Toimittaja ja tietokirjailija

Segregaatiota pidetään yhtenä merkittävimmistä yhteiskunnallisia eroja tuottavista mekanismeista. Se on kiihtynyt voimakkaasti eritoten 2010-luvun jälkeen, vaikka Suomessa on totuttu ajattelemaan, että alueelliset erot kaupunkien sisällä ovat pieniä eikä mitään hätää siis ole.

No, kylläpä vain alkaa olla.

Koulushoppailusta on käyty tulenkarvaista keskustelua koko kevään. Moni helsinkiläisvanhempi ylistää painotettuja erikoisluokkia, joihin kuitenkin tutkitusti hakeutuu hyväosaista väkeä. Oma poikani oli aikoinaan urheiluluokalla. Varmuudella voin sanoa, että poikani oli luokan ehdottomasti vähävaraisin. Hän sai myös tuta asian, sillä nokkimisjärjestys luokassa oli ankara. Kaikkien oppilaiden taustalla oli monivuotiset harrastukset urheiluseuroissa ja eri valmennuksissa.

(Ennen tätä keskustelua puhuttiin muuten kuinka erilaiset neurokirjon oppilaat häiritsevät opetusta. Keskiluokkainen enemmistö käy ankaraa kilpailua lastensa aurinkopaikoista elämässä.)

Mutta miten paljon kouluvalinnat ovat olleet vaikuttamassa kaupunkisegregaatioon? Itse asiassa niiden on todettu olevan yksi merkittävimmistä tekijöistä.

On luonnollista olla huolissaan lapsensa tulevaisuudesta, mutta suomalainen yhteiskunta on myös samassa veneessä olemista, mikä tekee meistä yhteisönä vahvemman – ja parantaa kaikkien asemaa. Lastenkasvatuksessa pitäisi ylipäätään keskittyä muuhun kuin kilpailuun. Elämässä on muitakin arvoja kuin pänttääminen menestyksen kiilto silmissä jo alakoulusta alkaen.

Väitän, ettei yksikään lähikoulu pilaa lapsen elämää.

Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani ja sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, Tampereen yliopisto

Asuinalueiden eriytymistutkimuksen keskeinen tulos on, että ilman poliittista ohjausta asuinalueet eriytyvät eri luokkien tai etnisten ryhmien suhteen. Kasautuvan eriytymisen taustalla on yksittäisten ihmisten asumis- ja koulutusvalinnat. Näitä kutsutaan Schelling-prosesseiksi ne aikoinaan mallintaneen Nobelistin mukaan.

Koulujen eriytyminen tapahtuu usein niin, että osa koulutusorientoituneista vanhemmista hakee lapsilleen opiskelupaikkoja asuinalueen ulkopuolelta. Jäljelle jääneet vanhemmat muodostavat koulutusorientaation suhteen aikaisempaa eriytyneemmän yhteisön. Lasten siirtyminen uuteen kouluun parantaa koulumenestyksen todennäköisyyttä ilmeisesti vertaisryhmien opiskeluasenteiden vuoksi.

Koulutuspoliittisesti paras ratkaisu olisi eriytymisestä kärsivien alueiden koulujen laadun ja/tai ”brändin” parantaminen, jolloin koulun vetovoima paranisi ja samalla myös lasten vertaisryhmät muuttuisivat koulutusorientoituneemmiksi. Huonoin ratkaisu olisi lasten pakottaminen lähikouluun. Se johtaisi vanhempien joko muuttamiseen toiselle asuinalueelle tai syvään tyytymättömyyteen, eikä se olisi lastenkaan kannalta järkevää.

Poliittisesti toimeenpanokelpoinen ratkaisu sijoittuu näiden väliin, ja yhdistelee kouluille annettavaa tukea ja asuntopolitiikkaa. Koulun kulttuuri on tietysti myös merkittävä tekijä. Sen rakentaminen on koulussa tehtävää tapauskohtaista ja pitkäjänteistä työtä.

Pääekonomisti, Soste

Tasa-arvoinen koulujärjestelmä on yksi suomalaisen yhteiskunnan kulmakiviä ja menestystarinoita. Kaikilla tulisi olla samanlaiset mahdollisuudet oppimiseen.

Äärimmäisessä segregaatiossa alueiden varallisuus keskittyy, ja köyhimmän alueen lapset opiskelevat omassa koulussa ja rikkaimmat omassaan.

Keskiluokkaiset vanhemmat siis shoppailevat lapselleen parasta koulutusta. Näin on esimerkiksi Ruotsissa. Täysin vapaa koulujen valinta on syventänyt yhteiskunnan jakautumista ja tehnyt vanhemmista asiakkaita. Ruotsissa myös yksityiset peruskoulut on sallittu. Tämä kuulostaa jo Yhdysvaltojen meiningiltä.

Huono-osaisemmille ei jää valinnan varaa. Huono-osaisempien luokat voivat olla levottomampia, mikä karsii päteviä opettajia ja näin koulutustaso laskee. Koulujärjestelmän vapauttaminen on siis hyvä keino lisätä eriarvoisuutta.

Keino alueellisen eriytymisen kasvun estämiseksi olisi koulushoppailun kielto. Lasten tulisi siis aina mennä lähikouluun. Monimuotoisuus opettaa lapsille tärkeitä asioita elämästä, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Koulujen eriytyminen kasvattaa kuiluja yhteiskuntaluokkien välillä.

Uskon, että vanhempien pelko kaksikielisten lapsien vaikutuksesta on peili omista epävarmuuksista ja peloista. Jos lapsi tarvitsee erityisopetusta, se tulee tarjota ja luokkien koko huomioida sen mukaisesti. Muutoin kaksikielisten lapsien osallisuus on rikkaus ja hyvinvointivaltion oikeuksien mukainen.