Pienistä sattumista koostuu isoja asioita – olisiko Jukka-Pekka Metsävainio tällä hetkellä yksi maailman puhutuimpia tähtikuvaajia ilman vaimoaan Annaa? Anna toivoi joululahjaksi pientä teleskooppia 25 vuotta sitten. Hän oli kiinnostunut tähdistä, ja pariskunta oli seurannut kiinnostuneena television avaruusdokumentteja.

Anna ja Jukka-Pekka ajoivat taksilla kaupungin ulkopuolelle, pystyttivät teleskoopin ja suuntasivat sen tähtiä kohti.

– Se oli uskomaton kokemus. Tiesimme, että pieni kalpea piste oli Saturnus. Se muuttui kokonaan toiseksi teleskoopin läpi katseltuna, näimme renkaat ja raidat sen pinnassa. Teleskooppi näyttää myös maapallon pyörimisnopeuden. Tajusin, miten kovaa vauhtia me pyörimme ja minulle valkeni, miten taivaalla oli kokonainen toinen maailma. Halusin heti vangita sen kuvaksi.

Jukka-Pekka Metsävainio hankki isomman teleskoopin ja alkoi kuvata avaruuden näkymiä. Hän sanoi lähteneensä aivan alkeista liikkeille, ensimmäinen vuosi oli opettelua. Aluksi hän kuvasi tuttua ja kirkasta taivaankappaletta, Kuuta.

– Sain kuvattua huipputarkan mosaiikkikuvan Kuusta, ja julkaisin siitä versioita alan keskusteluryhmässä. Kuvat saivat paljon huomiota. Sitten ajattelin, että Kuun valokuvahan on vain pallon projektio tasolle, jospa projisoin Kuun kuvan tietokoneella takaisin pallopinnalle. Pyöräytin ajatuksen tuloksena syntynyttä yksinkertaista 3D-mallia 90 astetta, ja näin Kuun suoraan sivulta. Perspektiivin litistämät kraatterit ja muut muodostumat lähellä Kuun reunaa paljastivat nyt oikeat muotonsa.

Se oli ensimmäinen kuva, jonka ulkomaalainen lehti nappasi. Amerikkalainen Sky & Telescope teki kuukuvista viiden sivun artikkelin 2000-luvun alussa. Lehdestä kysyttiin, miten kauan mies oli kuvannut avaruutta. Tämä kertoi, että noin kuusi kuukautta.

Sen jälkeen tähtikuvaajan matka on edennyt kohti maailmanlaajuista kuuluisuutta hitaasti mutta varmasti. National Geographic -lehti ja Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ovat julkaisseet hänen kuviaan säännöllisesti. Vatikaanin observatorio valitsi hänen tähtikuvansa virallisen vuosikalenterinsa kanteen.

Queen-yhtyeen kitaristi ja astrofyysikko Brian May innostui Metsävainion kuvista kymmenisen vuotta sitten. Yhteistyön tuloksena julkaistiin viime syksynä kirja Cosmic Clouds 3D, jonka stereokuvat ovat Metsävainion luomuksia, samoin kuin suurin osa muusta kuvituksesta.

Miehen uusin työ sai uutistoimistot ympäri maailmaa lähes sekaisin tämän vuoden maaliskuussa. Ainutlaatuinen, yli sadasta otoksesta koostu mosaiikkikuva Linnunradasta on historian ensimmäinen kuva, joka esittää maailmaa tällä tarkkuudella ja syvyydellä.

Kuvaaminen kesti lähes 12 vuotta, ja sen valmistuttua tukkiutuivat niin Metsävainion sähköposti kuin puhelinkin ympäri maailmaa saapuvista viesteistä ja haastattelupyynnöistä.

– Valtava suosio yllätti. Maailmassa on paljon ihmisiä, joihin kuva on tehnyt ison vaikutuksen. Moni on kertonut, että se aukaisi silmät tajuamaan avaruuden mittakaavan. Olen pohtinut, että ehkä korona-ajallakin on asiaan vaikutusta. Horisontin siirtäminen kauemmaksi oman kodin seinistä on tuonut yksityisen ihmisenkin elämään avaruutta.

Kolarin kunnassa Lappean kylän maatalossa istui 70-luvulla pieni poika onnellisena kirjan äärellä. Se oli osa tietosanakirjasarjasta, joka oli ostettu täyttämään kodin tyhjää kirjahyllyä.

– Eihän maalaistaloissa siihen aikaan kirjoja paljon ollut. Ovelta ovelle kaupattiin Combi- ja Facta-sarjoja. Opin lukemaan hyvin pienenä, ja luin kannesta kanteen kaikki tietosanakirjat. Muistan niistä vieläkin ulkoa pitkiä osioita, kertoo Jukka-Pekka Metsävainio, 57.

Toki hän oli kiinnostunut muustakin kuin lukemisesta. Poika oli kova piirtämään ja rakenteli koko ajan jotakin, vain mielikuvitus oli rajana. Hänellä oli kaksi nuorempaa sisarusta. Perhe muutti Ouluun isän työn perässä esikoisen ollessa yhdeksän. Pellot pantiin pakettiin, ja maanviljelijän työt vaihtuivat vakuutusalaan.

Metsävainion isoäiti oli kansakoulunopettaja, joka harrasti taidemaalausta aina 80-vuotiaaksi asti. Myös pojan äiti toimi opettajana ja oli hyvä maalari. Eipä siis kumma, että poika lähti ylioppilastutkinnon jälkeen Limingan taidekouluun.

