Julkaistu 27.11.2022 – Päivitetty 3.1.2023

Tukkaa haroessa tulee harvoin mieleen, miten ihmeellistä kuitua päämme pukkaa tulemaan sentin kuukausivauhtia. Kuutio Galleria -kampaamossa se on ymmärretty.

Tavallisessa kampaamossa hiukset siivotaan sekajätteeseen, josta ne menevät jätevoimalan kitaan.

Miila Hyökin Kuutio Galleriassa, Helsingin keskustassa, ikkunassa roikkuu värikäs, metrien pituinen ja monen sentin paksuinen köysi. Korkeilla seinillä on mattoja, joissa on maalauksia. Seinällä riippuu kasveja amppeleissa.

Ne kaikki on tehty ihmisen hiuksista. Ainakin suurelta osin – joukossa voi olla koirankarvaa tai muita kuituja.

Täällä hiukset otetaan hyötykäyttöön.

Talven kynnyksellä torstaiaamu on niin hämärä, ettei korkeastakaan ikkunasta tule paljon valoa pieneen kampaamoon. Kattoon pultatut spottivalot valaisevat kuitenkin tehokkaasti.

Hyökki pyöräyttää pienillä kumilenksuilla asiakkaan hiukset muutamalle pienelle poninhännälle. Kirsikka Inkeroisen juuri pesty tukka näyttää märkänä vaaleanruskealta, mutta pian se kuivuu niin vaaleaksi, että kuvaajakin ihmettelee, voiko väri olla Inkeroisen oma.

Hyökki leikkaa saksilla hiustupsut. Sitten hiukset napataan talteen. Aluksi hän asettaa hiustupsut liikuteltavalle työpöydälle, jossa on myös saksia ja hiustenhoitotuotteita. Kuivukoon hetken siinä.

Hyökki on alallaan poikkeus, sillä edelleen melkein kaikki hiukset Suomen kampaamoissa menevät jätteeksi. Jos hiuksia haluttaisiin hyödyntää tai jopa kehittää bisnekseksi saakka, pitäisi rakentaa toimiva ja kattava verkosto hiusten keräämiseen.

Suurin este saattaa sijaita ihmisten pään sisällä: ihmisestä irronneet tai irrotetut hiukset ovat usein vähän… ällöttäviä.

Täältä kaikki Suomessa lähti, pari vuotta sitten.

– Olen kuvataitelija. Ensimmäisenä käytin hiuksia taideteoksissa. Netistä sitten huomasin, että jenkeissä hiuksia kerättiin enemmän ja käytettiin uudelleen.

Hyökki otti yhteyttä Matter of Trust -järjestöön, joka on kehitellyt leikatuista hiuksista erilaisia tuotteita Yhdysvalloissa. Syntyi Hiukka hyvä -hanke, johon tuli useampia kumppaneita ja yhdysvaltalaisjärjestöltä hiusten huovuttamiseen tarkoitettu kone.

Kuutio Gallerian lisäksi kymmenissä muissa suomalaisissa kampaamoissa kerätään hiuksia ja ainakin yhdessä ruotsalaisessakin. Ympäri Suomea kerätyt hiukset päätyvät nyt lahtelaiselle teollisuusalueelle. Siellä hiusta kokeillaan monenlaiseen. Mukana on LAB-ammattikorkeakoulu, joka selvittää hiusmateriaalian toimivuutta ja turvallisuutta tieteellisesti.

Ja nyt seuraa yllätys: hiusten lupaavimpia käyttökohteita on öljyntorjunta.

Nyt jo tiedetään, että hiukset soveltuvat siihen hommaan hyvin rakenteensa vuoksi. Tänä vuonna LAB-ammattikorkeakoulun ja XAMKin opiskelijat kokeilivat niin sanottuja hiuspuomeja Kotkan öljyntorjuntatestialtaalla, ja tulokset olivat lupaavia.

Hyökki ei hämmästynyt hiuksen öljyntorjuntatoimivuudesta.

