Katso kuvat ja video: Fordilta täyssähköinen SUV Mustang Mach-E
Autot ja liikenne
Katso kuvat ja video: Fordilta täyssähköinen SUV Mustang Mach-E
Ford on julkistanut ensimmäisen täyssähköisen SUV:nsa Los Angelesissa. Auto on nimeltään Ford Mustang Mach-E.
18.11.2019
 |
Tuulilasi

CBS Newsin mukaan Ford on halunnut tehdä auton, joka osuu sähköautojen isoimpaan markkinarakoon. Viisipaikkainen Mach-E muistuttaa Mustangista Fordin mukaan suorituskykynsä ansiosta. Perusmalli kiihtyy nollasta sataan viidessä sekunnissa, suorituskykyisempi GT-versio 3,5 sekunnissa. Perusmallin toimintamatka on 370 kilometriä, ”long range”-version liki 500 kilometriä.

Perusmalli on takavetoinen, neliveto on lisävaruste. Autossa on Mustang-logo edessä ja takana.

Ford on tekemässä täyssähköisen version myös suositusta F-150 lava-autosta.

Viime vuonna täyssähköisten autojen markkinaosuus maailmalla oli vain 1,5 %, LMC Automotiven ennusteen mukaan se tulee kasvamaan tänä vuonna 2,2 prosenttiin.

Silti autonvalmistajat uskovat vahvasti kovaan kasvuun. Ihmisiä huolettaa monissa maissa latausinfran vajavaisuus, mutta etenkin autot, joilla voi yhdellä latauksella ajaa 400-500 kilometriä, varmistanevat sen, että tämä huoli poistuu. LMC:n ennusteen mukaan vuonna 2030 sähköautojen globaali markkinaosuus on jo 17 %.

”Toimintamatkojen kasvaminen yhdellä latauksella on muuttanut koko pelikenttää. Aiemmin sellaisia ei ole ollut, mutta nyt sähköautot ovat erilaisia ja haastavat tosissaan polttomoottoriautot. Niistä voi hyvinkin ajan kanssa tulla valtavirtaa”, sanoo autotestauksen asiantuntijan Consumer Reportsin johtaja Jake Fisher.

Katso video autosta jutun alta:

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder
3 kommenttia