Vanajanlinnan toisessa kerroksessa yöpynyt ulkomaalainen pariskunta heräsi yöllä pelottavaan näkyyn. Heidän vuoteensa vieressä istui vanha, vanhanaikaiseen pukuun pukeutunut nainen. Tarkemmissa tutkimuksissa kummituksen henkilöllisyyskin selvisi. Samaisessa huoneessa oli asunut talon ensimmäisen omistajan rouva Märtha Rosenlew (1886–1946). Pariskunnan kertomuksen perusteella öinen olento muistutti juuri häntä.

Myöhemmin toinen turisti juoksi huoneestaan ja kertoi, että taulussa oleva nainen oli irvistänyt pelottavasti. Jälleen kyse oli Märtha Rosenlewista. Hotellin työntekijät ovat nähneet Märthan milloin missäkin päin linnaa. Joskus hänen entisestä huoneistostaan kuuluu ääniä, vaikkei sinne olisi majoittunut kukaan. Keittiössä kahvinkeittimet sammuvat itsekseen, ja Märthaa epäillään syylliseksi.

1990-luvulla talon historiikkia kirjoittanut kirjailija katseli vaimonsa kanssa syysyönä ulos Vanajanlinnan morsiussviitin ikkunasta, ja molemmat näkivät jotain hämmästyttävää. Noin 30 metrin päässä puistokäytävällä istui harsomaisiin vaatteisiin pukeutunut vanha nainen ikään kuin ilmassa, ja hänen päänsä teki hiljaista liikettä. Märthako jälleen?

Rosenlewin Märtha ei ensin pitänyt aviomiehensä Carl Wilhelmin (1873–1942) rakennuttamasta metsästyslinnasta, mutta sittemmin rakastui paikkaan. Hän itki lohduttomasti rakennuksen portailla, kun Vanajanlinna jouduttiin myymään.

Palasiko Märtha takaisin kotiinsa siirryttyään ajasta iäisyyteen? Jatkuvatko entisajan pidot Vanajanlinnassa yhä?

Vanajanlinnan nykyisiä isäntiä edustaa Mika Walkamo, joka Harri-Pekka Vihman kanssa osti paikan Yrjö Sirolan säätiöltä ja Hämeenlinnan kaupungilta tammikuussa 1998. Hän on tietoinen linnan yliluonnollisista ilmiöistä, mutta ei pala halusta törmätä Märthaan tai muihin kummituksiin.

– Paikka kyllä herättää mielikuvituksen. Jos täällä liikkuu yksin, jossain vaiheessa alkaa joka tapauksessa nähdä omiaan. Jotain aistimuksia olen itsekin saanut: kun kuljeskelen täällä öisin, tunnen joskus puistatusta. En oikeastaan haluaisi kokea mitään enempää – sen verran herkkä kaveri olen, Mika naurahtaa.

Hotellin käytävillä on turvallisuussyistä valvontakameroita. Ne reagoivat liikkeeseen ja lämpöön, mutta esimerkiksi kärpänen tai hiiri eivät käynnistä niitä.

– Ihmettelimme, kun aina yhdeltä yöllä eräs kamera lähti käyntiin itsekseen ilman minkäänlaista liikettä. Arvelimme, että laitteessa oli vikaa. Kamera vaihdettiin, mutta ongelma vain jatkui. Kun katsoimme tallennetta tarkemmin, sieltä löytyi pätkä oudosta valoilmiöstä. Kuin taskulampun valokeila olisi kulkenut käytävällä kymmenen sekunnin ajan.

Yliluonnollisia ilmiöitä tutkiva Aavedata-ryhmäkin on käynyt Vanajanlinnassa. Tutkimusyön jälkeen Mika Walkamo kyseli tutkijoilta, oliko saatu tuloksia.

– He olivat työskennelleet talon alakerrassa ja kuulleet oven avautuvan sekä lähestyviä askeleita. Tutkijat luulivat vahtimestarin saapuvan, mutta tämä oli ollut koko yön toisella puolella taloa eikä muita ollut paikalla.

Alakerran biljardihuoneesta kuuluu usein pelaamisen, ja jopa marmorilattialle putoavan pallon ääniä, vaikka pallot eivät ole liikahtaneetkaan. Linnan pääaulasta puolestaan on kantautunut arpanoppien kopinaa. Vanajanlinnan aaveet lienevät pelimiehiä.

Vanajanlinnan pihalle astellessa ei oikein tiedä, mihin maahan tai aikakauteen onkaan eksynyt. Suuri punatiilinen linna ei muistuta perinteisiä suomalaiskartanoita, vaan siihen on otettu mallia englantilaisesta arkkitehtuurista. Puutarhassa näkyvät vaikutteet ranskalaisen Versailles’n kuninkaanpalatsin puistosta. Mahtipontisuutta Vanajanlinnaan on lisätty vippaskonsteilla: päärakennuksen lisäsiivet on rakennettu hieman vinoon perspektiivin vääristämiseksi, ja sisällä pitkä käytävä kapenee huomaamatta.

Vaikka Vanajanlinnan satavuotiaat rakennukset ovat kummitustalojen joukossa suhteellisen nuoria, paikan historia on niin erikoinen ja täynnä tapahtumia, että kummitusjuttuihin riittää aihetta.

Linna sijaitsee kauniin ja rauhallisen, kaikelta moottoriliikenteeltä rauhoitetun Katumajärven rannalla. Legendan mukaan järvi on saanut nimensä siitä, että ristiretkiaikaan kristityiksi pakotetut hämäläiset kävivät pimeän tullen pesemässä kasteensa pois.