– Kampaajana tiedän, että hius imee öljyä todella hyvin. Ja ethän sinäkään pesisi tukkaa, jos hiukset eivät rasvoittuisi. Hius sitoo öljyä kolmesta yhdeksään kertaa oman painonsa verran.

Hius on keratiinista koostuva biopolymeeri, joka kasvaa juurestaan, hiustupesta. Kuulostaa vaikealta, mutta on yksinkertaista. Hius on melkoista supermateriaalia: kestävää, sitkeää ja imukykyistä.

Hiuksen näkyvä osa on kolmirakenteinen: päällä käpymäisesti avautuva suomukerros, sitten paksu kuitukerros ja sisimpänä ydin. Rakenteensa vuoksi hius paitsi imaisee itseensä vaikkapa sitä öljyä, myös kestää todella hyvin vetämistä ja kulutusta.

– Hiuksen vetovahvuus on sama kuin teräksellä, Hyökki kertoo.

Kirsikka Inkeroinen on erittäin hyvä asiakas myös hiusten kierrätyksen kannalta. Hän on tullut muuttamaan hiusmallinsa, minkä vuoksi tukasta lähtee paljon pitkää hiusta, tarkalleen 56 grammaa.

Toistaiseksi Hiukka hyvä kerää yli seitsensenttistä hiusta. Siitä saa helposti hyvän pinnan hankkeessa valmistettavalle hiuskuitumatolle.

Lyhyemmälle hiussilpullekin kehitellään käyttöä, eikä Miila Hyökki sitäkään heitä pois.

Lyhyille hiuksille on parturituolien takana suuri valkoinen jäteastia. Se on melkein täynnä, eri ihmisten hiukset muodostavat kuviot melkein sektoreittain: tuossa on lähtenyt tukkaa joltain, jolla on jo harmaatakin, tuossa taas punapäältä ja tuossa on sellaista tavallista ruskeata tukkaa, jota epäromanttisesti maantienväriseksi kutsutaan.

Hyökki viimeistelee Inkeroisen uuden hiusmallin latvoja saksilla. Välillä hän juttelee hiusten hoitamisesta ja ravistelee samalla aiemmin leikattuja hiustupsuja vielä kuivemmiksi.

– Jos mun hiuksista on apua, ja niitä voi hyötykäyttää, niin miksei! Inkeroinen sanoo.

Hänelle hiusten talteen ottaminen ja uudelleen käyttäminen on siis selvästi vetävä tekijä, markkinakielellä ilmaistuna. Niin on monelle muullekin.

– Muutkin mukana olevat kampaajat ovat kertoneet, että heillä käy juuri sellaisia asiakkaita, jotka haluavat tehdä lahjoituksen, Hyökki kertoo.

Hän nostaa Inkeroisen hiukset kampaamon takaseinälle aseteltuun korkeaan lasiastiaan. Vieressä on kaksi samanlaista. Astiat ovat täyttymässä.

Kampaamon ikkunan alla, kauniissa puulaatikossa, lojuu muutamia ruskeita kirjekuoria Hiukka hyvä -painatuksella.

Kirjekuorissa on hiuksia, tietenkin. Tällaisissa kuorissa hankkeessa mukana olevat kampaamot lähettävät kerätyt hiukset Lahteen, jossa ne pääsevät jatkokäsittelyyn. Jotkut helsinkiläiset kollegat jättävät hiuskirjekuorensa Hyökin kampaamoon.

Hyökki on kotoisin Lahdesta ja hänellä on siellä edelleen toinen koti. Hän kulkee junalla viikoittain Lahteen ja vie samalla hiukset Hiukka hyvän työtilaan.

Hyökki avaa yhden kuorista ja vetää esiin kourallisen paksuja lettejä, vielä sileitä hienosti koossa. Nättejä lettejä kauniista tukasta.

On siinä jotain hurjaakin, kourallisessa vieraan ihmisen tukkaa.

– Saksassa tämä on selvästi vielä tabu monille, Hyökki sanoo.

Natsi-Saksan aikana juutalaisten kansanmurhassa tapettujen ihmisten hiukset leikattiin käytettäväksi.

