpaikolle seuraavana keväänä. Vaikka muuttolinnut kohtaavat muuttomatkansa aikana monia luonnollisia vaaroja saalistajista uupumiseen, on ihminen monen muuttajan suurin uhka.

Muuttolintujen laiton ja brutaali metsästys rehottaa edelleen Välimeren maissa, kuten Italiassa, Kyproksella ja Maltalla, jotka ovat tuhansien Suomessa pesivien muuttajien pysähdys- tai talvehtimispaikkoja. EU:n lintudirektiivi ei salli lintujen metsästystä niiden kevätmuuton tai pesimisen aikana, mutta tämä ei ole pysäyttänyt lukemattomien lintulajien laajamittaista pyyntiä unionin maissa keskellä kirkasta päivää, ja vielä Välimeren turistikohteissa. BirdLife Internationalin tutkimuksen mukaan laittoman pyynnin uhriksi jää yksinomaan Egyptissä 5,7 miljoonaa muuttolintua, kokonaisuudessaan kymmeniä miljoonia.

Ongelma on Suomen luonnon näkökulmasta valtava, sillä 90 prosenttia Suomessa pesivistä linnuista on muuttolintuja. Laiton pyynti on myös yksi syy siihen, miksi yli kolmannes maamme lintulajeista on uhanalaisia ja miksi kultasirkku on käytännössä hävinnyt Suomesta.

On käsittämätöntä, että tällaisen alkukantaisen, Suomen luonnon monimuotoisuutta heikentävän teurastuksen sallitaan edelleen tapahtuvan EU:n alueella. Suomi voisi olla johtavassa asemassa vaatimassa, että Välimeren maiden lintujen laittomasta tappamisesta on tehtävä loppu.

Linnut kertovat omaa tarinaansa luonnon tilasta myös Suomessa. Muuttolintujen jo mentyä lukuisat lajit valmistautuvat ahkerasti tulevaan pitkään ja kylmään talveen. Monelle meistä Suomessa talvehtivien lintujen ruokkiminen on yksi luontosuhteen arkisimmista, mutta sitäkin tärkeämmistä puolista. Oma luontosuhteenikin alkoi lintujen talviruokinnasta.

Pääsin pikkupoikana opiskelemaan lähiluontoa ja tutustumaan itselleni kahteen edelleen rakkaaseen pikkulintuun: hömötiaiseen ja töyhtötiaiseen. Nämä ennen varsin runsaslukuiset ja arkiset metsäntintit ovat kuitenkin kadonneet hälyttävää vauhtia. 2000-luvun aikana molempien kannat ovat jopa puolittuneet. Siis 18 vuoden aikana. Tämä on evoluution aikajanalla silmänräpäystäkin lyhyempi aika.

Usein kuulee sanottavan, että harvaan asutussa Suomessa riittää metsää vaikka muille jakaa. Kun maamme metsien tilannetta arvioidaan puumäärän – teollisuuden termein puukuutioiden – näkökulmasta, Suomi todellakin on metsien maa. Ja hyvin pyyhkii. Kirjaimellisesti. Terkkuja Kiinaan.

Kun maamme metsien rakennetta arvotetaan luonnon näkökulmasta, totuus on toisenlainen. Suomessa ei ole enää jäljellä kuin muutama prosentti alkuperäisiä luonnonmetsiä, koska valtaosa metsäpinta-alasta on valjastettu teollisuuden raaka-aineeksi. Luonnollisesti metsää pitää hakata, ja talousmetsät ovat yksi maamme talouden kulmakivistä, mutta tasapaino metsäluonnon suojelun ja hyödyntämisen välillä on pahasti vinossa.

Luonnontilaisten kaltaisten met­sien katoamisesta ovat kärsineet erityisesti ne erikoistujalajit, joille vanhat havumetsät tiheine kuusikkoineen, lahopökkelöineen ja kelopuineen ovat elinehto. Töyhtö- ja hömötiaisen sekä lukuisten pieneliöiden ohella kuukkeli, metso ja metsäpeura ovat niin sanottuja indikaattorilajeja, joiden kantojen syvä taantuminen on tiiviisti sidoksissa niiden luontaisten elinympäristöjen, vanhojen metsien katoamiseen.

Viime aikoina on kiistelty Suomen metsien hyödyntämisen ja suojelun välisestä tasapainosta. On pohdittu, minkälainen metsä sitoo parhaiten hiiltä ja torjuu tehokkaimmin ilmastonmuutosta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt luonnon monimuotoisuus. Halusimme tai emme, metsäkiista nivoutuu osaksi koko planeettaa koskevaa ongelmaa ekosysteemien tuhoutumisesta vimmaisen talouskasvun nimissä.

Elämme kuudetta sukupuuttoaaltoa, joka ilmastonmuutoksen ohella uhkaa ihmiskunnan tulevaisuutta. Tämän takia meidänkin pitää suojella alkuperäisluontoamme tehokkaammin. Suomalaista metsää ei ole olemassa ilman hömö- ja töyhtötiaista.