Isoveli valvoo.

Kiinan Xinjiangin maakunnassa tuosta George Orwellin ​yli 70 vuotta vanhasta iskulauseesta on tullut totta. Maakunnasta on tehty alueen uiguuriväestölle valtava vankila, jossa valvontakameroita asennetaan jopa yksityisten ihmisten olohuoneisiin.

Nykyaikainen teknologia mahdollistaa myös ihmisten ostosten, liikkeiden ja viestien tarkkailun. Valvontaa suorittavat väsymättömät algoritmit.

Ilmeisesti tekoäly päättää myös, kenet pitää varmuuden vuoksi vangita ”uudelleenkoulutettavaksi”.

Xinjiangin uiguurien ja muiden turkkilaiskansojen ahdingosta kertoo Geoffrey Cainin tietokirja Totaalinen poliisivaltio – Tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniin (Atena, 2022).

Yhdysvaltalainen Geoffrey Cain on Aasian asioihin erikoistunut toimittaja, joka on kirjoittanut muun muassa The Economistiin ja Timeen. Hänen kirjansa perustuu 168 uiguuripakolaisen, teknologia-alan työntekijän, viranomaisen, tutkijan ja aktivistin haastatteluun. Teos on huolellisesti lähteistetty, ja haastatteluiden tietoja on tarkistettu ristiin.

Kiina on rakentanut valvontakoneistonsa Xinjiangiin, koska maan hallinto pelkää islamilaista terroria.

Alun perin Xinjiangissa lähdettiinkin ratkomaan todellista turvallisuusongelmaa. Maakunnassa mellakoitiin vuonna 2009, ja hallinto vastasi levottomuuksiin ankarasti. Se suututti nuoria miehiä, ja moni lähti vuosien 2009 ja 2014 välillä sotimaan Afganistaniin ja Syyriaan. Jotkut palasivat Kiinaan radikalisoituneina ja tekivät joukon terrori-iskuja.

Se sai Kiinan viranomaiset hälytystilaan. Vuonna 2014 viranomaiset alkoivat säädellä uiguurien elämää valvonnalla ja tiukoilla määräyksillä. Uskonnon julkinen harjoittaminen kiellettiin, samoin parrat ja huivit.

Kiinan hallinto alkoi ilmeisesti suhtautua jokaiseen uiguuriin kuin tämä olisi mahdollinen terroristi. Kiina itse kertoo taistelevansa Xinjiangissa kolmea pahaa vastaan: terrorismia, ääriajattelua ja separatismia.

Perinteisen valvonnan rinnalle nousi hiljalleen tietotekniikan avulla suoritettava valvonta.

Cainin mukaan Kiina on vienyt valvonnan tasolle, jollaista Orwell ei olisi voinut edes kuvitella. Totalitaariset yhteiskunnat ovat aina vahtineet kansalaisiaan, mutta valvojina ovat olleet toiset ihmiset. He väsyvät ja saattavat olla myötätuntoisia tai lahjottavissa. Sellaisista heikkouksista ei ole huolta, kun valvonnan suorittaa lukuisia tietolähteitä analysoiva tekoäly.

Nykyajan ihmiset jättävät valtavasti digitaalisia jälkiä luottokorttien, internetin ja kännyköiden kautta. Jos joku pääsisi kaikkiin niihin tietoihin käsiksi, hänellä olisi mahdollisuus tehdä monenlaisia päätelmiä kohteensa elämästä.

Kiinassa viranomaiset pääsevät kaikkiin tietoihin käsiksi.

Kiinan lait velvoittavat jokaista yksilöä ja yritystä auttamaan turvallisuusviranomaisia. Viranomaisilla on myös käytettävissään valtava kuva-aineisto uiguurikaupunkien turvakameroista ja ohjelmisto, joka tunnistaa kasvot automaattisesti.

Cain haastatteli kirjaa varten uiguuria, joka oli mukana kehittämässä tekoälyvalvontaa. Tekoäly analysoi Xinjiangin asukkaiden WeChat-viestejä, etsi niiden joukosta huolestuttavia sanoja ja yhdisti tulokset muihin tietoihin.

Edes tekoälyn kehittäjät eivät tienneet, millä perusteella tekoäly leimasi ihmiset epäluotettaviksi tai luotettaviksi.

Kaikesta päätellen Kiinan turvallisuusviranomaiset pelaavat varman päälle. Tekoälyä voi käyttää myös ennakoimaan, kenestä voisi tulla terroristi.

Nyt sukellamme Orwellin dystopiaakin syvemmälle, amerikkalaisen tieteiskirjailija Philip K. Dickin vainoharhaisiin maailmoihin. Dickin novellissa The Minority Report (1956) poliisit ottavat rikolliset kiinni jo ennen kuin he syyllistyvät rikoksiin.

Kun tekoäly on valvontajärjestelmän avulla luokitellut ihmisen epäilyttäväksi, tämä voidaan nopeasti paikantaa ja viedä ”koulutuskeskukseen”. Tiettävästi ”koulutus” koostuu propagandasta ja pakkotyöstä tehtaissa.

Tekoäly on paiskinut kovasti töitä. Arvellaan, että Xinjiangin 11 miljoonasta uiguurista jopa lähes kaksi miljoonaa on ollut ”uudelleenkoulutettavana”. Vangituksi on täytynyt päätyä hyvin väljin kriteerein. Perusteita vangitsemisille ei voi tietää, sillä turvallisuusjärjestelmä on täysin läpinäkymätön.

