Heikki Hietamies sanoo, että pula-aika sotavuosien kotirintamalla oli positiivisella tavalla jännittävä kokemus. Mutta sotalapsena Ruotsissa oli ankeaa. Hän piti siellä sinnikkäästi kiinni suomen kielestä. Eipä ihme, että hänestä tuli kirjailija ja tv-persoona.

"Olin 6-vuotias, kun talvisota syttyi. 10-vuotiaana minut lähetettiin Ruotsiin. Veljeni Seppo ja siskoni Anna-Liisa olivat sotalapsina Tanskassa.

Ruotsissa lapset olivat ensiksi karanteenissa. Olimme Herrljunga-nimisessä paikassa isossa tennishallissa. Siellä katsottiin, mitä tauteja meissä oli. Kaikissa oli täitä ja päät käsiteltiin lamppuöljyllä. Oli kaikenlaista tautia, kolme kuoli kurkkumätään. Niistä ei saanut puhua.

Paikalliset ruotsalaiset tulivat. He kulkivat pitkin käytäviä ja valitsivat lapsia: He ottais tuon ja tuon lapsen.

Pienet tytöt osasivat. He avasivat silmänsä oikein isoksi ja olivat etukäteen tehneet sanomalehdistä papiljotteja ja kihartaneet tukkansa. Minulla ei ollut ulkonäössä etuisuuksia. Olin hölmön näköinen ja minulla oli pitkä tukka. Heilautin tukan aina pois silmiltä.

Pappa valitsi minut, koska hänen hevosellaan oli samanlainen tapa heilauttaa harjaansa. Kerran hevonen söin minulta pipon. Mamma oli äärimmäisen vihainen. Olen kertonut hänestä kirjassani Äideistä parhain. Kirjasta on tehty myös elokuva.

Lapsi ei ajattele köyhyyttä. Kaikilla oli pulaa ja se jatkui 1950-luvulle. Isäni oli töissä autonkuljettajana konepajalla ja asuimme konepajan johtajan pihamökissä Lappeenrannassa. Isä toimi myös johtajan talomiehenä. Meidän kodissa oli yksi huone ja keittiö.

Kaikesta oli pula ja kaikkea kerättiin. Lapset osallistuivat siihen. Me keräsimme lumppuja, paperia ja voikukkia.

Ensin pula-aikana tuli kahvin korvike, jossa oli mukana hiukan oikeaa kahvia, viljaa ja voikukan juurta. Myöhemmin tuli kahvin vastike, jossa ei ollut kahvia enää ollenkaan.

Voikukkien juuria kuivattiin kotona. Maistoin kyllä ”kahvia”, mutta se oli kamalaa. Hassu juttu, mutta kun oikeaa kahvia sitten ruvettiin saamaan, ihmiset valittivat, että se on kitkerää.

Tupakasta oli suunnaton pula. Ihmiset kasvattivat kessua. Meidän takapihallakin kasvoi sitä. Pula tupakasta väheni äkkiä sodan jälkeen, kun Suomeen alettiin tuoda oikeaa tupakkaa. Suunnattomia kasoja kessua jäi käyttämättä.

Polttopuusta oli kova pula. Konepajallakin oli mottitalkoot. Jokaisen piti tehdä yksi motti. Muistoksi sai Pikkukirves-rintamerkin.

Lapset saivat palkaksi karamelleja. Karamellit olivat värjättyjä porkkanoita, joihin oli lisätty sakkariinia. Myöhemmin 50-luvulla lehtikeräyksestä saattoi saada palkkioksi kellon.

Me kaikki pienet pojat kävimme ongella. Paras kalapaikka oli järvenlahdessa kohdassa, johon viemäri laski. Kutsuimme sitä paskalammeksi. Äidit sitten keittivät kalakeittoa.

Seuraus oli sellainen, että jouduin sotasairaalaan. Olin saanut lapamadon.

Sotilaista oli hauskaa, kun sinne tuli pieni poika. Olin huonossa kunnossa. Sotilaat pelottelivat ja kertoivat, miten se mato tulee minusta ja sidotaan sängyn jalkaan. Sitten minun pitää lähteä juoksemaan niin pitkälle, että mato tulee ulos.

Sain lääkkeeksi oli hirveän pahaa nestettä. Mato tuli ulos.

Meillä oli kuusi tätiä Lemillä, joka on 30 kilometriä Lappeenrannasta. Lapset laitettiin välillä sinne paremmalle ruoalle.

Kaupungissa kasvatettiin ruokaa, pihoillakin saattoi olla sikoja. Meillä oli Oskari.

Kun pienemmät sisarukseni Anna-Liisa ja Seppo tulivat takaisin Tanskasta, he eivät osanneet suomen sanaa, he olivat umpitanskalaisia. Tanska oli kuin kurkkutauti. He kävivät aitauksen takaa juttelemassa Oskarin kanssa.

Sitten sika tapettiin ja se käytettiin hyvin tarkkaan. Oskarista tehtiin saippuaakin.

Muistan, että teimme puunpaloista lentokoneita, autoja ja vaikka mitä. Sodan aikana löytyi räjähteitäkin ja ammuksia.

Lappeenrantaa pommitettiin kovasti. Palopommi putosi meidänkin katolle. Lunta oli niin paljon, ettei se räjähtänyt.

Sota-aika oli hirveän jännittävää. Ei me lapset pelätty, koska ei ymmärretty.

Ruotsissa saimme päällemme golfhousut, puseron, lippalakin ja monot. Vaatteista oli kova pula, ja kaverit eivät Suomessa tykänneet, jos jollain oli hienommat vaatteet.

Ruotsista tulleet olivat myös lihavampia. Ei minua silti kiusattu. Menin lyseoon, siellä oli samanlaisia kuin minä.

Amerikan koululaiset olivat keränneet kenkiä Suomen koululaisille. Sain oikein hyvät nahkakengät. Toinen poika sai pussillisen lasikuulia. Tein vaihtokaupat. Kun äiti sai kuulla, sain kovat torut.

Uusia vaatteita sai, mutta ne olivat muitten vanhoja. Kun sotilaat palasivat, heidän asepuvuistaan ja mantteleistaan tehtiin siviilivaatteita.

Kyllä ihmiset olivat aika nokkelia pula-aikana. Lapsista koitettiin pitää mahdollisimman hyvää huolta."