Syksyllä Lapissa näyttää siltä, kuin luontoäiti olisi maalannut maiseman Van Goghin tai Monet’n rikkailla väreillä; koko luonto on kuin impressionistinen maalaus.

Ruska saapuu pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla kaikkialle, missä vuodenajat vaihtelevat selkeästi ja puut ja pensaat pudottavat lehtensä talveksi. Ruskaa voi ihailla jopa Espanjan tai Turkin aurinkorantojen lähellä vuoristossa.

Mutta Pohjolan tundran ja arktisen alueen ruska – sille eivät etelän värikarkelot vedä vertoja.

Lapissa ruska on erityisen voimakasta siksi, että siellä on paljon lehtipuita ja maa on täynnä puuvartisia kasveja. Vaivaiskoivujen ja juolukoiden lukemattomat pienet lehdet muodostavat värien mosaiikin.

Ruskamatkailu on taas muotia. 2000-luvun ensimmäisinä vuosina näytti välillä siltä, että ruska-aikana Lapissa käy enää jokunen eläkeläinen.

Muistan, kuinka syksyllä 2005 – taloudellisen nousukauden ollessa kuumimmillaan – kävin veljeni kanssa Kilpisjärvellä ruskaretkellä, ja hotelli oli aivan tyhjä.

Omistaja valitteli, että matkailu Lappiin on vähentynyt ja ettei ruska enää vedä turisteja puoleensa. Tuolloin olikin kovin muodikasta lentää eksoottisiin kaukomaihin tai Keski-Eurooppaan kaupunkipyrähdykselle. Kotimaanmatkailu ei ollut ”in”.

Suomalaiset suosivat edelleen lentomatkailua, mutta hiljaiset signaalit viittaavat siihen, että kaukomatkailusta on tulossa vähemmän muodikasta kuin aikaisemmin.

Naapurimaassamme lentomatkustaminen on jo vähentynyt. Useinhan kaikenlaiset trendit rantautuvat Suomeen nimenomaan Ruotsin kautta, muutaman vuoden viiveellä.

Ilmastonmuutoksesta huolestuneet kansalaiset suosivat nykyään yhä enemmän lähimatkailua, ja jos pidemmälle matkustetaan, mennään junalla tai täyteen ahdetulla henkilöautolla.

Kesän 2019 lomakaudella muutos oli jo nähtävissä omassa sosiaalisen median piirissäni: näkyi entistä vähemmän päivityksiä etelän maiden aurinkorannoilta tai lentokentiltä.

Sen sijaan postausten virta koostui mökkeilystä, lähimaakuntien matkailusta, veneilystä ja omien puutarhojen kukkaistutuksista – sekä Lapin idyllisistä ja puhtaista luonnonmaisemista.

Lappiin pääsee Etelä-Suomestakin helposti lentämättä, ja uskallan ennustaa, että ruskaretkien suosio vain kasvaa lähivuosina. Ne eivät ole enää pelkästään eläkeläisten ajanvietettä. Myös lapsiperheet, nuoret ja keski-ikäiset ovat löytäneet tien tunturiin – liikunnallisen ja ekologisen aktiivilomailun pariin.

Lapin lomakohteet ovat edelleen melko riippuvaisia talvikaudesta, mutta vaeltamisen, melomisen, läskipyöräilyn ja muiden aktiviteettien ansiosta kapasiteetti on entistä paremmassa käytössä myös sulan maan aikana.

Jos tykkylumikuvia ei oteta huomioon, tuskin mitkään valokuvat saavat sosiaalisessa mediassa niin paljon tykkäyksiä kuin värikkäitä ruskamaisemia esittävät otokset. Syksyinen Lappi on täysin Instagram-valmis kohde!

Viime Lapin-ruskaretkeni suuntautui Ylläkselle. Paikassa on monia hyviä puolia: siellä ovat Suomen suurimpiin kuuluvat suhteelliset korkeuserot, ja tunturit nousevat paikoin jyrkästi jopa satoja metrejä ympäröivää maastoa korkeammalle.