Hyökin mielestä historian painolastista on kuitenkin päästävä irti. Ihmisestä irtoavan materiaalin hyödyntämisessä ei lopulta ole mitään poikkeavaa.

– Me hyödynnämme koirankarvaa ja lampaanvillaan ihmettelemättä. Yökötys siis pois, eivät ihmiset ole sen ylempänä, kyllä mekin voimme antaa takaisin itsestämme.

Hiuksia, paljon hiuksia vaihtelevissa muodoissaan täälläkin, lahtelaisen teollisuusalueen kompaktissa hallissa. Seinällä valmiina taiteena, matalan hyllykön päällä valmiina mattoina.

Valkoisia, Hiukka hyvä -logolla varustettuja pahvilaatikoita kasoissa varmaan kymmenittäin, laatikoiden kyljissä sellaisia lappuja kuin ”Rasta”, ”Pikkuletit” ja ”Dog”. Vielä läpinäkyviä suuria muovilieriöitä, hiuksia täynnä nekin.

Pekka Litmanen nostaa yhtä lieriöistä ja kehottaa myös minua ja kuvaajaa kokeilemaan. Voisi kuvitella, ettei parikymmentä litraa hiusta paina mitään. Mutta painaapa yllättävän paljon, kilokaupalla.

– Täyttä tavaraa.

Osassa laatikoista on ihmishiuksia, osassa koirankarvaa. Litmanen on nostanut ikkunan ääreen pöydälle kymmenkunta suurta ruskeaa kirjekuorta, niissäkin Hiukka hyvä -painatus.

– Päivän posti. Vai olisiko tässä viikon ajalta kirjeitä.

Kirjeissä on lisää hiuksia kumppanikampaamoilta.

Tämä muutaman kymmenen neliön tila Takojankadulla, itse asiassa vanhassa Järvisen suksitehtaassa, on paikka, jossa hiuksista tehdään kuitumattoa, josta voi edelleen tehdä mitä vain. Sitä, mitä kaikkea, selvitellään samassa teollisuuskiinteistössä.

Litmanen on kuvataiteilija ja taidegraafikko, sekä Painovoima ry:n toiminnanjohtaja. Taide- ja kulttuuriyhdistys Painovoima on yksi Hiukka hyvä -hankkeessa mukana olevista porukoista.

Teemme aluksi lyhyen kiertokäynnin Takojankadun katutason tiloissa. Siellä on niin monenlaista käsin tekemistä, että kärryiltä putoaa ensi askeleilla. Paperia tehdään tekstiilikuiduista, valokuvia vedostetaan, on valtava, teollisuuslaitoksenvihreä liki antiikkinen stanssauskone, jolla saa leikattua halutuiksi paloiksi mitä vain…

Tavoitteena on luoda kiertotalouskeskus, joka yhdistää luovan toiminnan ja työllistää kaupunkilaisia.

– Voimme kokeilla nopeasti ja helposti, mitä hiuskuidusta voisi tehdä. Itselleni sopii tällainen kokeileminen ja leikkiminen.

Hiusmatot pantiin koville tänä vuonna, kun LAB-ammattikorkeakoulun tutkimusryhmä testasi niitä toisen ammattikoulun, XAMK:n öljyntorjunnan testialtaalla Kotkassa. Selvisi, että hiusmatto paitsi imee öljyä hyvin myös kestää, ehkä jopa paremmin kuin nykyään öljyntorjunnassa käytettävä synteettinen liina.

Öljyn saa myös mankeloitua pois hiusmatosta. Näin sitä voi käyttää uudelleen.

Hiuskuiduista toivotaan muovien korvaajaa laajemminkin. Tätä LAB tutkii Hiukka 2.0-hankkeessa. Täällä Takojankadulla tehtyä hiusmattoa testataan myös hulevesikaivojen suodattimena ja maanparannuksessa. Näin hiusten avulla voidaan puhdistaa vettä ja rakentaa kosteutta sitovia ja ravinteita luovuttavia kasvupaikkoja.

Takaisin käytäntöön. Litmanen käynnistää huovutuskoneen. Siis sen yhdysvaltalaislaitteen, joka tuli Lahteen lahjoituksena.

