Strasbourgin pormestarin haastattelu oli sovittu kello kymmeneksi aamulla, se oli ainoa mahdollinen hetki. Siis kukonlaulun aikaan sukellus Pariisin metroon ja kohti lentokentän pikametroa. Merde! Pikametro onkin lakossa. Vauhdilla maan pinnalle ja taksiin, edessä haaste päästä kentälle aamuruuhkassa. Kohdalle osuu taitava taksi, joka löytää kuin löytääkin ihmereittejä. Juoksen Strasbourgin lennon portille viime tipassa kuullakseni: sumua Alsacessa, kone laskeutuu Mulhousen kentälle, josta bussikuljetus Strasbourgiin. Ei mitään mahdollisuutta ehtiä ajoissa kaupungintalolle.

Kivikaudella ennen kännyköitä ryntään lentokentän puhelinkoppiin soittamaan Strasbourgin-kuvaajalle. Hän on jo lähtenyt kotoa kohti tuotantoyhtiötä hakemaan tv-kameraa. Vaimo ottaa haastattelukysymykset ja lupaa soittaa ne miehelleen paikkaan, josta tämä hakisi kohta kameran. Kuvaaja tekisi haastattelun puolestani. Jämptien alsacelaisten kanssa asia onnistuu, ei välttämättä muualla Ranskassa.

Se sai olla viimeinen lentoni Strasbourgiin, sen jälkeen siirryin junaan. Pitkään se merkitsi yli neljää tuntia, mutta olipahan aikaa valmistella haastattelukysymyksiä. Lopulta edistyksen jarrumies Air Inter antoi periksi, ja rakennettiin idän luotijunarata kiidättämään meppejä ja virkamiehiä EU-parlamenttiin täysistuntoon runsaassa kahdessa tunnissa. Jo pitkään sitä ennen oli Pariisista sujahtanut Brysseliin tunnissa ja 23 minuutissa.

Ensimmäinen TGV, train de grande vitesse eli suuren nopeuden juna, alkoi kulkea 1980-luvulla Pariisin ja Lyonin välillä. Virtaviivainen kaunotar oli sensaatio. Helsinki–Oulu-­välin pituinen matka taittui kahdessa tunnissa 320 kilometrin tuntivauhdilla, maisemat kiitivät kuin elokuvissa. Lehdet pursuivat juttuja pariisilaisherkuttelijoista, jotka kävivät luotijunalla lounastamassa maan gastronomian pääkaupungin, Lyonin, huippuravintoloissa. Bien sûr, Ranskassa herkuttelu menee kaiken edelle.

Modernien luotijunien maailma kiehtoi heti, jo silloin, kun Pariisin kentälle ei vielä tarvinnut lähteä neljä tuntia ennen lentoa. Mikä olikaan kätevämpää kuin istahtaa rauhassa paikalleen kaupungin keskustassa uuteen uljaaseen kulkuvälineeseen, joka kiidätti toisen kaupungin keskustaan. Ei stressiä, ei ajanhukkaa.

Luotijunat ovat todella kutistaneet Manner-Europan 30 vuodessa. Suurten etäisyyksien Suomessa sellaiset, jos mitkä, olisivat ihanteellisia. Saariasemamme pakottaa meidät lentämään muualle, mutta nyt ilmastokeskustelu on pannut vauhtia nopeiden junayhteyksien kehittämiseen maan sisällä. Tulossa ovat tunnin junat Helsingistä Turkuun ja Tampereelle.

Puolet suomalaisista asuu pohjoiseen menevän pääradan varrella. Nyt rata Helsingistä Ruotsin puolelle Luulajaan on saatu EU:n ydinverkkoradaksi, mikä merkitsee isoa rahapottia Euroopan unionilta. Kun pohjoisen kasvukeskus Oulu pääsee vajaan neljän tunnin päähän Helsingistä, alkaa maantietokin jo muuttua.

Ruotsi porskuttaa kaukana Suomen edellä. Kun meillä poliitikot harrastavat siltarumpuja, Ruotsissa toimitaan liikenneasioissa pitkäjänteisesti yli puoluerajojen ja vaalikausien. Ruotsi esittää EU:lle kahdentoista vuoden liikennesuunnitelmia ja on saanut niille 17 miljardia euroa EU-rahaa. Suomi on saanut yhden miljardin. Ruotsin nopeimmat junat kulkevat 250 km/h, meillä 220 km/h. Nyt Ruotsin tähtäimessä ovat 320 km tunnissa kulkevat junat Tukholmasta Göteborgiin ja Malmöhön. 2030-luvulla Tukholmasta pääsee lounastamaan Göteborgiin.

Kevään vaaleissa kuuntelen korvat höröllä, mitä kukin sanoo nopeista junista ja Ruotsin mallista.

Juttua muokattu 4.1. kello 9:05: Korvattu ingressistä luotijuna nopealla junalla.