Tunturit ovat kiehtoneet ihmisiä jo kauan. Esimerkiksi käy tapa, jolla ruotsalainen luonnontieteilijä Carl von Linné kuvailee kokemuksiaan kuuluisalta tutkimusmatkalta, jonka hän teki Ruotsi-Suomen pohjoisosiin vuonna 1732:
”Kun nousin rinteelle, tuntui kuin minut olisi kuljetettu uuteen maailmaan, ja kun saavuin huipulle, en tiennyt olinko Aasiassa tai Afrikassa, sillä niin maaperä kuin kaikki varvut olivat minulle tuntemattomia. Olin tullut tuntureille.”
Tuohon aikaan Lappi oli paljolti tutkimatonta aluetta, ja sen puuttomat tunturit tuntuivat pohjoismaalaisista yhtä eksoottisilta kuin kaukaiset maat.
Vielä nykyäänkin nousussa tuntureille on jotain maagista. Linnén sanat kaikuvat korvissani, kun puuskutan sukset käsissäni Kesänkitunturin rinnettä ylös Ylläksen Pirunkurussa.
Jyrkkä nousu vie miehestä mehut, mutta kun puuraja jää taakse, saan jostain kummasti lisää voimia. Ylhäällä vaivannäkö palkitaan tuhatkertaisesti. Puuton valkeus ympäröi minut. Taivas ja horisontti ovat yhtä ja samaa. Tunne on sanoinkuvaamaton; on kuin olisin saapunut jollekin vieraalle planeetalle.
Tällaisen tuntemuksen voi saavuttaa monessa paikassa Pohjolan tuntureilla, niin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa kuin Venäjällä. Mutta Suomen oloissa Ylläs on ainutlaatuinen. Keskellä Länsi-Lapin laajaa suo- ja metsätasankoa kohoaa viiden tunturin ketju jyrkkäpiirteisenä ja jylhänä.
Ylläs sijaitsee Lapin ja Lannan rajalla. Nimitys pohjautuu Suomen historiallisiin maakuntiin, jotka ovat peräisin myöhäiskeskiajalta Ruotsin vallan ajalta. Lanta tulee sanasta land eli maa, ja sen pohjoispuolella asuvat lappilaiset.
Nykyisen Lapin maakunnan eteläosa on historiallisessa katsannossa pikemminkin Pohjanmaata (Österbotten), ja tämän voi huomata maisemaa ja rakennuksia katsoessa. Oikeastaan vasta Ylläksen pohjoispuolella voi kokea tulleensa varsinaiseen Lappiin, alueille joita saamelaiset ovat asuttaneet kivikaudelta asti.
Ylläksellä on kaksi kylää: päätunturin eteläpuolella sijaitseva Ylläsjärvi on niistä hiljaisempi ja perinteisempi, ja siellä on vanhoja peräpohjalaistyylisiä rakennuksia.
Ylläksen pohjoispuolella sijaitseva Äkäslompolo on vilkkaampi, ja siellä on baareja ja kauppoja. Televisiosta tuttu Ylläksen kyläkauppias Sampo Kaulanen on paikallinen julkkis.
Kalaisa Äkäslompolojärvi ja hyvät riistamaat houkuttelivat eränkävijöitä Ylläksen kupeeseen jo kivikaudella. 1700-luvulla alueella alkoi olla maanviljelystä ja sen mukana pysyvämpää asutusta, ja nykyisin vireässä kylässä on noin 500 asukasta. Elävässä kylässä yhdistyvät vuosisataiset perinteet ja modernin ajan syke.
Ylläs kohoaa 718 metrin korkeuteen merenpinnasta. Ylläksellä on Suomen suurimpiin kuuluva paikallinen korkeusero: muodoltaan tulivuorta muistuttava kartiomainen tunturi nousee yli 500 metriä ympäröivän maaston yläpuolelle ja hallitsee koko tienoota.
Ei ihme, että tällaiset ympäristöstään huomattavasti erottuvat luonnonmuodostelmat ovat olleet saamelaisille pyhiä paikkoja, seitoja.
