Universumin ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: niihin, joiden homma on, ja niihin, joiden homma ei ole. Tällä jaolla voidaan käsitellä kaikki maailman asiat ja niistä seuranneet selkkaukset.

Olen monesti miettinyt uskonsotia ja erityisesti ihmisiä, jotka ovat valmiita heittämään veivinsä korkeamman edestä. Niissä porukoissa ei turhista mussuteta. Arvaan, että siellä ei kuulla kenenkään suusta ”ei muuten ole mun homma”. Päinvastoin, veikkaan, että siellä viitataan innokkaasti, että antakaa minä menen possauttamaan itseni iäisyyteen! Minä hoidan. Oli asia mikä hyvänsä. Pisteet laskee kuitenkin jumala, joten antaa tulla vaan tehtävää toisensa perään.

Toista se on täällä laiskassa, luterilaisessa päässä maailmaa. Täällä ihminen määrää ­itse, mitä hän tekee ja mitä ei. Ja tämä ihminenhän ei tee mitä tahansa. Ei täällä ruveta muiden hommia rehkimään, se on selvä! Tiedä vaikka työperäinen uupumus iskisi. Se voi tulla kuulemma myös kotitöistä.

Nykyään on tärkeää kuunnella itseään. Itse sanoo yllättävän usein: ”Ei muuten ole mun homma”. Sitä pitää kuunnella.

Tuskin yksikään kokonainen perhe kerralla kuolee, jos esimerkiksi äiti alkaa vetää omia rajojaan. Eihän se tosiaan lue missään, mitkä ovat äidin hommia. Äidit vain ajautuvat pesemään pyykkiä, laittamaan ruokaa, varaamaan lapselle ajan hammaslääkäriin, rokottamaan kissan, imuroimaan, käymään vanhempainilloissa, viemään pullot, huuhtomaan kurahaalareita ja joustamaan kesälomissa.

Jos äiti yhtenä päivänä päättääkin valita mitkä ovat hänen hommiaan, saattaa syntyä kiehtovia keskusteluja vaikkapa siitä, kenen homma todellakin on siivota koiran oksennukset autosta. Tai avata kylpyhuoneen viemäri.

Perheen kommunikaatio saattaa muokkautua hyvinkin värikkääksi, kun rajoja aletaan maalailla.

”Ei oo mun homma” -ajattelumalli ei voi olla läpeensä huono. Kuinkahan monta katastrofia on vältetty, kun joukossa on ollut yksi vaivainen ”ei oo mun homma” -henkilö? Ajatellaanpa vaikka kuuluisaa punaista nappia, jota painamalla Yhdysvaltain / Venäjän presidentti huhupuheiden mukaan räjäyttää puoli maailmaa linttaan. Jospa tilannehuoneen siivooja onkin ajatellut, että noiden nappien pyyhkiminen ei ole minun hommani, pyyhkikööt itse hullut nappinsa. Ehkä nappi on jäänytkin pölyn ansiosta jumiin, ja maailma on pelastunut.

Tai jospa joku pääministeri on kirjoittanut sotaisan kirjeen toisen maan pääministerille, ja pyytänyt, että apulainen vie kirjeen postiin. Apulainen ei ehkä ole suoraan uskaltanut ryhtyä vastahankaan, mutta todennut anarkistisesti kotimatkallaan, että ei ole mun homma ja heittänyt kirjeen roskiin. Sota on saattanut jäädä syttymättä!

Suomalaisessa asiakaspalvelussa tapaa yllättävän paljon ”ei oo mun homma” -porukkaa. Sen tietää siitä, että, että kun saa osakseen viitseliästä, hyvää palvelua, tekee mieli soittaa kaikille tutuille ja kertoa siitä.

Puhelinlaskuni on valitettavasti hyvin maltillinen.