Helsingin katuja käveli 1990-luvun lopulla mies, jota kutsuttiin monilla nimillä: Alkoholistien apostoli, Sörkan kenttäpiispa, asfalttien pastori. Miestä olivat kätelleet niin presidentit kuin rapajuopot. Hänet oli palkittu, häntä oli kiitelty. Vuonna 1986 presidentti Mauno Koivisto myönsi hänelle Pro Benignitate Humana -mitalin pitkäaikaisesta auttamistyöstä.

Veikko Hursti vaikutti aikanaan kymmenien tuhansien elämään eikä siihen tarvittu kuin välittämistä: lämpimiä vaatteita, kupillinen kuumaa keittoa, jokunen kolikko ja rukous. Joillekin Hursti oli silti kiusa, sillä ilman häntä ongelmat olisi ollut helpompaa lakaista maton alle. Poissa silmistä, poissa mielestä, tavataan sanoa. Vaan Hurstipa ei siihen suostunut: joka joulu hän avasi Töölön kisahallin ovet ja marssitti joulujuhlaansa esiin köyhät, kodittomat, alkoholistit, narkomaanit, yksinäiset, väsyneet ja sairaat.

Tänä päivänä Hursti auttaa edelleen, samoilla kulmilla, osoitteessa Helsinginkatu 19. Hän jakaa ruokaa, kerää vaatteita ja lahjoittaa huolenpitoa sitä tarvitseville. Vain auttajan etunimi on muuttunut. Kun Veikko Hursti kuoli vuonna 2005 sairauskohtaukseen, hänen poikansa Heikki otti vastuun vanhempiensa nimeä kantavan yhdistyksen toiminnasta.

63-vuotias Heikki on isänsä kuva. Helposti lähestyttävä, läheisistään huolestunut, vähäosaisista välittävä. Taakka harteilla on isän työhön verrattuna kuitenkin kasvanut kymmenkertaiseksi. Kun Heikki aloitti työt, ruoanjakelujonossa kävi noin 300 ihmistä. Tänään Hurstin ruoka-apua hakee kahdesti viikossa 2 700–2 800 ihmistä. Loppukuusta määrä kasvaa, kun ihmisten eläkkeet, tukirahat ja pienet palkat loppuvat.

Hurstien avustustyöllä on pitkät perinteet. Suku saapui Pirkanmaalta Helsinkiin 1880-luvun alussa. Heikin isoisä Arvo Hursti (1883–1967) toimi pastorina ja monen seurakunnan palvelijana muun muassa Inkerinmaalla, Pietarissa, Koivistolla ja Helsingissä. Isoäiti Elli (o.s Heiskanen, 1888–1977) oli matematiikan opettaja ja kirjanpitäjä. Pariskunta sai seitsemän lasta, joista toiseksi nuorin oli vuonna 1924 syntynyt Veikko.

Arvo Hursti aloitti avustustyön Helsingissä vuonna 1916. Työssään hän omistautui auttamaan niin sanottuja katupoikia, joilla ei ollut rahaa eikä asuntoa. Hän järjesti heitä maaseudulle, missä oli mahdollisuus asumiseen ja työhön ruokapalkalla.

Ahdingossa olevia poikia ruokittiin, vaatetettiin ja majoitettiin jopa perheen Itä-Pakilassa sijainneessa kotitalossa. Arvo Hursti piti myös Paavalinkirkon tiloissa nuorille kristillistä kerhoa. Veikko Hursti sai siis auttamisen mallin kotoaan.

Veikko avioitui vuonna 1949 Lahja Miettisen (1927–1997) kanssa. Pariskunnalle syntyi kuusi lasta; esikoispoika Reijo, sitten Reima, kaksoset Heikki ja Mikko, Raija sekä Pekka. 

Hursti toimi muun muassa kiertävien sirkusten kylttimaalarina, maalasipa hän Helsingin Linnanmäen huvipuiston vedenneitojenkin mainokset. Tällä tavoin hän tutustui sirkusmaailmaan ja työskenteli itsekin Sirkus Finlandiassa akrobaattina, voimamiehenä, jonglöörinä ja nuorallatanssijana.

