Kahvi ja sämpylä, kahvilan ikkunapöydässä, hengähdys. Ympärillä tuntemattomat lähimmäiset luovat puhelimiinsa raukeita aamukatseita, aikataulunäytöllä juoksee junien aikatauluja, R-juna pysähtyy matkallaan etelästä pohjoiseen, K-juna kohti Helsinkiä. Joku hymyilee ujosti. Oma rauha ja hetki ennen työpäivää, vaikka ympärillä on kymmeniä kaltaisiani, aamujunaa odottavia.
145-vuotias Keravan asemarakennus on paikkakunnan rakastetuin uusrenessanssikaunotar. Se on myös näkymä, jonka sadat tuhannet paikkakunnan ohittavat junamatkustajat tunnistavat.
On tornit, on R-kioski, on kampaamo, on aseman sisätiloissa rauhaa ja turvaa, on kaikkea mitä rautatieasemalta toivoa voi. Ulkona sade piiskaa laitureilla junaansa odottavia.
Helsinki-Hämeenlinna-radan varteen valmistunut Keravan asema on uuden edessä. Eikä tämä asema ole yksin. VR ilmoitti keskiviikkona 10.5. luopuvansa miltei kaikista yhä omistamistaan asemarakennuksista. VR:llä on omistuksessaan yhä suuri määrä suomalaista asemarakennushistoriaa.
Haloo myös Akaan Toijala, Hyvinkää, Hämeenlinna, Joensuu, Järvenpää, Kajaani, Kolari, Kotka, Kouvola, Kuopio, Kemijärvi, Lahti, Mikkeli, Oulainen, Parkano, Pieksämäki, Riihimäki, Siilinjärvi, Turku, Turun Kupittaa, Tuusulan Jokela ja Varkaus! Ihanilla, perinteisillä rautatieasemillanne saattaa olla lähivuosina uusi omistaja.
Mitä tämä tarkoittaa matkustajalle, joka on nähnyt, kuinka kotiasemalta on viety vuorollaan tavaraliikenne, lipunmyynti, henkilökunta ja palvelut? Entä kun hän kuulee uutisen, jossa kerrotaan turvaa tuovan asemarakennuksenkin menevän myyntiin?
Ei välttämättä vielä mitään, sillä VR kertoo tiedotteessaan tarjoavansa asemiaan ensisijaisesti asemapaikkojen kuntien ja kaupunkien ostettaviksi. Eikä välttämättä siksikään, että moni näistä asemista on suojeltuja rakennuksia, joita ei voi panna matalaksi, niiden arkkitehtonisia arvoja tuhota tai käyttötarkoitusta muuttaa. Valtionyhtiö lupaa myös, että se aikoo jatkossakin tarjota matkustajapalveluita, esimerkiksi odotustiloja tai matkatavaransäilytystä, muiden tahojen omistamilla asemilla.
Eli huoli pois ja asemaseinät myyntiin vaan, vai?
Ei ihan ainoastaan näinkään.
Varsinkin kovaa vauhtia kasvavilla pääradan alueilla asemanseudut ovat tuulisia paikkoja. Niiden kehittämiseen ja rakentamiseen ladataan monissa kunnissa (ja maata asemanseuduilla omistavien tahojen, joihin VR myös kuuluu) suuria odotuksia. Ja vauhti on kova.
VR selittää omia asemamyyntiaikeitaan monisanaisesti aina asemien monimuotoisella omistusrakenteilla, vähentyneellä asemalipunmyynnillä, matkustajainformaation digitalisoitumisella, junaliikenteen tulevalla kilpailutuksella ja sillä, että asemien myynnillä ”kunnille ja kaupungeille tarjoutuu mahdollisuus paikallisten asema-alueiden ja liikkumisen palvelujen kehittämiselle”.
Tosiasia on, että VR haluaa keskittyä pääbisnekseensä eli junaliikenteen pyörittämiseen, pois seinistä. Se haluaa myös eroon vanhoista asemarakennuksista, joista monet vaativat jatkuvaa huoltoa ja huolenpitoa, joista on yhtiölle liian paljon kuluja, mutta vähän tuottoja. Se haluaa myös asemarakennuksista rahaa, jonka se toki ilmoittaa tulouttavansa suoraan valtio-omistajalleen.
Sitä VR ei tiedotteessaan kerro, että se on monilla asemanseuduilla myös merkittävä maanomistaja ja edunsaaja, jos ja kun asemanseudut tiivistyvät ja ne rakennetaan uusiksi. Monien kiinteistökehittäjien, varmasti myös VR:n ja valtio-omistajan, silmissä vilkkuvat uudet sykkivät asemacityt, joissa vanhan aseman kylkeen rakennetaan uutta asuinrakentamista, palveluita, elämää, mitä näitä nyt onkaan.
