Uhka, jonka voimme nähdä omin silmin, on akuutimpi ja vaativampi kuin hiljaa piilossa kytevä uhka, sanoo taloustieteilijä Vesa Vihriälä. Kyse on tietysti koronaviruksesta. Se on vyöryttänyt silmiemme eteen uuden todellisuuden, johon kuuluvat suljetut liikkeet, maskikasvoiset kulkijat ja suojapukuiset hoitajat. Ehkä siksi taudin leviämistä ollaan valmiita estämään niin suurin rajoituksin.

– Minut on yllättänyt, miten vahvasti ihmiset ja talous ovat reagoineet. Ja kuinka paljon epidemian taltuttamisesta ollaan valmiita maksamaan.

Vihriälä tarkoittaa paitsi taloudellista hintaa myös inhimillistä kärsimystä esimerkiksi hoivakodeissa, joissa on kielletty vierailut.

Vihriälä on työelämäprofessori Helsingin yliopistossa, ja hän on aiemmin työskennellyt Etlan ja EVA:n toimitusjohtajana. Hän veti keväällä työryhmää, joka selvitti koronakriisin taloudellisia vaikutuksia. Raportti julkaistiin  toukokuussa.

– Vaikutukset ovat paljon suuremmat, pitkäkestoisemmat ja hankalammat kuin alun perin luulin, Vihriälä sanoo.

Ensinnäkin rajoituksia ei voida poistaa niin nopeasti ja täydellisesti kuin aluksi arvioitiin. Toiseksi huolet ja pelot ovat ottaneet ihmisistä niskaotteen. Vaikka rajoituksia puretaan, emme uskalla elää – ja kuluttaa – normaalisti.

Koronavirus heiluttaa taloutta poikkeuksellisella tavalla. Vastaavaa ei ole  koettu. 1990-luvun lama koski vain Suomea, kun taas koronakriisi on levinnyt kaikkialle maailmaan.

Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi oli globaali, mutta syyt siihen olivat talous- ja rahoitusjärjestelmässä. Nyt syypää on pienenpieni virus, joka häiriköi ennennäkemättömillä tavoilla: estää liikkumista ja kylvää pelkoa.

1990-luvun lamassa katosi 500000 työpaikkaa, finanssikriisissä 100000. Miten käy nyt?

– Luulen, että työpaikkojen kokonaismäärän supistuminen on lähempänä tuoreempaa kriisiä.

Talouskriiseihin aina liittyvä epävarmuus on korona-aikana paisunut uusiin mittoihin. Tämän ei silti pidä antaa lamauttaa. Päätöksiä on vaikea mutta pakko tehdä, Vihriälä sanoo.

Epävarmuudesta huolimatta se, mitä taloudessa tapahtuu, on taloustieteilijälle tuttua.

– Sokki on erilainen, mutta mekanismit, joita se käynnistää, ovat samantyyppisiä kuin aiemmin.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yritykset menettävät pääomiaan. Osa menee konkurssiin. Selviytyvienkin yritysten kyky ottaa riskejä heikkenee. Niistä tulee varovaisia. Ei rohjeta investoida tai palkata uusia työntekijöitä.

Kun kriisi on globaali, maailmassa ei ole menestyvää aluetta, joka vetäisi rämpivät maat suosta. Siksi syvä, globaali talouskriisi tapaa jättää pitkän jäljen. Onko meillä edessä pitkä ja kivinen taantuma, menetetty vuosikymmen?

– Kyllä se on täysin mahdollista mutta ei väistämätöntä. Politiikalla voidaan vaikuttaa siihen.

Hallitus on jo myöntänyt tukea yrityksille, joihin koronakriisi on iskenyt. Se on tärkeää. Jos kriisi pitkittyy, tärkeintä on varmistaa, että kaikkein arvokkaimmat yritykset selviävät.

Näitä yrityksiä yhdistää muutama asia. Niissä on paljon tietotaitoa, osaamista, asiakassuhteita ja hiljaista tietoa. Ne hyödyntävät korkeaa teknologiaa ja tekevät liiketoimintaa maailmalla.

