Ford Mustang. Legenda jo eläessään, ja harrastajien parissa arvostettu menopeli. Vuosi on 1964. Ford on ottanut juuri tuotantoon kompaktin 2+2-paikkaisen coupén. Perusversion hinta on noin 2 700 taalaa. Leuat louskuvat. Nyt on kaikilla varaa autoon, jolla voi polttaa kumia. Ensimmäisenä myyntivuonna tehdään kaupat yli puolesta miljoonasta Mussesta.

Pari vuotta eteenpäin, Steve McQueen polttaa kumia 1968 GT Fastbackilla Bullittissa. Poniauton maine kasvaa kasvamistaan. Myös kilparadoilla tulee menestystä.

40 vuotta alkuperäisen jälkeen Ford herättelee Mustangin legendaa taas henkiin laimeahkosti menestyneen neljännen sukupolven jälkeen. Rokkaavan retrohenkisesti muotoiltu, viidennen sukupolven perusversio maksaa Jenkeissä alle 20 000 taalaa, ja 4,6-litrainen V8 sekin alle 25 000 taalaa. Pony is back! Shelby otetaan mukaan markkinointitalkoisiin erikoisversiona muutama vuosi myöhemmin, ja myös Bullitt valjastetaan erikoismalliksi. Mutta jotain on vielä varastossa, Mach 1.

Alkuperäinen Mach Ykkönen esiteltiin elokuussa 1968. Se tuli laajan suorituskykyisen malliston huippuversioksi. Ja kauppa kävi. Uutta erikoisversiota myytiin rapakon takana vuonna 1969 peräti 72 458 kappaletta. 5,8-litrainen veekasi kehitti 253 heppaa. Voima välitettiin takapyörille 3-vaihteisen manuaalin avulla. Automaatti tuli tarjolle myöhemmin. Isompaan nälkään oli tarjolla myös 6,4-litrainen (324 hv) tai 7-litrainen V8 (340 hv).

Mach Ykkösiä on tehty useamman sukupolven versioista, mutta myyntikiima ei noussut koskaan alkuhuuman tasolle. Viime vuonna esiteltiin 17 vuoden tauon jälkeen jälleen uusi Mach 1. Josko nyt tärppäisi vihdoin paremmin?

Viisilitrainen V8 kehittää 460 heppaa eli täsmälleen saman verran kuin Bullitt. Osia on lainattu myös Shelby GT350 ja GT500 versioista. Suorituskyky ei ole nykymittapuulla räjähtävää, vaikka satasen vauhtiin alle viidessä sekunnissa ennätetäänkin. Brembon kuusimäntäiset satulat pitävät huolen riittävästä hidastuvuudesta.

Kun uusi ja vanha versio laitetaan vierekkäin, se tarjoaa aina mielenkiintoisen mahdollisuuden laittaa asioihin perspektiiviä. Onko vanhassa vara parempi, vai olivatko muistikuvat vain kultaantuneet vuosien varrella? Peseekö uusi tekniikka vanhan heittämällä?

Vieretysten katsottuna autojen sukulaisuussuhde on kyllä nähtävissä, vaikka tietyt yksityiskohdat näyttävätkin uudessa hieman päälle liimatuilta. Molemmissa on pitkä keula ja viisto perä. Molemmat näyttävät muskeleita, uusi näyttää ehkä aavistuksen verran stereoideja napsineelta.

Sama teema toistuu ohjaamossa, uudessa tuntuu olevan hieman liiaksi kaikkea. Uusi tuntuu myös astetta halvemmalta, jotenkin muoviselta.

Aloitetaan siksi heti rehellisellä mielipiteellä. Alkuperäinen on aina alkuperäinen, puhutaan sitten Mustangista tai Ministä. Kun orkkis-Mini on olemassa, on vaikea nähdä uuden Minin klassikkopotentiaalia. Sama pätee luonnollisesti Musseen.

Totta kai uudessa tekniikassa on viehätyksensä. Kaikki toimii vähän paremmin, auto ei tarvitse räplätä, jos ei ole tee-se-itse-miehiä. Tilaa on enemmän. Ja onhan se turvallisuuskin aika lailla eri tasolla.

Toisaalta… uusi on aina uusi, sillä ei ole historiaa eikä sen mukanaan tuomaa karismaa. Ja jotkut tykkäävät räplätä autojen kanssa. Klassikosta pidetään huolta, sitä puunataan ja kun auto kehrää kuin kissa, se tuntuu lähes perheenjäseneltä. Vanha auto myös tuoksuu paremmalta; elämältä. Se on nähnyt ja kokenut kaikenlaista.v

Koeajolla erot konkretisoituvat vielä lisää. Uudessa on hienot soundit, välikaasu pöräyttelee putkista hauskoja efektejä. Ohjaus on ok, jousitusta voi jopa kehua. Kuusiportainen manuaali toimii täsmällisesti, ja mekaaniset kolahdukset täydentävät tuntumaa. Tämä on vielä ajajan auto. Ja jos joku on sitä mieltä, ettei jenkkiautolla voi ajaa mutkiin liian kovaa, uskallan väittää vastaan. Tämä auto on tehty myös ratakokemuksia varten.

Entäs alkuperäinen? Noh, suorituskyvyssä ja ajo-ominaisuuksissa se jää uuden jalkoihin. Mutta… nopeus tuntuu eri tavalla, ja se nostaa fiiliksen aivan eri tasolle. Uusien urheiluautojen heikkous on se, että niillä pitää ajaa aivan liian lujaa, jotta vauhti tuntuu miltään.

Alkuperäinen Mach 1 on eri maata. Ohjaustuntuma tiehen ei todellakaan ole partaveitsen terävä, rattia saa ja pitää käyttää enemmän kuin uudessa. Ja ratin kääntämiseen tarvitaan myös hauista.

Koko kori tuntuu myös elävän aina kun veekasia kiusataan kaasupolkimen avulla. Ja ne soundit. Moottori- ja pakoäänet tuntuvat niin paljon rehellisimmiltä. Myös kolahdukset auton alakerrasta kuuluvat klassikon äänitehosteisiin. Ja ne jarrut… Vaikka orkkis on kevytsarjalainen uuteen verrattuna, jarruille mentäessä se tuntuu vähän aikaa raskaammalta. Ison ja painavan veekasin takia lähes 60 prosenttia painosta makaa etuakselilla. Auts.

Kaikista näistä huolimatta – tai ehkä juuri niistä johtuen – kokemus on ihana. Kuskin odotetaan osaavan vieläpä ajaa autoa. Toki näin on myös uudessa, mutta niin monia asia on vain suodatettu modernin tekniikan taakse, ettei kokemus tunnu yhtä välittömältä. Kun alkuperäisessä kuski tuntee istuvansa ohjaamossa lähes suoraan moottorin jatkeena, uudessa versiossa moottorin ja kuskin välissä tuntuu olevan aika monta filtteriä suodattamassa kokemusta.

Kysymykseen on vain yksi oikea vastaus. Kyllä, vanhassa on vara parempi.