Ylläksellä voidaan melkein puhua vuoristosta, mikä on Suomen kaltaisessa tasaisessa maassa harvinaista herkkua. Ylläksen hyperkuvaukselliset maisemat ovat melko helposti saavutettavissa. Alueen korkeimmat tunturit sijaitsevat lähellä toisiaan, ja niihin pääsee hyvin hoidettuja retkeilyreittejä pitkin.

Ylläs muodostaa eteläisen osan Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta. Se on kävijämäärän perusteella suosituin Suomen 40 kansallispuistosta.

Jylhäpiirteisten ja monipuolisten maisemien lisäksi Ylläksen suosioon vaikuttavat hyvät palvelut. Tunturien kupeessa on kaksi vireää kylää, Ylläsjärvi ja Äkäslompolo, ja maantietä pitkin pääsee laajan kansallispuiston moneen kolkkaan.

Hyvien kulkuyhteyksien ansiosta liikuntarajoitteisetkin pääsevät nauttimaan Ylläksen maisemista. Samalla alue tarjoaa yllin kyllin haasteita itsestään mittaa ottaville himovaeltajille ja muille seikkailijoille, jotka haluavat kadota päiväkausiksi puhtoiseen erämaahan.

Äkäslompolojärven korkeus meren-pinnasta on 217 metriä, ja Ylläksen huippu kohoaa 719 metriin. Paikallinen korkeusero on siis jopa puoli kilometriä. Se ei jää kovin kauas Suomen suurimmasta korkeuserosta: Kilpisjärven pinnasta lähes 600 metriin kohoavasta Saanasta.

Yllästunturi näyttää kaukaa katsottuna kartiomaiselta, melkein kuin tulivuorelta. Korkeutensa vuoksi se vaikuttaa huomattavasti alueen säihin ja pienilmastoon.

Ylläksen laelle voi joko kiivetä tai matkustaa mukavasti gondolihissillä, joka lähtee Ylläsjärven kylän puolelta. Kun viime syksynä kävin siellä, alhaalta lähtiessä paistoi aurinko. Varttitunnin päästä, kun hissi oli jo saavuttamassa tunturin laen, jostakin ilmestyi sankka pilvi, joka peitti kaiken näkyvistä.

Hyödynsin luppoajan nauttimalla kunnon makkaraperunat ja oluen huipulla olevassa kotaravintolassa. Tiesin, että ennemmin tai myöhemmin pilvien täytyi väistyä, sillä sääennusteen mukaan alueella piti olla täysin selkeää.

Tuntureilla sää muuttuu hyvinkin nopeasti ja arvaamattomasti. Parin tunnin odottelun jälkeen pilvet väistyivät kuin esirippu teatterinäytöksen alkaessa, ja tunturimaisema aukeni edessäni satumaisena.

Lähellä Yllästä on muitakin tuntureita, joiden korkeus merenpinnasta ylittää 500 metriä. Ehkä jylhimmät kohdat löytyvät Kesänkijärveltä ja sitä ympäröiviltä Kellostapulilta ja Kesänkitunturilta. Viimeksi mainittuun pääsee nousemaan kivikkoista Pirunkurua pitkin.

Äkäslompolon läheisillä retkeilyreiteillä on usein melko paljon vaeltajia. Jos haluaa päästä omaan rauhaan, kannattaa joko poiketa polulta tai suunnata kansallispuis­ton itäosaan.

Siellä kohoaa kaarevan­muotoinen Aakenustunturi. Sen laelta avau­tuvat laajat näkymät niin Ylläkselle kuin toisella puolella kohoavalle Levi­tunturille.

Kymmenien kilometrien päässä pohjoisessa häämöttävät vielä Yllästäkin korkeammat Pallastunturit, jotka ovat vuodesta 2005 lähtien kuuluneet samaan Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Siitä ei Suomen luonto juuri komeammaksi muutu!

Päivitetty 4.9.2020 – 6.10.2019