– Sellaisen nurinmeno on paljon ongelmallisempaa kuin vaikkapa ravintolan, vaikka ei ravintoloidenkaan osaamista pidä väheksyä. On kuitenkin helpompi polkaista pystyyn uusi ravintola kuin tämänkaltainen yritys, Vihriälä sanoo.

Vaikein aika tulee tukien ja elvytyksen jälkeen. Koronakriisi köyhdyttää Suomea ja lisää velkaa. Vihriälän vetämän työryhmän raportissa arvioidaan, että julkinen velka nousee 90 tai jopa yli 100 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä, ellei toimiin ryhdytä. EU-kriteerien mukaan luku ei saisi ylittää 60:ta prosenttia.

Jotta Suomi selviää, tarvitaan iso ”kipupaketti”, jonka suuruus on vähintään 7–10 miljardia euroa. Näin paljon pitää siis säästää tai hankkia lisätuloja veroilla. Kiristystarve vähenee, jos talous saadaan kasvamaan ja työllisyysastetta nostettua.

Lasku on joka tapauksessa suuri, ja se jää väistämättä nyt työssäkäyvien ja tulevaisuudessa työelämään astuvien lasten ja nuorten kontolle. Nuorempien sukupolvien taakkaa on kasvatettu jo aiemmin: he maksavat suurempia eläkemaksuja ja pääsevät eläkkeelle myöhemmin.

– Kun verotusta kiristetään, sen pitäisi olla mahdollisimman vähän taloutta haittaavaa ja se voisi kohdistua enemmän ikääntyneisiin kuin nuoriin, Vihriälä sanoo.

Yksi tällainen vero on kiinteistövero. Se osuu ikääntyneisiin voimakkaammin, sitä on hankala kiertää eikä se heikennä kannusteita työntekoon.

Talouden vaikeudet tarkoittavat, että Suomen on vaikea tarjota hyvinvointia entiseen malliin.

On todennäköistä, että koronakriisi saa aikaan muutoksia eri toimialoilla. Esimerkiksi rakennusinvestointien hiipuminen tuntuu metsäteollisuudessa, mutta toisaalta ala hyötyy, kun verkkokauppa kasvaa ja tarvitaan pakkauspahvia.

Valoa tulevaisuuteen tuo se, että Suomi on toimiva yhteiskunta. Suomalaiset luottavat toisiinsa. Vihriälän mukaan koronavirus saattaa opettaa taloudellista resilienssiä, kriisien sietokykyä, joka on sekä psyykkistä että konkreettista varautumista erilaisiin uhkiin.

– Kansalaisen ei pidä murehtia liikaa koko kansantaloutta. Tärkeämpää on arvioida, miten oma taloudellinen tilanne kehittyy, ja mitoittaa kulutus sen mukaan.

Työn ja tulevaisuuden epävarmuudesta on puhuttu pitkään jo ennen koronavirusta. Sillä on selitetty suomalaisten vauvakatoa. Kun Vihriälä yritti penkoa tilastoista, onko työelämän epävarmuus todella lisääntynyt, hän ei löytänyt vahvistusta. Epävarmuus onkin usein henkinen tila.

Tämä korona-aika, epävarmuuden aika, saattaa lopulta opettaa meille jotakin, Vihriälä pohtii.

– Viruksesta huolimatta on elettävä eteenpäin. Kun sitten siirrymme normaaliin aikaan, se on vähän erilaista, mutta ehkä se sitten ei tunnukaan niin epävarmalta kuin aiemmin koimme.

Ehkä perheen arvostus kasvaa. Myös suhde rahaan ja kuluttamiseen voi muuttua.

– Perusasioita, kuten läheisten ja ystävien kanssa olemista, tullaan arvostamaan enemmän ja tavaroiden tuomaa iloa vähemmän. Sekin saattaa vahvistua, että kaveria ei jätetä, vaan koetetaan pitää toisesta huolta.