Moni pohtii aiheellisesti, johtuuko rattijuopumistapausten lisääntyminen siitä, että riski jäädä kiinni koetaan pieneksi, kun poliisia ei enää vanhojen hyvien aikojen malliin katukuvassa ja puhallutusratsioita tekemässä näy.

Pikkujoulukausi alkaa olla kohta ovella. Jo tutuksi tulleen kaavan mukaan poliisi suorittaa rattijuopumusten tehovalvontaa kahtena viikonloppuna, jotka ovat todennäköisesti pikkujoulukauden vilkkaimmat. Viime vuonna kahden viikonlopun aikana puhallutuksia tehtiin reilusti yli 15 000, kiinnijääneitä oli 135.

Rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrä ei ole oleellisesti muuttunut 10 vuoteen. Rattijuopumustapausten aiheuttamia kuolemia on viimeisen kymmenen vuoden aikana sattunut vuosittain 40-60, vakavia loukkaantumisia vähintään saman verran. Loukkaantuneiden määrä ylipäätään huiteleekin jo noin 500 henkilössä.

Vaikka lukemat ovat välillä hieman laskeneet, on vastapainoksi tullut taas nousua tilastoissa.

– Tämä kertoo siitä, että päihteet ovat edelleen liikenteessä erittäin iso ongelma, sanoo Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen.

Rattijuopumuksen kohdalla puhutaan usein valistuksen merkityksestä. Faktaa silti on, että kenellekään ei nykypäivänä voi olla epäselvää, että maistissa ei ajeta. Muita konsteja kuin valistus olisi keksittävä, jos kuolemia ja loukkaantumisia aiotaan saada pysyvästi alas. Kuluneen kymmenen vuoden aikana tähän ei olla pystytty.

– Yksi merkittävä tekijä on, että päihteiden käyttöön liittyy monesti addiktio, sairaus. Se ei ole valistuksella hoidettavissa oleva asia. Ja toki nykyisin puhutaan yhä useammin myös huumeiden käytöstä. Hyvin suuri osa rattijuopoista on ns. kovia käyttäjiä, oli puhe sitten alkoholista tai huumeista, Valtonen sanoo.

Kieltämättä suuri osa rattijuopoista on uusijoita. Sakkorangaistustilastoista käy ilmi, että tuomioistuimessa niistä rangaistuista henkilöistä, joilla rattijuopumus on ollut päärikoksena, 20 prosenttia uusii rattijuopumuksensa kolmen vuoden sisällä. Tuo 20 % on kuitenkin vain melko teoreettinen lukema, sillä ne on laskettu tuomioistuimessa tuomituista, eli törkeistä rattijuopumuksista. Todellinen uusijoiden osuus on siis paljon suurempi.

– Alkoholipuolella estokeinona on alkolukko, huumeet ovat hankalampi asia. Alkolukkoa käytetään yhä aivan liian vähän. Olisi olemassa keinoja, millä se saataisiin houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Tämä edellyttää tietysti sitä, että rattijuoppo ymmärtää alkoholin olevan hänelle ongelma ja haluaa päästä siitä eroon, Juha Valtonen muistuttaa.

Rattijuopumusten lievät rangaistukset ovat saaneet paljon kritiikkiä. Ihan valtavaa pelotetta ei tätä kautta synny.

– Ajokiellot rattijuopumuksista ovat suhteellisen lyhyitä. Vasta uusintojen kautta ajokielto pitenee. Suomessa pitäisi tosissaan pohtia, miten tähän asiaan saataisiin korjausliike. Alkolukko tukisi päihderiippuvuuden kanssa kamppailevaa henkilöä siinä, että häneltä jäisi ajaminen pois.

Entä sitten satunnaistapaukset, joilla ei ole riippuvuutta?

– Heihin voisi olettaa valistuksen purevan. Vuosien varrella asenteet rattijuoppoja kohtaan ovat tiukentuneet. Hannu Karpon filmeissä 1980-luvulla testattiin, miten ihmiset suhtautuvat, kun auto menee ojaan ja kuski haisee alkoholille. Silloin vain autettiin auton nostamisessa tielle ja naureskeltiin. Nyt rattijuoppoja paheksutaan ja heistä ilmoitetaan poliisille hyvinkin herkästi. On tässä ainakin kehitystä tapahtunut, Valtonen kertoo.