Heikki on sittemmin kertonut myös isänsä toisesta puolesta. Hänen lapsuudessaan valtakunnan tunnetuin hyväntekijä oli väkivaltainen juoppo. Sirkus- ja mainosmaailmassa tuli tartuttua pulloon, ja Veikko Hurstista tuli omien sanojensa mukaan ”melko hyvä alkoholisti”.

Perheen vuokrat olivat usein rästissä. Hätäapuvaatteilla ei kehdannut mennä kouluun. Voimistelutunneillekaan ei voinut aina osallistua, koska jaloissa oli mustelmia vyönsoljella pieksemisestä. Lapset joutuivat väliaikaisesti myös lastenkotiin, kun koti meni alta. Veikko ja Lahja Hursti asuivat yömajoissa ja rappukäytävissä. Syöksykierre katkesi vasta, kun isä sai hengellisen herätyksen. 1960-luvulla  viinapullo vaihtui Raamattuun ja rällästäminen hädänalaisten auttamiseen. Avustustyötä varten perustettiin vuonna 1983 Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry. 

Nykyään yhdistyksellä on neljä palkattua työntekijää sekä 25–30 vapaaehtoistyöntekijää. Ruokaa jaetaan keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 9.30–14. Maanantaisin on vaatejako kello 12–14. 

Hävikkiruokaa haetaan lähikaupoista ja saadaan lahjoituksina isoilta elintarvike- ja tukkuliikkeiltä. Vihanneksia ja hedelmiä menee viikoittain noin viitisen tonnia, eineksiä ja makkaroita parisentuhatta kiloa. Kaupunki tukee taloudellisesti jonkin verran, mutta pääasiallisesti toimintaa pyöritetään lahjoitusvaroin.

– Olin vaimoni Eijan kanssa itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa. Onhan se kiva, että tulevat kiittämään työstä, mutta kiittelijät voisivat myös antaa konkreettisemmin tukea, jotta voisimme jatkaa työtämme. Olkapäälle taputtelijoita oli taas tosi monta, mutta siihen taputteluun se aina jää, Heikki sanoo.

Toiminta on edelleen koko ajan taloudellisesti veitsenterällä. Avustustyöllä on huutava pula uusiin varastotiloihin ja kahdesti viikossa monta tuhatta ihmistä joutuu jonottamaan Hurstin antamaa ruokakassia kadulla, säässä kuin säässä. 

Tosin nyt kaupungissa on uusi seriffi.

33-vuotias Sini-Julia on Heikki ja Eija Hurstin kolmesta lapsesta nuorin. Hento ja pienikokoinen Sini odottaa esikoistaan, mahdollisesti Hurstien seuraavan auttajasukupolven edustajaa. Laskettu aika on huhtikuussa.

Naimisissa?

– En vielä.

Menossa?

– En tiedä, Sini virnistää.

– Mutta kyllä me yritämme kiivaasti niitä ylipuhua, Heikki naurahtaa.

Sini on yhdistyksen varatoiminnanjohtaja, hänen vastuullaan on toimisto- ja paperityöt, mutta tarvittaessa hän toimii myös apukätenä ruoanjakelussa. Aivan alussa Sini toimi ensin vapaaehtoistyöntekijänä. Hän opiskeli aikanaan parturi-kampaajaksi, ja taitoja tarvittiin, kun muutama vuosi sitten Hurstin apu tarjosi jonkin aikaa vähävaraisille parturi-kampaamon palveluita.

Pienen koon ei kannata antaa hämätä. Hursti toteaa itsekin, että tytär on aika napakka tapaus.

– Kun menee kysymään, miksi te laitatte asioita noin, vastaus on ”Sini käski”.