Kone on tehty hiusten käsittelyä varten, mutta periaatteessa myös suuri teollinen huovutuslaite toimisi samaan tarkoitukseen aivan hyvin. Teollisuushallin huoneen kokoinen mylly vaatisi kuitenkin toimivan logistiikan: kattavan ja jatkuvan hiusten ja karvojen keräämisen. Sekä myös toimivan bisneksen.

Toistaiseksi siis vain testataan, sanoo Litmanen.

– Nyt tärkeintä on levittää tietoisuutta. Että kierrättäminen on mahdollista, eikä hiuksia tarvitse polttaa.

Kone on ison mankelin kokoinen, pitää tasaista jumputusta. Laitteessa on kolme riviä reilun viiden sentin neuloja. Nämä neulat soutavat ylös alas siinä tahdissa, kun koneen käyttäjä haluaa.

Litmanen on levittänyt vaaleanruskeita pitkiä hiuksia kynnysmaton kokoon ja muotoon. Tasavärisyys on sattumaa, ei tarkoitus.

Litmanen työntää hiusmaton huovutuslaitteen läpi hitaasti. Poimii sen toiselta puolen ja työntää läpi uudestaan, tällä kertaa vähän koneen käyntinopeutta kiihdyttäen.

Hiuskasa painuu liuskamaiseksi levyksi. Litmanen kaivaa toisesta pahvilaatikosta lisää materiaalia. Melkein mustia karvoja, vähän valkoisia ja aika lailla harmaita. Ne tulevat jostain koiratrimmaamosta.

– Tämä on selvästi erilaista kuin hiukset, tästä tulee massaa, täytettä mukaan.

Kone jatkaa louskutusta. Kierros kierrokselta koirankarvasta tulee osa mattoa, joka alkaa väritykseltään muistuttaa naudantaljaa, sellaista, jonka näkee iskelmälaulajan western-henkisen kodin lattialla takana edessä.

– Kokeile, Litmanen sanoo ja ojentaa koneen synnyttämän hiuskuitumaton.

Hiuskone on käynyt vielä muutaman kierroksen. Sinne on syötetty vielä nippu punertavanruskeaa tukkaa, kuin joltakulta olisi lähtenyt koko pehko. Siitä tuli hiuskuitumaton toinen puoli.

– Tämä ei tunnu enää hiukselta yhtään. Voisi olla kookoskuitua tai vastaavaa, Litmanen jatkaa.

Kuitumaton reunalta se sormenpäihin tuntuu, enemmän pehmeältä kuin karhealta. Mutta kun tietää, että se on tehty hiuksista, kyllä senkin tuntuman löytää.

Se tuntuu vähän… kummalta.

– Tämä jakaa tosi selvästi ihmiset kahtia. Toisille tulee inhoreaktio, toiset suhtautuvat aivan neutraalisti. Se on jännä, että kun hius on kiinni omassa päässä, sen hoitamiseen pannaan aikaa ja rahaa. Mutta sitten kun se leikataan irti, se muuttuu jotenkin inhottavaksi, Litmanen nauraa.

On vielä kysyttävä: Tuleeko hiuskuidun tekemisestä Suomessa vielä oikeaa liiketoimintaa, jossa saadaan talteen suurin osa hiuksistamme, työllistetään ihmisiä ja vähennetään muovin käyttöä?

Kampaaja Miila Hyökki uskoo niin: kahden vuoden päästä hiuksia kerätään jo aivan eri mitassa, hän arvelee.

Ennen sitä on päästävä eroon ihmishiusten vieroksunnasta – siis siitä ajatusmallista, jossa ihminen on sen verran eläintä ylempi olento, ettei hänen karvaansa sovi käyttää.

Aloittaa voi vaikka kotona. Hyökki nimittäin suosittelee laittamaan viherkasvien mullan sekaan hiusta. Se sitoo vettä, kuten sanottu, ja parantaa muutenkin kasvualustan ominaisuuksia.

Tätä voi miettiä, kun seuraavalla kerralla irrottelee harjasta siihen jääneitä suortuvia.