Kun rattijuopumusten määrää ei saada laskemaan, tulee herkästi mieleen, olisiko yksi syy siinä, että resurssipulan vuoksi poliisi näkyy liikenteessä yhä harvemmin. Puhallusratsioita tuskin enää nykyisin näkee. Moni haastateltu ei muista joutuneensa puhaltamaan ainakaan kymmeneen vuoteen. Riski koetaan pieneksi, joten kenties siksi moni ajattelee, että olusten jälkeen voi rattiin lähteä.

– Ei se mahdoton visio ole. Vaikka Suomessa voidaan lain mukaan puhalluttaa aina, kun polisi kohtaa, silti kiinnijäämisriskin koetaan olevan pieni. Tiedetään myös, että poliisien resurssit ovat pienentyneet ja poliisipiirit suurentuneet. Se vahvistaa mielikuvaa pienestä kiinnijäämisriskistä. Sille asialle voitaisiin tehdä jotakin, mutta se on poliisihallinnon tehtävä.

Muutaman vuoden takaisen Liikenneturvan tilaston mukaan joka 770:s vastaantuleva kuljettaja ajaa humalassa ja jopa joka 130:s pienessä maistissa, mutta alle kielletyn 0,5 promillen rajan. Nämä lukemat vaikuttavat yllättävänkin suurilta. Valtonen innostuukin hiukan myös kritisoimaan nykyistä valvontaa.

– Tässä tullaan taas poliisin resursseihin ja valvonnan kohdentamiseen. Valitettavasti poliisilla on usein silloin paljon muitakin hälytystehtäviä, kun rattijuoppoja on liikenteessä. Ei silloin ehditä liikennettä valvomaan. Tapaukset tulevat ilmi pitkälti onnettomuuksien, havaintojen ja kansalaisten ilmoitusten kautta. Voidaan kysyä, mikä on valvonnan taso; se on kiinnijäämisten määrässä ihan olennainen osa, Valtonen sanoo.

Voisiko teknologia tuoda jotakin oleellista parannusta tilanteeseen? Autothan ovat nykyisin muutenkin täynnä erilaista turvateknologiaa.

– EU vaatii, että parin vuoden päästä uusissa ajoneuvoissa on oltava yksinkertainen tapa liittää alkolukko autoon. Tämä voisi ainakin hiukan madaltaa kynnystä niiden laajempaan käyttöön. Toki kun uudistuksia tehdään nyt, niiden vaikutus käytännössä näkyy isoimmin noin 20 vuoden päästä, kun autokanta on uusiutunut.

Jos mennään vielä syvemmälle, miksi autoissa ei voisi olla sensoreita, jotka pystyvät haistamaan tai jollakin muulla tavalla havaitsemaan alkoholin? Onhan autoissa jo nyt lukuisia erilaisia ja erittäinkin tarkkoja sensoreita.

– Ihan vielä teknologia ei ole valmista. Mutta on näitä jo kaavailtu, eli auto pystyisi esimerkiksi ratin kautta käden hiestä analysoimaan kuljettajan veren alkoholipitoisuuden. Silloin ei ajelemaan lähdettäisi, Valtonen valistaa.

Jos Liikenneturvan Juha Valtonen hieman kritisoikin poliisin kykyä puuttua rattijuopumuksiin, Liikkuvan poliisin perinneyhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Haapala on näkemyksissään paljon kriittisempi.

– Liikkuva poliisi lakkautettiin 2014. Sen jälkeen minua ei ole kertaakaan puhallutettu, enkä ole myöskään nähnyt, että poliisi olisi puhalluttamassa kuin yhden kerran. Sekin tapahtui niin, että soitin Mikkelin poliisiasemalle ja pyysin, että joku partio tulisi edes joskus tänne kotipaikkakunnalleni Ristiinaan näyttäytymään. Koiralenkillä sitten näin, kun poliisi oli täällä puhalluttamassa autoilijoita, työstään vuonna 2018 eläkkeelle jäänyt Haapala kertoo.

Liikkuvan poliisin lakkauttamisen myötä maaseudun liikennevalvonnassa tapahtui muutos. LP:n yksi pääteema oli Haapalan mukaan nimenomaan rattijuopumusten valvonta.

– Ihmiset ovat ihan ympäri Suomen ihmetelleet laajasti, miksi poliisi ei enää nykyisin puhalluta. Tämä ei ole vain maaseudun ongelma, vaikka se maaseudulla korostuukin. Olen jutellut Oulun poliisipiirin kavereiden kanssa, ja heillä kasvaa iso huoli siitä, että maaseuduilla kasvaa pian ajokortti-ikäinen uusi sukupolvi, joka ei ole koskaan nähnyt poliisivalvontaa. He eivät siis edes tiedä, että polisi valvoo maaseudulla liikennettä.