Lähes kaikki Heikin sisarukset ovat jollain tavalla yhdistyksessä mukana. Konkreettista työtä tekee nuorempi veli Pekka eli Pikkis, joka hoitaa pääasiassa tavaroiden kuljetusta. Heikin vanhin veli Reke on myös ollut mukana ruoanjakelussa, mutta nykyään hän käy harvemmin terveydentilansa takia. 

Heikin Ari-poika työskentelee nykyään radiossa ja Ruuth-tyttärestä tuli luokanopettaja.

Entä vaimo Eija?

– Hän on aina ollut voimakas taustatuki, siitä suuret kiitokset hänelle, Heikki sanoo.

Vuonna 1991 Heikki Hursti muutti perheineen ensin Malagaan, sitten Fuengirolaan skandinaavisen turistikirkon vetäjäksi.

Sini kävi vielä ensimmäisen luokan Suomessa, mutta luokat 2–6 Espanjassa, 7. luokan Suomessa ja loput yläasteesta taas Espanjassa. Lopullisesti perhe muutti takaisin Suomeen vuonna 2001. Sini kävi ensin lukiota, sitten ammattikoulua.

– Muistikuvat Veikko-ukista ovat lähinnä käyntejä telttakokouksissa, vaan eipä niissä kauheasti ukin kanssa ehtinyt jutella. Mummo oli iloinen ja sydämellinen, sellainen perusmummo, Sini muistelee.

Isovanhempia tuli kuitenkin tavattua harvakseen, lähes aina vain kesäisin.

Vuonna 2012 Heikki Hursti sairastui syöpään.

– Arilla oli omat työt, Ruuthilla opiskelut ja iso perhe hoidettavana, minä olin sairas. Se oli aikamoinen hätätilanne, joten pyysin Siniä avuksi, Heikki Hursti muistelee. 

– Myöhemmin isä kysyi, voisinko jatkaa, jos hän maksaa palkkaa. Eipä tarvinnut kauaa asiaa miettiä, Sini kertoo.

Eli Hurstit auttavat nyt jo neljännessä polvessa. Heikki Hurstille on löytynyt jatkaja?

– Näköjään. Sinillä on sydäntä ja osaamista tähän työhön. Vapaaehtoiset tykkäävät hänestä, Sinillä on hyvää auktoriteettia ja otetta.

– On siitä vastuun ottamisesta keskusteltu eikä se mahdoton ajatus ole. Toki välillä tulee mieleen, että pitäisikö sitten työn jatkajaksi valita mieshenkilö. Mä olen tällainen pieni tyttö, ottaako ne tosissaan, Sini miettii.

– En epäile yhtään, Heikki vastaa.

Millaista suomalainen nälkä on Hurstien näkökulmasta?

– Todellista, vaikka se ei näyttäydy samanlaisena kuin jossain Afrikassa. Moni tulee myös sanomaan, ettei yksinkertaisesti pärjää ilman ruoka-apua. 

Hurstin mukaan ”Sipilän leikkaukset ovat toimineet älyttömän hyvin”. 

– Suomessa nälkä näkyy leipäjonoissa, mutta myös niissä kirjeissä, joissa ihmiset pyytävät avustuspaketteja. Olen lukenut monia erittäin ahdistavia kertomuksia, Hursti puistelee päätään.

Hursti sanoo, että ”välillä tulee halu ottaa ne sadat kirjeet, viedä ne Eduskuntatalolle ja sanoa, että hoitakaa te nämä ihmiset”.

Teksti Eve Hietamies, kuvat Kirsi Tuura

Lue myös: 

Heikki Hursti: ”Meitä auttajia syytetään leipäjonoista”

Hurstin ruoka-apu vaarassa loppua: "Pari kuukautta vielä pärjätään. Sitten on lopetettava toiminta."

Hurstin hyväntekeväisyystyössä auttanut Arman Alizad kauhistui ihmisten hätää: väki jonotti tuntikausia lumimyrskyssä

Myllypuron ruoka-apu on kuin ystävyyden majatalo