Vanajanlinnan paikalla toimi viimeistään vuonna 1374 Äikäälän tila, jonka Rosenlew-yhtymän pääosakas, lääketieteen ja kirurgian tohtori Carl Wilhelm Rosenlew hankki vuonna 1918. Hän osti myöhemmin myös pari naapuritilaa, jotta kartanon pinta-ala nousi yli 500 hehtaarin – se tarkoitti maille vapaata hirvenmetsästysoikeutta. Vanajanlinnaksi nimetyn paikan oli tarkoitus toimia metsästyslinnana, jossa Rosenlewit voisivat kestitä vieraitaan muun muassa politiikan huipulta.

Carl Wilhelmin kanssa jahtiin lähtivätkin ainakin tulevat presidentit Pehr Evind Svinhufvud ja Carl Gustav Emil Mannerheim sekä tehtailija Karl Fazer.

Tarkka ja tinkimätön Carl Wilhelm halusi käyttää parhaita rakennusmateriaaleja, jotka linnasta löytyvät edelleen. Lattiat ja ikkunanpuitteet ovat pääosiltaan tammea, ikkunalaudat ja suurin osa takoista sekä uima-allas marmoria. Niin tosiaan, Vanajanlinnassa oli 1920-luvulla maan ensimmäinen lämmitetty sisäallas – jopa ennen Helsingin Yrjönkadun uimahallia.

Linnan kirjastossa on raskas puupöytä, jota ei ole pystytty siirtämään. Talon vintiltä löytyi kirjastoon komea kattokruunu. Muuten nykyinen irtaimisto on myöhempää perua.

Rosenlewit hallitsivat Vanajanlinnaa parinkymmenen vuoden ajan, kunnes joutuivat myymään kartanon jatkosodan syttyessä 1941. Ostajaehdokkaita ilmaantui kaksi: saksalainen asetehtailija Willy Daugs sekä tasavallan presidentti Risto Ryti (1889–1956), joka olisi halunnut vaihtaa presidentin kesäasunnon Naantalin Kultarannasta Vanajanlinnaan. Rytin suunnitelmat kaatuivat, kun sisäministeri vaihtui ja seuraaja antoi ostoluvan Daugsille.

– Tuolloin presidentti Rytin kerrotaan saaneen ainoan julkisen raivokohtauksensa, Mika Walkamo huomauttaa.

Ryti oli kiinnostunut henkimaailman asioista ja järjesti Vanajanlinnassakin vieraillessaan spiritistisiä istuntoja. Tätä nykyä sota-ajan presidentillä riittää kiireitä, sillä hänen arvellaan kummittelevan myös Helsingissä Katajanokan vankilassa entisessä sellissään.

Willy Daugsin aika Vanajanlinnassa oli hämärää. Linnan portille ilmestyi natsi-Saksan symboli, kotkan kannattelema hakaristi, ja huhujen mukaan talossa toimi jopa natsi-Saksan turvallisuuspoliisi Gestapon vakoilukeskus. Tämä vaihe jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä sodan päättyessä kaikki saksalainen omaisuus määrättiin sotakorvauksena Neuvostoliitolle.

Natsikotka upotettiin Katumajärveen, jossa se lojuu edelleen, ja hakaristiliput vaihtuivat punalippuihin. Seuraavat 50 vuotta Vanajanlinnassa toimi kommunistipuolueiden Sirola-opisto, jonka opetus pohjautui marxilaiseen tieteelliseen sosialismiin. Tämä on jättänyt jälkensä linnan kirjastoon, jonka hyllyissä on metritolkulla vasemmistomielistä kirjallisuutta.

Ei siis olisi ihme, että Vanajanlinnassa eläneet voimakkaat aatteet ja erikoiset persoonat olisivat jättäneet paikkaan henkiset sormenjälkensä. Onhan ympäristö muutenkin kummituksille oivallinen: rakennuksessa on monenlaisia salakäytäviä, hyllyjen takaa löytyy piilokomeroita ja alakerrasta jopa kieltolain aikainen salakapakka.

Aaveiden, hotellin henkilökunnan ja vieraiden yhteiselo sujuu Vanajanlinnassa enimmäkseen kitkattomasti. Muutama vuosi sitten tosin kävi niin, että vastaanottovirkailija oli sulkenut ruokasalin pariisilaiset ovet, käynyt muualla ja palatessaan yllättynyt. Salin kaikki ovet oli avattu selkosen selälleen, vaikka ketään ei paikalla ollut. Sama toistui eräänä sunnuntaina toiselle työntekijälle.

Vieraat raportoivat silloin tällöin omituisista kokemuksista: joku näkymätön on saattanut kulkea käytävällä heidän takanaan ja puhaltaa kevyesti niskaan.

Häiriköinti ei ole jatkuvaa, vaan kummitukset tuntuvat lähinnä muistuttavan olemassaolostaan.

Ehkä ne myös päivittelevät Vanajanlinnan suurta muutosta. Mailla ei enää metsästetä, vaan pelataan golfia parikin kertaa Suomen suosituimmaksi äänestetyllä kentällä. Hotellin 105 huoneeseen majoittuu monenkirjavia vieraita niin Suomesta kuin maailman eri kolkilta, ja henkilökunnassa on 12 eri kansallisuuden edustajia.

Vanajanlinna on tullut tunnetuksi siellä televisioiduista missikisoista ja tosi-tv-ohjelmista sekä formulatähti Kimi Räikkösen tarkoin julkisuudelta varjelluista ensimmäisistä häistä. Kolmen tuhannen neliömetrin kokoiseen päärakennukseen mahtuu useita suuria seurueita viettämään juhliaan ilman, että nämä edes törmäävät toisiinsa.

Ehkäpä siis hiljaisina hetkinä haamutkin asettuvat kaikessa rauhassa biljardipöydän ääreen pelaamaan ikuisuuksiin jatkuvaa peliään.

Lähde: Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita (Nemo 2016)