Hän näytti kuvaa henkilökunnalle. Nainen seisoi sellin kohdalla, jossa asui Hella Wuolijoki (1886–1954).

Tämä oli Virossa syntynyt, Niskavuori-näytelmistään tunnettu kirjailija ja vasemmistopoliitikko, joka toimi talvisodan aikana myös rauhanneuvottelijana. Jatkosodan aikana hän majoitti neuvostoliittolaisen desantti Kerttu Nuortevan kotiinsa sekä auttoi vihollisen tiedustelua, jäi kiinni ja vangittiin maanpetoksesta. Wuolijoelle haluttiin kuolemantuomio. Oikeudessa se vaihtui elinkautiseen vankeuteen, jota hän istui Katajanokalla muutaman vuoden. Sodan jälkeen Wuolijoki vapautettiin ja hänestä tuli Yleisradion pääjohtaja neljäksi vuodeksi.

Hellako käytävällä yhä seisoskeli? Jäikö häntä jokin vaivaamaan? Kummittelussa ei ole sinänsä mitään ihmeellistä – sehän on Katajanokalla normaalia.

Concierge eli vastaanottovirkailija Sami Joutsenvuo lähtee ilomielin esittelemään Avulle hotellia, joka on täynnä tarinoita lähes 200 vuoden ajalta.

– Täällä ei tarvitse koskaan keksiä tarinoita. Niitä on ihan riittämiin!

Sami pitää rakennuksessa vuosittain satoja esittelykierroksia, mutta tulee silti usein yllätetyksi. Joskus vieraat kertovat juttuja, joista opas ei ole kuullutkaan.

– Kerroin vankilan historiasta ja aloitin sanomalla: ”Voitte vain kuvitella…”, ja eräs seurueen jäsenistä keskeytti: ”Ette voi.” Hän oli yksi talon aiemmista asukkaista.

Hotel Katajanokka onkin entisten vankien suosiossa. ”Nokalla” on paljon mukavampi vierailla vapaaehtoisesti kuin aikoinaan tuomarin määräyksellä.

Ensimmäinen kruununvankila rakennettiin Helsingin Katajanokan niemelle jo 1700-luvulla, ilmeisesti samalle paikalle kuin viimeinenkin. Keisari Nikolai I hyväksyi vuonna 1837 piirustukset 12 vankihuonetta, kaksi vartijoiden huonetta ja jumalanpalvelushuonetta käsittävästä rakennuksesta. Vuonna 1888 vankilaa laajennettiin ristinmuotoisilla selliosastoilla.

Jumalanpalvelushuone eli Katajanokan vankilan kappeli on Helsingin kantakaupungin vanhimpia kirkkoja, jossa järjestetään yhä kirkollisia tilaisuuksiakin.

– Nykyäänkin täällä alkaa monilla pariskunnilla elinkautinen tuomio, Joutsenvuo naurahtaa.

Katajanokan vankila-ajoilta on varsin vähän kummitusjuttuja. Vaikuttaa siltä, että henkimaailman edustajat muuttivat taloon vasta vankilatoiminnan lakattua vuonna 2002.

Katajanokka toimi viimeisinä vuosinaan tutkinta­vankilana, jossa istuttiin enimmäkseen lyhyitä sakkotuomioita tai odoteltiin oikeudenkäyntiä. Sellejä oli 164, suurin osa niistä äärimmäisen ahtaita. Kapeissa kopeissa saattoi majoittua jopa seitsemän vankia kerrallaan. Revi siitä sitten zeniä.

Nykyään hotellihuoneita on 106 – yksi huone koostuu kolmesta entisestä sellistä. Huoneita on rakennettu myös muihin vankilatiloihin.

– Vankila oli huonokuntoinen ja sai loppuaikoinaan noottia ihmisoikeusjärjestöiltä. Kun vankila suljettiin, se kelpasi kuitenkin pakolaisten vastaanottokeskukseksi, Joutsenvuo ihmettelee.

Kun maahanmuuttovirasto Migri muutti Nokalle, alkoi tapahtua outoja asioita. Eräs lankapuhelimista soi jatkuvasti, mutta kun siihen vastattiin, luurista kuului pelkkää kohinaa. Kun soittaja ei selvinnyt, Migri tilasi linjan teletiedot. Niiden mukaan puhelimeen ei ollut tullut yhtäkään soittoa.

Erikoista oli sekin, että kun Migrin virkailijat astuivat ulkona sijaitsevan parakin kynnyksen yli, heidän käsissään oleva taskulamppu sammui. Tämä toistui joka ikisellä kerralla, ja lopulta samaa kokeiltiin uudenaikaisilla Maglite-lampuilla. Ilmiö vain jatkui.

Hotelli avasi ovensa toukokuussa 2007, minkä jälkeen rakennusta on valvottu kameroilla. Niitä tarkkailevat vartijat ovat huomanneet kuvista kummallisia vilahduksia hahmoista, joita käytävillä ei pitäisi olla.

Historioitsija Mauri Karvosen kirjassa Aavetaloja ja ihmiskohtaloita kerrotaan, että eräänä yönä vastaanottovirkailija havaitsi valvontakameroista henkilön menevän kuntosalille, vaikka ovi oli lukittu. Kuntosalilta ei tietenkään löytynyt ketään. Toisella kerralla kamerassa näkyi kellarin hissiaulassa makaava, tummiin pukeutunut, lyhythiuksinen mies. Asiaa lähdettiin tarkistamaan, mutta hahmo oli hävinnyt jälkiä jättämättä.

