Kipinät tuikkivat ihon pintaan, ja nenään leijuu pieni palaneen käry. Välillä kipu sävähtää syvemmältä, ja muistutan itseäni hengittämään.

– Hyvin menee, sulla on hyvä kipukynnys, kosmetologi-sairaanhoitaja Jessika Kulju kannustaa kuljettaessaan plasma pen -laitetta silmäkulmastani kohti ohimoa.

Olemme Seinäjoella. Jessika Kulju tekee siellä hoitoja muutamana päivänä viikossa. Hänen oma liiketilansa on Ylivieskassa, Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi hän ottaa asiakkaita vastaan kauneushoitolassa Pietarsaaressa.

Irvistän. Puudutusgeelistä huolimatta kokemus on enintään siedettävä.

Yhä useampi meistä on valmis kestämään epämukavaa oloa korjatakseen jotakin itsessään. Esteettiset hoidot, kuten neulalla ihon alle vietävät täyteaineet ja ihon käsittelyt plasmapenin kaltaisilla laitteilla, ovat yleistyneet viime vuosina nopeasti.

Jessika Kulju on erityisen kiinnostava alan yrittäjä siksi, että hän rakentaa asiakaskuntaa alueelle, jossa vaikuttaa vahvasti kaksi uskonnollista liikettä, lestadiolaisuus ja körttiläisyys. Niissä itsensä korostamista on perinteisesti vierastettu.

Ei kovin hedelmällinen maaperä esteettiselle bisnekselle.

– Ajattelin, että kun pohjalta aloittaa, suunta on vain ylöspäin, Kulju sanoo ja purskahtaa nauruun.

Takavuosina kauneuskirurgilla kävivät lähinnä rikkaat ja kuuluisat. Nyt varsinkin kevyemmistä, veitsettömistä toimenpiteistä on tullut tavallisten ihmisten juttu.

Makaan hoitopöydällä, koska ilmiö kiinnostaa minua. Ja ollaanpa rehellisiä: toivon pääseväni eroon raskaista yläluomistani. Vuosi vuodelta ne hivuttautuvat alaspäin, kunnes jonakin päivänä tulevaisuudessa haittaavat jo näkemistä.

Ennen toimenpidettä olen puhunut Jessika Kuljun kanssa videopuhelun. Hän on varmistanut, ettei minulla ole diabetesta eikä taipumusta arpien liikakasvuun. Olen saanut tietoa toimenpiteen kulusta, riskeistä ja paranemisesta ja täyttänyt yhdeksän sivua pitkän lomakkeen, jossa on kysytty koko lääketieteellinen historiani.

Varaudun siihen, että toimenpidettä seuraavan viikon pysyn poissa ihmisten ilmoilta.

Kauneuden kaipuu on meissä syvällä. Ensimmäiset dokumentoidut kauneuskirurgiset toimen­piteet tehtiin 3 000 vuotta sitten Intiassa.

Moderni plastiikkakirurgia alkoi kehittyä 1900-luvun vaihteessa, kertoo Heikki Kupi, plastiikkakirurgi ja Suomen Esteettisten Plastiikkakirurgien yhdistyksen puheenjohtaja. Sodissa syntyi vammoja, joita korjatessa lääkärien taidot ja tekniikat kehittyivät. Isompia esteettisiä toimenpiteitä ryhdyttiin tekemään 1930-luvulla. Kauneuskirurgian läpimurto tapahtui viitisenkymmentä vuotta sitten.

Kupi on toiminut plastiikkakirurgina 30 vuotta. Sinä aikana ovat kehittyneet paitsi välineet ja tekniikat myös asenteet.

– Vielä 90-luvulla sain vakuutella jopa muille lääkäreille, että naisilla on oikeus rintasyövän jälkeen korjaavaan kirurgiaan. Nykypäivänä ymmärretään sen vaikutus minäkuvaan. Tällä sektorilla maailma on avautunut hurjan paljon.

Tästä Kupi puhuu monta kertaa: iso osa kauneuskirurgiasta on hänen näkökulmastaan niin sanottua korjaavaa hoitoa: Halutaan samanlaiset rinnat kuin ennen lasten imettämistä. Kasvonpiirteet, joita vuodet eivät ole vetäneet alaspäin. Eroon laihduttamisen jälkeen vyötärölle jääneestä roikkuvasta nahasta.

– Yleinen toive on, että kasvot eivät niin sanotusti roikkuisi. Suomessa ilma on ankara iholle. Naama saattaa olla viininpunainen ja näyttää huonolta, vaikka eläisi kuinka terveellisesti. Enää sitä ei hyväksytä pakon sanelemana, vaan asialle halutaan tehdä jotakin, Jessika Kulju kertoo.

Toimenpiteisiin liittyy aina riskejä. Valvonnan kannalta esteettiset hoidot ja erityisesti pistoshoidot ovat varsin monimutkainen kokonaisuus.