– Pitäisi olla pelko joutua puhallustestiin.

Jyrki Haapala pitää nykytilaa ongelmana. Hänen mielestään rattijuoppojen kiinnijäämisriski on nykyisin liian pieni. Puhallusratsioita ei enää juuri järjestetä, ei ainakaan isossa mittakaavassa.

– Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen on sanonut, että puhallusratsioilla ei saavuteta sellaisia tuloksia kuin niillä pitäisi saavuttaa. Olen täysin eri mieltä. Rattijuoppo, joka ajaa toistuvasti päihtyneenä tekee sen, koska hänen kiinnijäämisen riskinsä on niin olematon. Hänellä pitäisi olla pelko joutua ennalta arvaamattomasti puhallustestiin, Haapala näkee.

– Päätimme Liikkuvan Poliisin aikoina parini kanssa, että iskemme Oulun ympäristön pienille paikkakunnille siviiliautolla, ja katsomme, monenako työvuorona peräkkäin pystymme ottamaan rattijuopon kiinni. Niitä työvuoroja tuli putkeen 23. Me osasimme siellä jo haistella ne paikat, missä rattijuopot yleensä ajoivat. Se perustui Liikkuvan poliisin ammattitaitoon ja paikallistuntemukseen.

Sen Haapala toki auliisti myöntää, että liikennevalvonta on pitkälti resurssikysymys. Uuteen liikenneturvallisuusstrategiaan hän suhtautuu perin skeptisesti.

– Poliisille on siinä sälytetty niin paljon erilaisia tehtäviä, että nykyisen 11 hajautetun poliisilaitoksen mallilla riittävä liikennevalvonta ei tule millään onnistumaan. Meidän pitäisi pystyä palauttamaan Suomeen yhden sateenvarjon alta ohjattu kansallinen liikennepoliisi. Se voisi palauttaa liikennevalvonnan sellaiseksi, mikä sen pitäisi olla.

Kun Liikkuva poliisi lakkautettiin, perustettiin liikennepoliisiyksiköt yhdentoista poliisilaitoksen yhteyteen. Se laski selkeästi liikennepoliisien resurssien määrää. Toki sen jälkeen poliisin resurssit ovat muutenkin laskeneet ja ylipäätään töissä on paljon vähemmän poliiseja kuin ennen.

– Vanha Liikkuvan polisiin ryhmätoiminta pitäisi ehdottomasti palauttaa, mutta se ei tämän 11 hajautetun poliisilaitoksen voimin tule ikinä toteutumaan. LP:n lakkauttamisen jälkeen on ollut kahdeksan vuotta aikaa näyttää, että valvonta toimii. Mutta jokainen, joka liikenteessä vähänkin enemmän ajaa, voi ihan itse nähdä, että käytännössä oikeastaan mitään valvontaa ei tällä hetkellä ole, Jyrki Haapala naulaa pessimistisenä.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen ei purematta niele Liikkuvan poliisin perinneyhdistyksen puheenjohtajan Jyrki Haapalan väitteitä.

– Heillä on ehkä omia intressejään olla kriittisiä. Joskus ihmettelen, miksi he mollaavat omia vanhoja työkavereitaan. Liikkuva poliisihan sulautettiin poliisilaitosten alle, joissa on liikennepoliisit. Samat ihmiset sitä työtä tekevät. Jos tämä organisoitaisiin uudelleen kansalliseksi liikennepoliisiksi, ei se ainakaan tehokkuutta parantaisi. Kun LP lakkautettiin, sen jälkeen meiltä on tuhat ihmistä kadonnut. Kyllä se olisi näkynyt Liikkuvan poliisin resursseissakin, vaikka sitä ei olisi lakkautettu, Ihalainen muistuttaa.

Ei Ihalainen silti sitä kiistä, etteikö LP:n lakkauttaminen ollut kehno päätös.

– Olisihan se ollut hyvä, jos Liikkuvaa poliisia ei olisi lakkautettu, mutta tilanne on nyt tämä. Kun porukka on vähentynyt, on liikennevalvonta joutunut eniten mukautumaan. Pitää muistaa sekin, ettei Liikkuva poliisi aikanaan ottanut kiinni suurta osaa rattijuopoista, se määrä oli joku 30–35 %. He olivat paljolti töissä arkipäivinä, he eivät tehneet yövuorojakaan. Paikallispoliisi otti silloin kiinni sen 65–70 % rattiksista.

