Tampereen Näsikallio on todistanut monia tragedioita. Sen puistossa seisova patsas muistuttaa Kuru-laivan haaksirikosta (1929), ja vuosisata sitten kallioilla makasi sisällissodan sankarivainajia röykkiöittäin. Näsilinna eli nykyinen Museo Milavida kätkee sekin sisäänsä surullista historiaa.

Tästä syystä suomalaiset rajatiedon ilmiöihin perehtyneet ryhmätkin ovat kiinnostuneita Näsilinnan salaisuuksista. Jupe ja Marko Keskitalon Aavedata-tutkimusryhmä vieraili korjausta odottavassa palatsissa kahdeksan vuotta sitten, jolloin heidän herkkä laitteistonsa rekisteröi monenlaisia selittämättömiä havaintoja.

Yliluonnollisten ilmiöiden havainnoiminen on tietenkin tulkinnanvaraista, mutta tutkimusyönä tapahtui jotain maallikonkin mielestä omituista.

Jupe Keskitalo jäi yksin museonjohtajan asuntoon, kun muut menivät katolle toiselle puolen rakennusta. Pian käytävästä kuului askelia ja kovaääninen kolina – kuin kiviportaisiin olisi heitetty kakkosnelosen lankku. Jupe ihmetteli kaverien nopeaa paluuta, mutta kukaan ei ilmestynyt näkyviin.

Näsilinnan historia on hyytävä ilman haamutarinoitakin. Finlaysonin tehtaan patruunalla Wilhelm von Nottbeckilla (1816–1890) oli seitsemän poikaa, joista yksi kuoli ennen kastamista, ja kuopus Ernst tapaturmaisesti 20-vuotiaana. Ernst oli ensimmäinen, joka haudattiin Nottbeckien yksityiselle hautausmaalle Lielahteen.

Kolmanneksi nuorin poika Peter avioitui Olga von Tobiesenin kanssa ja osti Tampereen kaupungilta tontin Mustanlahdenkalliolta, läheltä tehdasta.

Ensin perhe asui Wilhelm-vainaan rakennuttamassa puisessa Milavida-talossa nykyisen Näsilinnankadun päässä. Nimi tulee venäjästä ja tarkoittaa suunnilleen ”suloista näkymää”. Sellainen aukeaakin Näsijärvelle.

Arkkitehti Karl August Wrede teki arkkitehtipiirustukset komeaan kivipalatsi Milavida II:een, jonka tyyliä on virheellisesti luonnehdittu uusbarokiksi – tosiasiassa rakennuksessa sekoitettiin useita tyylejä, ja siinä näkyy nousukasmainen pröystäily. Peter ja Olga tilasivat kotiinsa muodinmukaiset kalusteet Euroopasta. Kaiken piti olla parasta.

Peterin perheessä oli kaksi tytärtä, kun Olga alkoi odottaa kaksosia. Nottbeckit pakenivat Milavidan rakennustöiden meteliä Saksan Baden-Badeniin, jossa synnytyksen aika tuli. Alfred ja Olga Sibylla syntyivät lokakuussa 1898, mutta samalla heidän äitinsä menehtyi.

Murheen murtama Peter saattoi Olgan sukuhautaan ja palasi lastensa luo Keski-Eurooppaan. Vain puolisen vuotta myöhemmin hänkin kuoli umpisuolentulehdukseen pariisilaisessa sairaalassa.

Tampereen kaupungilla työskentelevä tutkija Mari Lind ei hypi innosta, kun Apu pyytää päästä tekemään juttua Milavidasta kummitustalona. Komeasta palatsista olisi niin paljon muutakin kerrottavaa.

– Minulta kysytään hyvin usein, kummitteleeko Milavidassa. Vastaan aina, että jos jossakin, niin täällä. Sen verran rakennuksen historiaan liittyy tragediaa.

Lind ei ole kokenut mitään yliluonnollista, mutta muilta talossa työskennelleiltä hän on kuullut havaintoja ilmiöistä, joihin ei ole järjellistä selitystä.

– Palvelusväen kivisistä portaista on kuulunut useamman kerran raskaita askeleita, vaikka kukaan ei ole siellä kulkenut. Liiketunnistimilla toimivien murtohälyttimien turhista hälytyksistä on viimeisimmän remontin jälkeen tullut varsinainen riesa. Uskon myös teknisiin vikoihin.

Tosiaan. Tämän talon ensimmäiset asukkaat olivat lapsia.

Uusi Milavida valmistui vuonna 1899, ja vanha puupalatsi purettiin. Olga ja Peter olivat kuolleet, ja heidän neljä lastaan jääneet orvoiksi. Huoltajuusriitojen jälkeen lapset päätettiin lähettää Milavidaan asumaan. Heistä huolehti laaja palveluskunta: kolme lastenhoitajaa, miespalvelija, autokuski apulaisineen, keittäjät, keittiöapulaiset, tiskaajat ja silittäjät.

