Tuskinpa mikään muu kuin suomalainen lentoyhtiö on voinut koskaan käyttää moista iskulausetta houkuttimena.

Muistan vieläkin sen kauhun tunteen, kun jouluaatonaattona seisoin viime tipassa matkalaukkuni kanssa Charles de Gaullen lentokentän lähtöselvityksessä tajuten, että koneeseen oli otettu jonosta pyrkijöitä niin, että kone oli täpötäysi. Ranskalaisvirkailijan toteamus, etten pääsisi enää viimeiseen Helsingin-koneeseen, nosti hien otsalle. Sehän oli mahdoton ajatus!

Laskin kymmeneen ja sanoin tiukasti:

– Te ette ehkä tiedä, mitä joulu meille suomalaisille merkitsee, mutta minua ette kyllä tästä koneesta pois jätä! Olen tullut paikalle ennen portin sulkemista. Pistätte minut koneeseen keinolla millä hyvänsä. Tänne en jouluksi jää!

Lopulta löysin kuin löysinkin itseni suomalaiseen jouluun vievästä koneesta.

Ranskalaisille joulu on vain yksi juhla monien joukossa, ja uuttavuotta juhlitaan huomattavasti enemmän kuin joulua. Juhlaherkutkin ostereineen ja hanhenmaksoineen ovat samat, joulumakkaraa ja jouluhalkokakkua lukuunottamatta. Meillä taas se, millä herkuttelemme joulupöydässä, on yleensä vain jouluruokaa, ja sitä nautimme aina loppiaiseen saakka.

Hämmästynyt huomio tuli kerran eri kyläpaikkoihin viedyltä pieneltä itävaltalaiselta sukulaispojaltani: ”Sama ruoka joka paikassa.” Pizzojen ja hampurilaisten luvatussa maassa ei kohta saa lihapullia mistään, mutta jouluna pöytään putkahtavat takuuvarmasti kinkut, lanttulaatikot, rosollit, sillit ja joulutortut.

Ilman vaatimattomia juhlaruokiamme ei joulu ole joulu. Totaalinen pysähtyminen ja hiljentyminen on muille outo asia. Onhan se meilläkin rapautumassa entisaikoihin nähden, jolloin koko maa oli suljettuna useita päiviä.

Mutta kyllä edelleen olemme kansakunta, joka haluaa jouluksi kotiin rauhoittumaan. Joulupukinmaa on siis oikeasti joulumaa.

Mikä sitten tekee suomalaisesta joulusta ainutlaatuisen?

Muutenhan olemme kärkkäästi kopioineet kaiken maailman kotkotuksia, mutta jouluperinteet ovat asia, joka yhdistää meitä suomalaisia.

Kullakin suvulla tuntuu olevan sukupolvelta toiselle siirtyneet joulunviettotavat. Niistä poimitaan itselle sopivimmat. Niiden ympärille kokoonnutaan ja hiljennytään.

Joulupukin käynti lapsiperheissä on varmaan kaikkein suomalaisin perinne joulusaunan ohella.

Joulurauhan julistaminen merkitsee sitä, että meillä joulu on yhä rauhoittumisen aikaa hilpeän pikkujouluriehumisen jälkeen.

Oikea havuntuoksuinen kuusi, oikeiden kynttilöiden pehmeä valo pimeyden keskellä, piparkakun ja glögin tuoksu, liuta kaikkien osaamia joululauluja, kynttilöiden sytyttäminen omaisten haudoilla ja sotilasvartio sankarihaudoilla.

Kuka käy joulukirkossa, kenen kotona luetaan jouluevankeliumi, kenelle ”hartain” perinne on kanelintuoksuinen joulupuuro manteleineen ennen joulusaunaa. Kaikissa suomalaiskodeissa osataan rakentaa joulu mielestäni tunnelmallisemmin kuin muualla maailmassa.

Suomalainen joulu – siitä meidän kannattaa pitää kiinni kaikkien kulttuurien puristuksessa. Se yhdistää meitä kansakuntana yhtä aidosti kuin sauna ja mökkeily. Kyllä siitä voisi olla vähän ylpeäkin.

Ja tarjota sitä muillekin. Etenkin suomalainen maalaisjoulu on taatusti elämys ruuhka-Euroopan asukkaille siinä missä meille virtuaalimaailmassa eläville suomalaisillekin.