Asemanseudut ovat kasvavilla seuduilla kovien muutosten paineissa. Muistojen kuvat raukeista asemista ovat liiankin suurta todellisuutta monissa Suomen osissa, mutta suurten kaupunkien ja niiden välisten kehityskäytävien ympärillä rakennetaan uutta Suomea, joka tiivistyvät asemaseuduille.
Tampereella aseman ympärille on rakennettu areenoita ja tornihotelleja ja lisää tulee, VR ei meinaakaan päästää Tampereen asemanseudun kultakimpaletta käsistään. Turussa on asemanseudulle suuria suunnitelmia, Oulussa myös. Asemaseuduilla järjestetään suunnittelukilpailuja, joissa halutaan yhdistää tehokas rakentaminen, liikenne, palvelut, asuminen ja kulttuurihistoria.
Huomisen asemaseudun pitäisi kehittyvillä alueilla olla samaan aikaan Tornitalo-Manhattan ja suurten ikäluokkien muistojen mukainen, ihmisen mittakaavan asema. Pitäisi olla 24/7, ihmisiä puoleensa vetävä, elävä ja samalla entistä turvallisempi. Vihreä ja kestävä, samalla huipputeknologinen ja tiivisti toteutettu.
Ei ole helppo rasti.
Vanhat asemarakennukset hakevat paikkaansa ja tilaansa suurten kehityshankkeiden keskellä.
Muistaako joku, millainen Pasilan ja Tikkurilan asemaseudut olivat ennen nykyistä tilannetta? Joku sanoisi Tikkurilan ja Pasilan nykyisiä asemia ja asemanseutuja moderneksi, tehokkaiksi, lentokenttämäisiksi liikenne-hubeiksi, joissa ihmiset, tavarat ja ideat liikkuvat, mutta moni näkee painajaisia kävellessään näissä massiivisissa teräs- ja lasirakennelmissa, jotka ovat kasvaneet rataan kiinni ja ratojen päälle.
Pasilassa vanha asemarakennus siirrettiin Rauhanasemaksi betonitalojen keskelle ja nyt Pasilaa, Suomen vilkkainta rautatieasemaa, hallitsee Tripla, joka on matkakeskus, kauppakeskus, toimistokeskittymä ja vaikka mitä kaikkea muuta.
Tikkurilassa 1860-luvun vanha asema toimii nyt Hotelli Vantaan edustalla museona ja sen edessä kohoaa massiivinen uuden Tikkurilan asemakompleksi, joka tekee asemasta kuin tumman vuoren, jonka sisään juna toisensa perään pysähtyy.
Junien mukana kulkevat tuhannet ja taas tuhannet asialliset matkustajat, mutta myös rikolliset ainekset ja häiriöporukat, joita Tikkurilan asemalla on nähty toistuvasti.
Monessa paikassa asemarakennus ja asemien seudut ovatkin ennen kaikkea turvallisuuskysymys. Miten tämä tullaan ottamaan huomioon, jos VR:n nyt omistamat asemarakennukset siirtyvät uusien omistajien haltuun?
Ei toki, ei yksin perinteikäs asemarakennus toki asema-alueen ongelmia mihinkään poista, omisti sen VR, kaupunki tai yritys. Varsinkin vilkkailla, helposti saavutettavilla paikoilla sijaitsevat asemaseudut ovat luontevia paikkoja houkuttelemaan hämäräbisneksiä. Keravan romanttisenkauniin rautatieaseman ympäristössäkin liikkumisen koki viime marraskuussa turvalliseksi vain 12 prosenttia, tämä kävi ilmi Keravan kaupungin marraskuussa toteuttamassa turvallisuuskyselyssä. Kysely poiki 1 235 vastausta, 72 prosenttia heistä oli naisia.
Polkupyörät myös lähtevät asemanseuduilla hyvin herkästi pitkäkyntisten matkaan, monella onkin oma erillinen junapyörä, joka on työpäivän ajan tiukasti lukittu, mutta eivät suuretkaan lukot varkaita estä. Myös erilaisten aineiden kauppa keskittyy paikkoihin, jossa hämäräkauppiaiden olla helppo tulla, diilata ja mennä.
Kyse on siitä, miten vanha asema otetaan yhä kiinteämmin osaksi kehitystä, jossa turvallisuudella ja pysyvyydellä on ihmisten mielissä yhä suurempi merkitys.
Vanhan ajan asemarakennukset, ja niiden tarjoamat sylit, ovat kuitenkin monelle turvasatama levottomien asemanseutujen keskellä. Asemarakennuksiin sisältyy muistoja ja tunteita, ne kantavat historiaa ja tarinoita mukanaan, niissä tavallinen kansalainen voi kokea turvaa.
Ja niiden odotussalien ja kahviloiden kautta kulkee tulevaisuudessa yhä useamman meistä matka ja työmatka, jos ja kun liikennettä siirretään Suomessa yhä enemmän raiteille.
Ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä VR:n myyntiin laittamille asemarakennuksille tapahtuu.
