Intiassa kaupat aukeavat, köyhällä maalla ei ole varaa jatkaa rajoituksia – Kiinan media ylistää valtion toimia Afrikan koronakriisissä
Puheenaiheet
Intiassa kaupat aukeavat, köyhällä maalla ei ole varaa jatkaa rajoituksia – Kiinan media ylistää valtion toimia Afrikan koronakriisissä
Maailman lehdet: Raivokas pikkupöllö luontokuvakisan ylivoimaiseksi voittajaksi Kanadassa. Amerikkalaisnäyttelijä Mark Ruffalo siirtyi kameran toiselle puolelle ja ohjasi Netflix-sarjan työväenluokan elämästä.
30.4.2020
 |
Apu

Pienempi paha?

Intia. Maassa, jossa 269 miljoonaa asukasta elää valmiiksi köyhyysrajan alapuolella, jokainen sulkupäivä voi maksaa konkreettisesti ihmishenkiä yhtä lailla tai paljon enemmänkin kuin virus. India Today (27.4.) käy jo läpi maan tietä ulos koronakriisistä.

Pääministeri Narendi Modi ilmoitti huhtikuun puolivälissä ulkonaliikkumiskiellon jatkamisesta 19 päivällä, mutta kauppa ja muut palvelut aiotaan avata 4. toukokuuta. ”Se ei ole riskitöntä, mutta köyhällä ja kehittyvällä maalla ei ole varaa olla suljettuna kuukausikaupalla”, lehti kirjoittaa.

Kasvojenpesua

Kiina. Koronan lähtömaa on saanut kritiikkiä epidemian pimittämisestä, kansalaisiin kohdistuvasta vainosta sekä muiden maiden syyttelystä. ChinAfrica-lehden huhtikuun numerossa korostetaan Kiinan apua Covid 19:n vastaisessa työssä Afrikassa, jossa tauti voi aiheuttaa satojentuhansien ihmisten kuoleman

Kiinan vaikutusvalta Afrikassa on suurta monessa maassa. Lehdessä pohditaan lähinnä epidemian vaikutuksia maanosan talouteen sekä esitellään viruksen vastaista työtä muun muassa Zimbabwessa.

Ei pöllömpää

Kanada. Canadian Geographic (13.4.) esittelee vuosittaisen suuren valokuvakilpailun 15 parasta luonto-otosta. Voittajakuva esittää pikkupöllöä, joka on vain 15–17 senttiä korkea, mutta kuvaaja Anthony Buccin mukaan ”harvinaisen raivokas ihmistä kohtaan ja melko vaikeasti löydettävissä kuvattavaksi”.

Pöllökuva oli myös lukijoiden suosikki: peräti 68 prosenttia äänesti sen voittajaksi. Seuraavaksi eniten ääniä keräsi Celia Zhenin huikea öinen tunnelmakuva kajakkimelojasta tyynellä järvellä auringon laskiessa.

Muissa jutuissa kerrotaan muun muassa kiertomatkasta Norjan halki sekä siitä, miten valtamerien yhä jatkuva lämpeneminen voi vaikuttaa Kanadan luontoon.

Arvot edellä

Yhdysvallat. Mark Ruffalo (mm. The Kids Are Alright, Zodiac, Tahraton mieli) kuuluu niihin Hollywood-näyttelijöihin, jotka ovat pitäneet arvojaan esillä silloinkin, kun siitä on saattanut olla uralle ja roolien saamiselle haittaa.

Ruffalo on avoimesti vasemmistolainen ympäristöaktivisti, joka tuki Bernie Sandersin molempia presidenttikampanjoita. Aikaisemmin hän protestoi muun muassa Irakin sotaa ja George W. Bushin hallitusta vastaan.

Varietyssa (15.4.) Ruffalo kertoo ajatuksistaan, taustoistaan ja siitä, millaista on siirtyä kameran edestä sen taakse. Ruffalo, 52, ohjaa laatuyhtiönä tunnetulle HBO:lle sarjaa I Know This Much Is True, joka kertoo amerikkalaisen työväenluokan elämästä.

Ruffalo kasvoi italialaisen isän ja kanadanranskalaisen äidin kanssa Virginiassa. Hän työskenteli lähes vuosikymmenen baarimikkona ennen läpilyöntiään 2000-luvun alkupuolella.

Kommentoi »