Korona-aika aiheutti liikennevalvontaan melkoisia muutoksia. Esimerkiksi perinteisten puhallutusten määrä laski rajusti. Nyt tilanne on jälleen normalisoitunut.

– Massaratsioista luovuttiin koronan vuoksi, mutta juhannuksesta lähtien niitäkin on tehty. Tilanne on normalisoitunut. Syksyllä teimme myös rattijuopumusten määrää mittaavan r-tutkimuksen, joka keväällä jouduttiin jättämään väliin. Sen mukaan alkoholirattijuopumusten määrät ovat hieman nousseet, luku oli 0,18 % puhallutetuista, kun edelliskerralla vuonna 2018 se oli 0,14 %. Syy voi hyvin olla se, että korona-aikana emme päässeet tekemään tällaista valvontaa normaaliin tapaan, Heikki Ihalainen sanoo.

Perinteiset alkoholirattijuopumukset ovat saaneet rinnalleen koko ajan vahvemmin huumerattijuoppouden. Huumekäryjä ratista tulee jo yhtä paljon kuin alkoholin vuoksi. Trendit kulkevat eri suuntaan. 10 vuodessa alkoholin vuoksi kärähtäneiden määrät ovat laskeneet 15 000:stä noin 10 000:een. Samaan aikaan huumekäryt ovat lisääntyneet alle kolmesta tuhannesta kymmeneen tuhanteen.

– Onhan se huono juttu, että samaan aikaan, kun alkoholirattijuopumukset lisääntyvät, lisääntyy myös huumerattijuoppojen määrä. Se alkaa olla jo tasoissa alkoholirattijuoppouden kanssa. Huumerattijuoppo on hankalampi tunnistaa, mutta etenkin pienillä paikkakunnilla he ovat kyllä usein poliisien vanhoja tuttuja.

Koronapandemian aikana puhallutusten määrä väheni merkittävästi, mutta kiinni jääneiden rattijuoppojen määrä ei. Miten tämä on laskennallisesti ja tilastollisesti mahdollista? Käytettiinkö silloin tehostetusti muita keinoja vai osoittaako tämä, että puhallutusratsiat ovat täysin tehottomia?

– Tiedämme aika hyvin, mihin aikaan ja missä rattijuopot liikkuvat. Viikonloppuiltaisinhan niitä eniten on. Myös kohteet ovat aika hyvin ennalta tiedossa. Isommillakin paikkakunnilla tiedetään aika hyvin ainakin ne ihmiset, jotka toistuvasti juopuneena ajavat. Puhallusratsiat ovat tosiaan tehottomia. Jos otetaan iso kasa autoilijoita ja puhallutetaan kaikki, ei se ole koskaan ollut kovin hyvä keino. On tärkeää, että näyttäydytään, mutta tehokasta se ei ole. Kohdennettu valvonta on paljon tehokkaampaa ja on ollut aina. Saamme ihan karttapohjaisesti dataa siitä, missä rattijuoppoja yleensä jää kiinni. Siihen kun yhdistetään kellonajat, niin ei vaadi kovin korkeaa matematiikkaa lähettää partioita sinne puhalluttamaan, Ihalainen sanoo.

Joka 770:s vastaantulija on Liikenneturvan tilastojen mukaan rattijuoppo. Määrä kuulostaa melko isolta. Väkisinkin tulee mieleen, kuinka moni rattijuoppo pääsee ajamaan kaikessa rauhassa ilman poliisin väliintuloa.

– Siitä on jotakin vanhoja tutkimuksia tehty, mutta ajat ovat muuttuneet niin paljon, ettei niistä voi vetää johtopäätöksiä. Selvää on, että aina joku pääsee luikahtamaan läpi, eivät poliisin voimavarat kaikkeen riitä. Meillä on töissä 1000 ihmistä vähemmän kuin aikaisemmin, lisäksi paljon on tullut uusia tehtäviä kuten ihmiskauppatutkintaa ja vastaavaa. Totta kai kaikki tehtävät ovat tärkeitä, mutta monien uusien tehtävien puristuksessa liikennevalvonta tahtoo jäädä vähän jalkoihin, Ihalainen myöntää.