Aurora Kuusisto: "Nuorten ajatukset tulevaisuudesta määrittelevät sen suunnan"
Nuoruuskirjeenvaihtaja
Aurora Kuusisto: "Nuorten ajatukset tulevaisuudesta määrittelevät sen suunnan"
Nuoria on kuultava, jotta ymmärtäisimme, mistä tulevaisuudessa puhutaan, kirjoittaa nuoruuskirjeenvaihtaja Aurora Kuusisto. Aikamme suurimmat teemat ja vaikeimmat kysymykset liittyvät kaikki toisiinsa. Siksi Apu nimitti kahdeksan teemakirjeenvaihtajaa katsomaan maailmaa hieman eri kulmista. Nyt he esittäytyvät.
29.12.2022
 |
Apu

”Nuoruus, tuo hiljaa ohikiitävä ihmiselämän vaihe, muistojen kultakaivo ja huolettomuuden keidas. Puheissa nuoruutta kuvaillaan mahdollisuuksien ajanjaksona, elinkaaren vimmaisena nousukiitona.

Nuoruutta käsitellään yleensä taaksepäin katsoen. Nuorten ääni pääsee julkisessa keskustelussa harvoin kuuluviin, vaikka nuoret ovat ryhmä ihmisiä, joiden käsitykset ja ajatukset tulevaisuudesta määrittelevät myös sen suunnan, ja siksi meitä on tärkeää kuunnella.

Nuoruuskirjeenvaihtajana aion nostaa esiin tämän päivän nuoria koskevia aiheita ja teemoja, jotta ymmärtäisimme, mistä tulevaisuudessa puhutaan.”

Kommentoi »