Eläkepäivät ulkomailla: huomioi nämä asiat Kela-etuuksissa ja verotuksessa
Puheenaiheet
Eläkepäivät ulkomailla: huomioi nämä asiat Kela-etuuksissa ja verotuksessa
Leppoisat eläkepäivät esimerkiksi Espanjan, Kreikan tai Portugalin auringosta nauttien kiehtovat monia. Ennen muuttopäätöstä kannattaa kuitenkin selvittää, miten asia vaikuttaa Kelan myöntämiin etuuksiin ja verotukseen.
20.10.2022
 |
Apu

Eläkepäivistä ulkomailla haaveilevan kannattaa huomioida muualla vietetyn ajan vaikutus Kelan myöntämiin etuuksiin. Eläkkeensaaja kuuluu Suomen sosiaaliturvaan, jos hän oleskelee yhtäjaksoisesti enintään puoli vuotta EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä.

Puolen vuoden aikaraja ei ole kuitenkaan ehdoton, jos siteet Suomeen ovat ulkomailla vietetystä ajasta huolimatta kiinteämmät kuin toiseen maahan. Siteiden kiinteyttä arvioitaessa voidaan huomioida muun muassa perhesiteet, asumisolosuhteet ja henkilön asumishistoria eri maissa.

Muutto ulkomaille vaikuttaa asumistukeen

Etuudet maksetaan pääsääntöisesti samalla tavalla kuin Suomessa asuttaessa. Poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi eläkkeensaajan asumistukea ei makseta ulkomailla sijaitsevasta asunnosta. Sitä ei makseta myöskään Suomessa sijaitsevaan asuntoon, jos eläkkeensaaja asuu ulkomailla yli kuusi kuukautta tai pääosan vuodesta.

Kansaneläke ja perhe-eläke maksetaan EU-alueella oleville. Takuueläkettä voi saada vain tilapäisesti eli lähtökohtaisesti alle puoli vuotta ulkomailla oleskeleva.

Sairaanhoitokortilla saa hoitoa

Suomen sosiaaliturvaan kuuluessaan eläkkeensaaja on sairausvakuutettu ja hänellä on oikeus käyttää Kela-korttia. Sairausvakuutusmaksut maksetaan tällöin Suomeen. Jos henkilöllä on Kelan myöntämä eläkeläisen eurooppalainen sairaanhoitokortti, voi hän saada kaiken tarvitsemansa sairaanhoidon myös Suomen julkisessa terveydenhuollossa asiakasmaksun hinnalla silloinkin, kun kotikuntaa ei Suomessa enää ole.

Kortilla saa korvausta myös yksityisen terveydenhuollon kustannuksista, lääkkeistä ja hoitoon liittyvistä matkoista. Korttiin on oikeus Suomesta eläkettä saavalla, joka asuu vakituisesti toisessa EU- tai Eta-maassa, Isossa-Britanniassa tai Sveitsissä, ja jonka sairaanhoidon kuluista Suomi vastaa.

Jos oleskelu ulkomailla lasketaan tilapäiseksi, on eläkeläisellä mahdollisuus saada eurooppalaisella sairaanhoitokortilla lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa, joka ei voi odottaa suunniteltua paluuta Suomeen.

Ulkomaille muutto ei pääsääntöisesti vaikuta eläkkeen verotukseen

Lainsäädännön mukaan Suomesta maksettavat eläkkeet voidaan verottaa Suomessa, vaikka eläkkeensaaja asuisi ulkomailla. Eläkkeen veroprosentti määräytyy samaan tapaan kuin Suomessa asuvalla. Tulon määrä vaikuttaa veroprosenttiin aivan kuten Suomessa asuvillakin, esimerkiksi eläketulovähennyksen ja invalidivähennyksen saa samoin perustein. Myös verosopimukset sallivat pääsääntöisesti Suomesta ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksen Suomessa.

Esimerkiksi Suomen ja Espanjan välillä solmittua uutta verosopimusta on sovellettu vuodesta 2019 alkaen. Tämän sopimuksen mukaan veroa maksetaan Suomeen eläkkeestä, jota saa Suomesta, vaikka asuisi Espanjassa. Vuoden 2022 alusta muutos on koskenut myös yksityissektorin työeläkettä. Käänteisen hyvityksen saadakseen on Suomeen ilmoitettava tästä eläkkeestä Espanjaan peritty veron määrä. Sen sijaan eläkkeet, jotka perustuvat liikennevakuutukseen, verotetaan ainoastaan Espanjassa.

Koska ulkomaille muutto voi vaikuttaa henkilön verotukseen sekä ilmoittamisvelvollisuuteen Suomessa, kannattaa aina ennen muuttoa olla yhteydessä Verohallintoon. Lisäksi on suositeltavaa olla yhteydessä paikalliseen verohallintoon ulkomailla, jotta osaa hoitaa mahdolliset verovelvoitteensa myös siellä. Lyhyen muuton kohdalla kannattaa huomioida, mahdolliset ulkomailta saadut tulot verotetaan tänä aikana myös Suomessa.

Lähteet: Kela.fi, Kelan asiantuntijat ja Verohallinnon asiantuntija

Kommentoi »