Tulipa otettua urakka, johon ei olisi ehkä pitänyt ryhtyä – oman pojan ajo-opetus. En oikein jaksa muistaa, miten me tähän ratkaisuun päädyimme, mutta joskus heinäkuussa homma alkoi rullata.

Ensin piti tietty hankkia se kuuluisa opetuslupa, mutta tuo oli pelkkä muodollisuus. Opetuspolkimen ostokin oli helppoa, mutta oikein mikään autokorjaamo ei ollut halukas asentamaan vehjettä paikoilleen. On kuulemma liian hankalaa! Lopulta käännyin Tuulilasin entisen toimittajan Juuso Kallioisen puoleen. Ei Juusokaan hommaan ihan hyppäkengässä lähtenyt, sillä hän arvasi aiemman kokemuksensa perusteella, että asennus ei suju käden käänteessä. Tiesin kuitenkin, että Juuso on käsistään huomattavasti keskimääräistä näppärämpi, joten luotin mieheen. Juuso asensi polkimen huolella erillisen vanerilevyn päälle. Laatutyötä.

Ja ei kun harjoittelemaan. Ensin piti tietysti oppia saamaan auto liikkeelle, niin että moottori ei sammu. Kymmeniä startteja tehtiin, kunnes Toivolta alkoi homma sujua. Oli siinä 11 vuotta vanhan Focuksen kytkin kovilla. Kaikessa oppimisessa tärkeimpiä ovat tietysti onnistumisen elämykset. Niinpä opastin Toivon ulos taajamasta maaseudun rauhaan - Espoosta Siuntioon ja Inkooseen rauhallisia maalaisteitä pitkin. Vauhtia 60-80 km/h ja jopa viitonen silmässä. Focuksemme on 160-heppainen turbovoimala. Moottori on luonteeltaan tosi nöyrä, joten vaihteiden kanssa ei tarvitse olla kovin tarkkana. Homma sujui pian oikein mallikkaasti.

Kun maantieajon alkeet oli harjoiteltu, nostimme vaikeusastetta. Ensin tehtiin mäkilähtöä käsijarrun kanssa ja ilman. Vähitellen saimme viisi lähtöä kymmenestä onnistumaan.

Seuraavaksi olivat vuorossa liikenneympyrät. Nyt oppilas oli alkuun suurissa pulmissa, sillä dynaamista liikennetilannetta oli vaikea hahmottaa: ehdinkö tuohon väliin, ja voinko mennä kolmosvaihteella vai pitääkö vaihtaa kakkoselle? Keskellä päivää homma alkoi sujua, mutta iltapäiväruuhkassa Focus sai aikamoista sikaa: auto sammui usein, kun oppilas ei muistanut, että pykälässä on kakkonen eikä ykkönen.

Olimme testanneet opetuspolkimen tehon varoilta jo etukäteen, mutta kerran koitti sitten tosipaikka: Toivo ei huomannut katveesta lähestyvää pyöräilijää, ja minun oli pakko runtata jarru pohjaan ja pysäyttää auto. Loppu hyvin, kaikki hyvin. No, koska inssiin? Ehkä marraskuussa.