Hotel Katajanokka on osa maailman suurinta hotelliketjua, yhdysvaltalaista Marriottia, ja siellä yöpyy paljon amerikkalaisvieraita. Joillekin matkanjärjestäjille on erityisen tärkeää, ettei hotellissa kummittele – jos näin on, majoituspaikkaa vaihdetaan.

Hiljattain Katajanokan vankilan kappelissa pidettiin kokousta, ja yksi amerikkalaisista osallistujista kysyi Sami Joutsenvuolta hotellin väitetystä kummittelusta.

– Vastasin, ettei kappelissa ainakaan kummittele. Juuri silloin takanani olevat ikkunat lävähtivät selkosen selälleen. Olin aika nöyrää poikaa.

Kaikki eivät haamuja kammoa, vaan toisinaan niitä tullaan Katajanokalle varta vasten etsimään. Helsinki- läisyrityksen järjestämä suosittu Horror Walk -kummituskierros aloitetaan vankilan kellarityrmästä, joka on tosielämässäkin hyytävä paikka. Suoraan teräväsärmäisen peruskallion päälle rakennettu matala, ahdas tila huokuu hirvittävää historiaa: viimeksi siellä on pidetty sisällissodan aikana punavankeja.

– Tämä on paikka, jossa on varmasti kuollut ihmisiä, Sami toteaa koruttomasti.

Ihme kyllä, kukaan ei tiettävästi kuollut tulipaloissa: vangeilla oli tyrmässään olkia pehmusteinaan ja kynttilät valonlähteinään.

Samalla käytävällä sijaitsevat eristyssellit ovat nekin traagisia. Yksi kuudesta ”rundikopista” on säilytetty ennallaan. Sen ainoat mukavuudet ovat kova makuulaveri sekä wc-pönttö, jonka vetonaru jää kuitenkin kauas teräsoven ulkopuolelle.

Nykyään sellissä on ylimääräinen pöytä ja kaksi tuolia. Siellä voi nauttia vaikka tunnelmallisen kynttiläillallisen.

Hella Wuolijoen lisäksi Katajanokalla on majoittunut muitakin kuuluisuuksia. Suurin osa maan tunnetuimmista rikollisista aina Volvo-Markkasesta Armas ”Kreivi” Lindgreniin on viettänyt Nokalla erimittaisen ajanjakson. Palkkasurmaaja Ilpo Larha ja pankkiryöstäjä Jan Jalutsi muistetaan vankilapaoistaan. Viimeinen Suomessa teloitettu nainen Martta Koskinen odotteli tuomiotaan täällä. Rattijuopumustuomiotaan Seutulassa suorittanut laulaja Irwin Goodman käväisi Nokan matkasellissä umpisuolileikkauksesta toipuessaan.

Sodan jälkeen rakennukseen suljettiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin ajaksi merkittäviä poliitikkoja, kuten presidentti Risto Ryti ja pääministeri Väinö Tanner.

Rytin haamun sanotaan kulkevan edelleen sellissään, eli vankilahotellin huoneessa 401. Sieltä on useana yönä kuulunut askelia ja oven avaamisen ääntä, mutta valvontakameroissa ei ole näkynyt mitään. Huoneessa otettuun valokuvaan tallentui myös omituinen valoilmiö, jonka aavetutkijat tuntevat nimellä orb.

Samassa sellissä vesihana on alkanut valua yöllä. Yhden silminnäkijähavainnon mukaan ovenkahva oli painunut alas ilman, että kukaan näkyvä oli oven takana.

Muistakin huoneista on kokemuksia. Hotellissa yöpynyt entinen vanki oli yöllä herännyt tunteeseen, ettei ole huoneessaan yksin. Sängyn päässä seisoi pelottava hahmo, jonka vieras tulkitsi uneksi. Hän päätti nipistää itseään ja yllättyi aamulla, kun ihoon oli samalle kohdalle jäänyt musta patti. Oliko kyse sittenkään unesta?

Henkilökunnan yöpymishuoneessa tarjoilija havahtui siihen, että joku silitti hänen tukkaansa. Toinen tarjoilija raportoi itsestään päälle menevästä suihkusta.

Katajanokan vankilahotelli ei mässäile vankilamenneisyydellä tai kummitusjutuilla, vaan rakennuksen historiaa halutaan kunnioittaa. Vanha vankila onkin kunnostettu perusteellisesti. Museovirasto suojelee vankilan keskikäytävää, ulkoseiniä ja linnan muuria.

Monet hotellivieraat haluavat kokea aavistuksen vankilan entisistä oloista. Sami Joutsenvuo kertoo asiakkaille aina hitusen heidän huoneensa historiasta.

Vaikka sellien koko on kolminkertaistunut ja hotellihuoneista on poistettu kalterit, tunnelma on silti erikoinen. Ehkä Katajanokalla elää tavallista voimakkaampi halu päästä vapauteen.

Tai ehkäpä muurien sisällä asustaa hiljaista väkeä, joka ei ole vieläkään onnistunut pakenemaan.