Vaikka Suomi on maailman pohjoisimpia maita, ja suuri osa maasta sijaitsee Napapiirin pohjoispuolella, Suomi ei kuulu varsinaisesti arktiseen alueeseen. Se johtuu Golfvirrasta, joka tekee koko Skandinavian ilmastosta paljon lauhemman kuin se on vastaavilla leveysasteilla esimerkiksi Siperiassa ja Kanadassa.
Ylläs on kuitenkin niin korkea, että se vaikuttaa koko tienoon ilmastoon. Merenpinnan tasossa koko Lappi kasvaisi metsää, mutta jo Ylläksellä huomaa sen, että ylöspäin noustessa ilmasto muuttuu nopeasti.
Keskimäärin sadan metrin nousu merenpinnasta ylöspäin merkitsee ilmastollisesti liikkumista noin sata kilometriä pohjoiseen.
Ei ihme, että Ylläksen tuntureilla viihtyvät sellaiset arktisen alueen lajit kuin kiiruna, riekonmarja, tunturivihvilä ja uuvana.
Tunturi myös jakaa säärintamia ja kerää ylleen pilviä ja sumua.
Koska fysiikan lakien mukaisesti kylmä ilma on raskaampaa ja painuu alaspäin, talvella tunturin huipulla voi olla jopa kymmenen tai kaksikymmentä astetta vähemmän pakkasta kuin alhaalla laaksoissa.
Seudun ilmaston vaihtelevuudesta kertoo se, että Ylläsjärvellä voi olla tuulinen suojakeli, kun samaan aikaan vain kymmenen kilometrin päässä Äkäslompolossa kärvistellään paukkupakkasessa. Tunturin eteläpuolella kasvukausi on pidempi kuin sen pohjoispuolella.
Ylläs on hiihtäjän paratiisi. Tuskin koko Euroopassa on kovin monta niin ihanteellista paikkaa maastohiihdon harrastamiseen: tiheä ja hyvin hoidettu latuverkosto, vaihteleva mutta ei liian jyrkkäpiirteinen maasto, yli puolet vuodesta maata peittävät metriset lumihanget.
Bonuksena on tutkitusti Länsi-Euroopan puhtain ilma.
Ylläksen luontokohteet ovat helposti saavutettavissa, eikä niihin tarvitse hiihtää lähimmältä tieltä monta kilometriä.
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, jonka eteläosan Ylläksen tunturit muodostavat, on kävijämäärillä mitattuna Suomen suosituin kansallispuisto. Varsinkin kevättalvella sen laduilla on paikoin jopa tungosta, mutta kun reitiltä poikkeaa vähänkin, kulkija pääsee halutessaan omaan rauhaan.
Ylläksellä jokainen tunturi on omanlaisensa persoonallisuus. Alueen korkeimman tunturin, Ylläksen, vieressä kohoaa 615 metrin korkuinen Keskinen laki. Puoleen kilometriin kohoava Kellostapuli on huomiota herättävän jyrkkärinteinen.
Kellostapulin vieressä Kesänkijärven takana kohoaa Kesänkitunturi (535 metriä) ja sen vieressä vielä korkeampi Lainiotunturi (613 metriä).
Ylläksen viittä komeaa tunturia voi ihailla hieman kauempaa vajaan puolen kilometrin korkuisilta Kukastunturilta tai
Kuertunturilta. Idässä kulkee kaareva, 565 metrin korkuinen Aakenustunturi, jonka avaralta laelta aukeavat hienot näkymät Ylläksen tuntureille ja niitä ympäröivään metsä- ja suoerämaahan.
Ylläksellä pääsee ihailemaan myös Lapin komeimpiin kuuluvia metsiä, pitkien kynttiläkuusien ja jyhkeiden ikipetäjien koristamaa kairaa.
Kun kirjoitan tätä juttua ja katson Etelä-Suomen vähälumista ja harmaata talvea, muistelen viimetalvisia hiihtoretkiäni Ylläksellä. Lapin-kuumeeni pahenee pahenemistaan.
Teksti ja kuvat Juho Rahkonen