Kirurgiset ja anestesiaa vaativat toimenpiteet sekä botuliinipistokset ovat terveydenhuollon toimintaa ja kuuluvat Valviran ja aluehallintovirastojen toimialueelle. Tukesin valvontaan kuuluvat palvelut, jotka eivät ole terveydenhuollon toimintaa tai eivät sisällä säteilyn käyttöä. Ultraääni-, laser- ja HIFU-hoidot taas ovat joko Säteilyturvakeskuksen tai terveydenhuollon alaisia. Osalla tuotteista on lääkinnällisen laitteen CE-merkintä, jolloin valmisteita ja niiden haittailmoitusrekisteriä ylläpitää Fimea.

Kuluttajaturvallisuuslaki koskee yleisesti kuluttajille tarjottavia palveluita ja velvoittaa tarjotun palvelun olemaan turvallista. Tukes valvoo, että palveluntarjoajat noudattavat lain vaatimuksia.

Asiakkaan on silti oltava tarkkana, kenen pöydälle pötkähtää hoidettavaksi. Vielä 1990-luvulla ulkonäköön kohdistuvia toimenpiteitä suorittivat vain plastiikkakirurgit. Heitäkin oli harvassa, yksityisellä puolella vain pari isompaa keskusta suurimmissa kaupungeissa. Kun kevyemmät esteettiset hoidot alkoivat yleistyä, monissa maissa laadittiin säädöksiä siitä, kuka saa tehdä ja mitä.

– Suomessa ajateltiin, ettei kukaan lähde tekemään tällaista ilman koulutusta, joten nyt periaatteessa kuka tahansa lääkäri saa tehdä plastiikkakirurgiaa. Täyteainehoitoihin ei ole mitään rajoituksia. Voi hankkia lyhyen koulutuksen, tilata netistä tarvikkeet ja alkaa hommiin, Heikki Kupi selittää.

Asiakkaalle jää vastuu selvittää, millaisen koulutuksen palvelun tarjoaja on saanut ja millaisen ammattitaidon hän on ehtinyt hankkia. Viranomaiset eivät tarkista tai hyväksy palveluita tai tuotteita etukäteen.

Jokaiseen hoitoon on oma koulutuksensa, ja tekijät rakentavat ammattitaitonsa kiinnostustensa mukaan.

– Kenenkään ei pitäisi mieltään pahoittaa, jos asiakas kysyy koulutuksesta ja sertifikaateista, Kulju sanoo.

Verkkosivuilla tai sosiaalisessa mediassa julkaistut ennen ja jälkeen -kuvat kertovat, millainen tekijän kädenjälki on.

Hälytyskellojen on syytä soida, jos kuvia ei ole saatavana ja toimenpiteisiin ryhdytään ilman kunnollista keskustelua.

– Kaikkein tärkeintä on, että käydään läpi riskit ja negatiivisetkin asiat, ja punnitaan ne kunnolla, oli kyseessä pieni tai iso hoito. Toimenpide voi olla nopea ja helppo, mutta keskustelu vie aikaa, Kupi muistuttaa.

Valvovan viranomaisen näkökulmasta kaikkein monimutkaisin asia ovat täyteainepistokset.

– Tällä hetkellä niitä ei katsota terveydenhuollon toiminnaksi, eli mitään tiettyjä pätevyysvaatimuksia ei täyteainepistosten tekijälle ole. Hoitojen tarjoaminen ei ole luvanvaraista, eli viranomaisilla ei ole rekisteriä palveluntarjoajista, Tukesin ylitarkastaja Annina Nyholm kertoo.

Tietoa toimenpiteiden komplikaatioista on vähän. Tukesiin on tehty yksittäisiä onnettomuusilmoituksia. Nyholmin mukaan syynä saattaa olla tietämättömyys siitä, että ongelmista voisi ilmoittaa – ja häpeä. Komplikaatiot ja korjaukset hoidetaan usein päivystyksessä tai yksityisillä plastiikkakirurgeilla, jolloin tiedot jäävät kirjaamatta viranomaisille.

Aluehallintoviranomaisille eniten kanteluita on tehty Etelä-Suomessa, edellisvuonna viisi ja viime vuonna yksi. Muiden aluehallintovirastojen alueilla kantelut ovat olleet yksittäisiä. Useimmiten syynä on ollut botuliinipistos.

Täyteaineiden lainsäädäntö on uudistumassa. Pian kaikkien täyteaineiden tulee olla niin sanottuja lääkinnällisiä laitteita.

Neljäkymmentä vuotta sitten amerikkalainen missivalmentaja kauhisteli suomalaisten hampaiden tilaa Heikki Kupille. Nykyään hampaiden kuorituksia, valkaisuja ja hiomisia tehdään ihan tavallisille duunareille ja tietoneennaputtelijoillekin.