Palatsi oli komea, mutta kylmä ja kolkko, etenkin pienille lapsille. Naapurissa asuva setä Alexander von Nottbeck laitatti yläkerran eteläpäädyn huoneet lämpimiksi ja kotoisammiksi. Alexander kuoli seuraavana vuonna, joten tamperelaiset sukulaiset alkoivat käydä vähiin.

Imatralla asuvan Edvard-setänsä kanssa Peterin lapset pääsivät matkustamaan Sveitsiin, jonne he lopulta asettuivat asumaan vuonna 1902. Viimeisetkin Nottbeckit poistuivat Suomesta pari vuotta myöhemmin.

Maalaamista rakastaneen Olgan oli tarkoitus saada ateljee. Hän ei ehtinyt siellä työskennellä, mutta joskus öisin tiloista kuuluu askeleita. On kerrottu, että rakennuksessa on vaeltanut valkoisiin pukeutunut naishahmo.

Kuljemme Mari Lindin kanssa komeassa palatsissa, jonka alakerrassa toimii nykyään ravintola, tiloja vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin. Yläkerrassa toimii Museo Milavida.

– Kun Edvard von Nottbeck lähti lasten kanssa maasta, hän tarjosi Milavidaa kaupungille kohtuullisella hinnalla. Kaupunki tarttui tilaisuuteen, sillä tontin myymistä keskeiseltä paikalta oli jo ehditty katuakin, Lind kertoo.

Palatsia harkittiin kirjastoksi, mutta se oli liian syrjässä keskustasta. Sairaala puolestaan olisi vaatinut suuria muutostöitä. Samaan aikaan Hämeen museo etsi tiloja, joten se aloitti toimintansa Milavidassa vuonna 1908. Rakennuksen nimi vaihdettiin Näsilinnaksi.

Museona Näsilinna toimi 90 vuotta, kunnes suljettiin remontin vuoksi 1998. Kunnostustöihin ei ollut vuosikausiin varaa, ne toteutettiin vasta vuosina 2013–15.

Hämeen museon aikakauteen mahtuu yksi erityisen hirvittävä vaihe: Suomen sisällissota vuonna 1918.

Mari Lind näyttää kuvia reikäjuustoksi ammutusta talosta. Tykin aukkoja löytyy yläkerran puuväliseinistä, ja ulkoseiniin on osunut yli 4 000 erilaista ammusta ja sirpaletta.

Kun tapahtumat kärjistyivät tammikuussa 1918, Tampere jäi punaisten haltuun. Helmikuussa Hämeen museo suljettiin, ja Näsilinnaan muutti Punaisen Ristin sairaala. Valkoiset piirittivät kaupungin, ja Näsilinnasta tuli punaisten tukikohta. Talo jäi verisen taistelun keskelle.

Huhtikuussa jääkäriyliluutnantti Gunnar Melinin komppania onnistui murtautumaan kaupunkiin ja valtasi Näsilinnan. Punaiset aloittivat vastahyökkäyksen, ja Melin joutui vetäytymään. Seuraavana päivänä osat jälleen vaihtuivat, kun valkoiset murjoivat tykkitulella palatsin itselleen.

Näsilinnassa kuoli valtava määrä ihmisiä. Melin teki päätöksen, ettei vankeja oteta, vaan heidät teloitettiin talon itäpäädyssä. Taisteluiden jälkeen talon ympäriltä löytyi ruumiita niin talon katolta kuin sisältä sekä kymmenittäin sen ympäriltä.

Ovatko Näsilinnan näkymättömien vieraiden raskaat askeleet peräisin sotilaiden saappaista? Vai kenties edesmenneen pitkäaikaisen talonmiehen Onni Jalavan, joka jatkaa palatsissa ikuista vartiokierrostaan?

Näsilinnassa aavehavainnot ovat tuoreita. Palatsi on otollinen paikka paranormaalien ilmiöiden tutkijoille sekä aavetapahtumille, joihin on parhaimmillaan ottanut osaa parisataa ihmishenkeä. Muista hengistä puhumattakaan.

Tämän sai huomata valkeakoskelainen Mika Nikkilä, joka Paranormal Investigations Groupinsa kanssa teki Näsilinnaan tutkimuksen keväällä.

– Olen tutkinut näitä juttuja kahdeksan vuotta, mutta koskaan ennen en ole saanut yhtä käsinkosketeltavia tuloksia. Aivan käsittämätöntä materiaalia saatiin, Nikkilä hehkutti ja lähetti videon Avun katsottavaksi.

Nikkilä vei miehittämättömän videokameran kuvaamaan puoleksi tunniksi henkilökunnan tiloja Näsilinnan toiseen kerrokseen. Sieltä oli kuultu paljon askelia.

Automaattivalot räpsähtivät pois, jolloin seinällä riippuvan taulun lasipinnasta näkyi ovi kameran takana. Ilman mitään havaittavaa syytä ovi alkoi heilua itsekseen.

Ehkä Näsilinnassa todella on outoa energiaa. Mari Lindkään ei kiistä asiaa jyrkästi.

– En halua pilata kenenkään iloa enkä vähätellä kokemuksia, vaikka itse en ole mitään todistanutkaan.