– Kävin sitä kaksi vuotta. Innostuin metalligrafiikasta, tein isoja väritöitä. Lähetin töitä ehdolle Oulun taideakatemian vuosinäyttelyyn. Juryn puheenjohtaja Hannu Väisänen yllytti minua hakemaan silloiseen Kuvataideakatemiaan. Lähdin kuitenkin Oulun yliopistoon opiskelemaan arkkitehtuuria.

Nuori mies pohti tuolloin hieman kyynisesti, että hän katuu kuitenkin, valitsi sitten kuvataiteet tai arkkitehtuurin. Hän ei valmistunut koskaan arkkitehdiksi. Hän teki kuitenkin 90-luvulla töitä eri arkkitehtitoimistoille. Perustettuaan oman muotoiluyrityksen hän suunnitteli useita ulkokalustemallistoja Lappset Group -yritykselle.

Metsävainion kädenjälki näkyy myös postin keltaisissa kirjelaatikoissa, jotka hän on suunnitellut yhdessä teollisen muotoilijan Jarmo Lehtosen kanssa. Myöhemmin hän patentoi useita käyttöliittymiä mobiililaitteisiin ja perusti teknologiayrityksen.

– Yritys meni nurin, ja sadat ihmiset jäivät työttömiksi. Menetin koko omaisuuteni. Vaimoni kysyi, onko tililläni yhtään rahaa. Vastasin ettei penniäkään, ja sen lisäksi olen velkaantunut. Anna sanoi: ”Aha.” Se oli ainoa keskustelu, mitä koko asiasta kävimme.

Kuvaajalla on pieni observatorio keskellä Oulun kaupunkia. Hän käyttää kuvaamiseen kaikki syksyn ja talven kirkkaat yöt. Huhtikuussa pimeys loppuu puoleksi vuodeksi, seuraavaksi voi kuvata vasta syyskuun ensimmäisen viikon jälkeen. Marras-joulukuussa pimeys alkaa jo neljältä. Hän aloittaa tuolloin ja kuvaa aamuseitsemään asti. Täysikuun aikana kuvaaminen on vaikeaa liiallisen valon takia.

– Kuvaaminen on välillä tuskaisen hidasta toimintaa, maalin kuivumisen katsominen kävisi siihen verrattuna toimintaelokuvasta. Välillä koen, ettei tässä ole mitään järkeä. Uhraan terveyteni, rahani ja kaiken muun toimintani tämän eteen. Koen suorastaan masennusta. Kun uusi teos valmistuu ja näen kaikki paljastuneet ihmeet, työn raskaus unohtuu. Se on niin palkitseva hetki!

Metsävainiolta kysytään usein, näkeekö hän taivaalla ufoja. Hän toteaa, että jokaisena kuvausyönä hän näkee valtavan määrän erilaisia tunnistamattomia lentäviä kappaleita. Jo hiekanjyvän kokoiset kappaleet kiertoradalla tai ilmakehään saapuessaan piirtävät pitkään valotukseen viivojen verkostoa.

– Suurimmat kappaleet tunnistamistarkoitukseen tehty ohjelmisto tunnistaa automaattisesti satelliiteiksi tai tunnetuiksi pienkappaleiksi. Suurin osa jää tuntemattomiksi, toteaa mies asiallisesti.

Koronavuosi on ollut yksinäistä aikaa yksinäisen työn tekijälle. Metsävainio ei pidä ruudun välityksellä käytävistä keskusteluista. Hän kokee, ettei edes kunnolla ymmärrä mitä toinen sanoo, kun tämä ei ole vastapäätä.

– Toisaalta cocktailtilaisuus on minulle ihan maanpäällinen helvetti. Olen niin kasvosokea, etten tunnista juhlissa kunnolla edes omaa vaimoani. Kerran esittelin itseni kolme kertaa samalle ihmiselle.

Tähtikuvaajan suurin pelko oman terveyden kohdalla on älyn ja muistin rappeuttava sairastaminen. Hän sanoo viihtyneensä aina omien ajatustensa kanssa, Toinen pelottava asia on näön menetys. Hän arvelee sopeutuvansa jopa raajan menetykseen, mutta visuaalisena ihmisenä olisi näön menetys katastrofi.

Vaikka mies puuhastelee valtavan isojen asioiden parissa, hän toisaalta osaa nauttia aivan pienistä iloista.

– Nautin hyvästä seurasta ja kauniista asioista mutta toisaalta saatan iloita suuresti oman pihan kasvimaasta ja hyvästä sanaristikosta.

Kuvataiteen opettaja Anna ja Jukka-Pekka ovat olleet naimisissa 25 vuotta.

– Olimme tunteneet vuosikausia ennen kuin aloimme seurustella. Olin nuorena komea poika ja tyttöjä riitti, mutta en kohdannut sellaista sielunkumppania, jonka kanssa olisin halunnut mennä yhteen. Annan kanssa sovimme yhteen täydellisesti. Lapsia emme ole saaneet, mutta olemme toistemme parhaita ystäviä. Ei mene päivääkään, ettemme nauraisi yhdessä jollekin asialle.

Jukka-Pekka Metsävainio toteaa, ettei häntä ole avaruuden kuvaajaksi piiskannut maine eikä raha, vaan suuri uteliaisuus. Hän haluaa tietää mihin pystyy. Hän haluaa ennen kaikkea sekä nähdä että näyttää, miten upea tämä maailma voi olla. Kyseessä on suuri intohimo.

– Tämä on antanut minulle uuden sisäisen horisontin, hahmotan sijaintini maailmankaikkeudessa. Näen monia asioita eri tavalla sen ansiosta. Tietämys maailmankaikkeudesta antaa tilaa hengittää. On upea palkinto, ettei elä ikkunattomassa huoneessa vaan näkee verhojen taakse kauas.