Monet Cainin kirjassa kerrotut asiat ovat tapahtuneet yli viisi vuotta sitten. Ihmisoikeusjärjestöt kertovat, että viime vuosina Xinjiang on ”siistiytynyt”. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että aseistetut vartijat ja tiesulut ovat vähentyneet kaduilla, sillä valvonta hoidetaan nyt sähköisesti.

”Uudelleenkoulutuskeskukset” ovat poistuneet katukuvasta. Uiguureja on tiettävästi siirretty muualle Kiinaan.

Geoffrey Cain kertoo, miten Xinjiangin totaalinen poliisivaltio on teknisesti rakennettu. Kiina on käyttänyt valtavia markkinoitaan houkuttimena. Niille pääsyn edellytyksenä on ollut teknisen osaamisen siirtäminen Kiinaan ja yhteistyö viranomaisten kanssa.

Lukuisat länsimaiset tietotekniikkajätit ovat suostuneet siihen, vaikka se on merkinnyt liikesalaisuuksien luovuttamista, osallistumista nettisensuurin ylläpitoon ja pahempaankin.

Kiinassa toimii arviolta 400 suomalaista yritystä. Sen kanssa kauppaa käyviä yrityksiä on tuhansia.

Kiinan talous on ylipäätään niin linkittynyt maailmantalouteen, että kiinalaiset tuotteet tulevat jatkuvasti vastaan suomalaisten arjessa.

Miten voimme tietää, liittyykö niiden tuotantoon ihmisoikeusrikkomuksia?

– Varmasti jokainen Kiinan kanssa kauppaa tekevä yritys pohdiskelee ihmisoikeuskysymyksiä, kommentoi Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden asiantuntija ja Suomi-Kiina kauppayhdistyksen pääsihteeri Jenni Isola.

– Kyse on liiketoiminnasta, jossa päätökset tehdään yrityksen strategian mukaisesti muista pohdinnoista huolimatta, Isola sanoo.

– Kyseiseen aihepiiriin jokainen yritys kommentoi omasta näkökulmastaan, lausuu puolestaan Finnish Business Council Beijingin Executive Director Ulla Nurmesniemi. Kauppakamari ei voi hänen mukaansa ottaa asiaan kantaa jäsentensä puolesta.

Vastuu on siis vahvasti yrityksillä itsellään, mutta niiden tehtävänä on ”strategiansa mukaisesti” yleensä vain tehdä voittoa omistajilleen.

Yrityksillä on omat yhteiskuntavastuun periaatteensa, mutta tällä hetkellä Suomessa ei ole siihen velvoittavaa lainsäädäntöä.

Virallisissa kahdenvälisissä yhteyk­sissä Kiinan kanssa Suomi pitää ihmisoikeuskysymyksiä esillä, vaikka se ei aina tule julki. Ulkoministeriö on saanut joitakin yritysten yhteydenottoja asiasta, mutta ministeriö ei tiedä, kuinka monen yrityksen hankintaketjut ulottuvat Xinjiangiin.

Julkisuudessa esillä on ollut muun muassa Stora Enso. Sen selluloosaa päätyi viskoosituotantoon pakkotyövoimaa käyttäneeseen tehtaaseen. Stora Enso on ilmoittanut luopuvansa viskoosiin käytettävän sellutyypin tuotannosta.

Marimekko taas on ilmoittanut, että sen tuotteissa ei käytetä Xinjiangista peräisin olevaa puuvillaa. Se ilmoitus ei ollut Kiinan mieleen.

Yritysten toimitus- ja alihankintaketjujen selvittäminen ja luotettavan tiedon saaminen mahdollisesta pakkotyön käytöstä on vaikeaa. Kiinan lainsäädännön tulkinta on erilainen: kyse ei ole pakkotyöstä.

Lisäksi selvittämistä vaikeuttavat muun muassa Kiinan koronaviruksen vuoksi asettamat tiukat maahantulomääräykset, joiden vuoksi ulkopuolisten tarkastajien pääsy maahan on käytännössä mahdotonta.

Yhdysvallat päätti kieltää käytännössä kaiken maahantuonnin Xinjiangin alueelta. EU on aloittanut vastaavan lainsäädännön valmistelemisen. Prosessiin kuluu runsas vuosi.

Onko Suomen it-alalla yhteyksiä Xinjiangin totalitaristiseen valvontayhteiskuntaan?

Vastuullista liiketoimintaa edistävä kansalaisjärjestö Finn­watch on selvittänyt kiinalaisen puuvillan yhteyttä ihmisoikeusrikkomuksiin Xinjiangissa. Suomalaisten it-yritysten yhteyksiä järjestö ei ole toistaiseksi tutkinut.

Yksi yhteys Xinjiangin valvontayhteiskuntaan syntyy Helsingissä pääkonttoriaan pitävän pelifirma Supercellin kautta. Yrityksestä omistavat 92,3 prosenttia konsortiot, joissa mukana on kiinalainen Tencent. Tencentin tunnetuin tuote on WeChat-pikaviestipalvelu. Sen dataa Xinjiangin turvallisuusviranomaiset käyttävät uiguurien valvomiseen.

– Supercell on operatiivisesti täysin itsenäinen yritys. Emme kommentoi osakkeenomistajiemme puolesta heitä koskevia asioita, Supercellin viestintä vastasi Tencentin osallisuutta koskevaan kysymykseen.

Kierolla tavalla Suomi myös hyötyy kiinalaisten yritysten nopeasti huononevasta maineesta. Nokian verkkojärjestelmiä pidetään nyt eettisempänä vaihtoehtona kuin Huawein vastaavia.