Samoin on käynyt kasvojen kestopigmentoinneille. Moni laittaa kulmat kuntoon kerran vuodessa, toisille lisätään samalla rajaukset silmiin ja punaa huuliin.

Olen pohtinut paljon kauneusihanteita tätä juttua tehdessäni. Olen potenut syyllisyyttä, että omalta osaltani muokkaan käsitystä siitä, mikä on normaalia ja miltä meidän pitäisi näyttää. Toisaalta tajuan, että minulle arkipäiväiset asiat, kuten hiusten värjääminen, ovat olleet samanlainen pähkäilyn aihe vuosikymmeniä sitten. En osaa olla edellisille sukupolville vihainen ihanteiden muokkaamisesta. Päinvastoin.

Se, mitä pidetään hyväksyttävänä, on sidoksissa paitsi aikaan, myös paikkaan. Jessika Kulju ei ole kokenut, että hänen työtään vastustettaisiin. Ehkä ollaan kuitenkin arempia kertomaan avoimesti, jos jotakin on ulkonäön kohentamiseksi tehty.

– Ja hyvin tehdyt työthän ei kylillä näy, Kulju sanoo viitaten luonnollisen näköiseen lopputulokseen, jota useammat asiakkaat toivovat.

Jenni-Mari Padinki on kolmikymppinen sairaan­hoitaja ja perheenäiti Nivalasta. Hän on Kuljun vakituinen asiakas ja yksi ensimmäisistä, joka antoi luvan julkaista itsestään tunnistettavan kuvan Jessika Kuljun Instagram-tilillä kauneusoperaation jälkeen.

Parin viime vuoden aikana Padingille on laitettu kaksi kertaa mesolangat. Ne ovat itsestään sulavia tikki­lankoja, jotka ujutetaan ihon alle kohottamaan piirteitä ja buustaamaan kehon omaa kollageenintuotantoa.

– En halua muuttaa ulkonäköäni, vaan pitää huolta ihostani. Haluan, että ilmeeni on raikas myös iäkkäämpänä.

Padinki on ollut hoitoihin ”tosi tyytyväinen”. Hetken kärsimys on lopputuloksen arvoista. Lähimpien kanssa hoidoista on puhuttu suoraan, muiden mielipiteistä hän ei ole kiinnostunut.

– Vähän on ollut jupinaa taustapusikoissa, mutta mun mielestä näistä on tärkeä puhua ääneen, ettei tule valheellista kuvaa – että kaikki, mitä tuolla näkee, on syntymässä hyvällä tuurilla saatua.

Suurin osa esteettisistä hoidoista tehdään naisille. Kuljun asiakkaista miehiä on muutama prosentti. Heidän yleisimmät toiveensa liittyvät väsyneen silmänympärysihon ehostamiseen. Nuorimmat asiakkaat ovat parikymppisiä, iäkkäimmät jo 70:n paremmalla puolella. Parikymppiset toivovat yleensä lisää täytettä huuliinsa, kolmikymppiset haluavat ennaltaehkäistä vanhenemisen merkkejä.

Puolen tunnin nipistelyn jälkeen kasvojeni toimenpide on valmis. Kuvaajaa naurattaa, koska näytän Batmanilta. Seuraavan viikon, mahdollisesti pidempäänkin, ihollani on punaisia pisteitä. En saa uida, saunoa enkä harrastaa hikiliikuntaa, en meikata enkä muutenkaan kosketella kasvojani. Iho pitää suojata hyvin auringolta tulevina kuukausina, joten hoitoa ei suositella tehtäväksi kesällä.

Kulju varoittaa, että seuraavana aamuna silmät saattavat olla turvoksissa.

Ihoa kuumottaa ja kiristää pari tuntia, kuin olisin saanut liikaa aurinkoa. Sen jälkeen kasvot tuntuvat ihan tavallisilta. Turvotus alkaa nousta iltaa kohti. Haudon kasvoja hetken kylmällä ja kasaan yöksi korkean pinon tyynyjä, koska sen pitäisi helpottaa.

Ei auta. Aamulla kasvot ovat niin turvoksissa, että puhelimeni kasvojentunnistus ei toimi. Olo ei ole kipeä, mutta turvotus vaikeuttaa näkemistä. Lasteni kaverit kysyvät kauhistuneena, mitä minulle on tapahtunut.

Seuraavat päivät teen töitä etänä ja pidän läppärin kameran palavereissa suljettuna. Kipua en tunne missään vaiheessa, epämukavuutta sitäkin enemmän.

Kolmantena päivänä uskaltaudun kauppaan, vaikka varsinkin ohimoilla on vielä pieniä arpia ja silmien alla turvotusta. Neljäntenä päivänä näytän jo melkein normaalilta.

Auttoiko hoito raskaisiin luomiin, se selviää lopullisesti vasta kolmen kuukauden kuluttua.