Viisi vinkkiä eläkeläisen verotukseen – Eläkkeellä työtä tekevää ja tavallista palkansaajaa kohdellaan paikoin eri tavoin
Puheenaiheet
Viisi vinkkiä eläkeläisen verotukseen – Eläkkeellä työtä tekevää ja tavallista palkansaajaa kohdellaan paikoin eri tavoin
Nykyään jopa joka kymmenes eläkeläinen tekee eläkkeellä töitä. Verojen vaikutus omiin tuloihin eläkkeellä kannattaa aina laskea etukäteen yksilökohtaisesti, sillä työtulot vaikuttavat myös eläkeläisen muihin sosiaalietuuksiin, kuten asumistukeen.

Huomioi ainakin nämä viisi asiaa:

  • Sekä eläkkeestä että tehdystä työstä peritään veroa ja eläkeläinen tarvitsee oman verokortin kumpaakin tarkoitusta varten.
  • Kun eläkkeelle jää, on tärkeää muistaa, että työsopimuksen on päätyttävä siitä työstä, josta eläkkeelle jää. Eläkkeellä tehtävälle työlle voi solmia oman työsopimuksen.
  • Eläkeyhtiöön on lähetettävä verokortti eläkettä varten. Jos sitä ei tee määräaikaan mennessä, eläkkeestä saatetaan periä 40 % veroa. Mahdollinen ylimääräinen vero kuitenkin palautetaan takaisin, kun verokortti on perillä.
  • Verovähennyksiä voi saada sekä ansiotyöstä että eläkkeestä, mikäli töitä tekee eläkkeellä. Palkkatulosta vähennetään kunnallis- ja valtionverotuksessa sosiaalivakuutusmaksuja, tulonhankkimisvähennys ja kunnallisveron ansiotulovähennys. Näitä vähennyksiä ei saa eläketulosta. Eläkkeensaaja saa eläketulovähennystä, joka kohtuullistaa valtionverotuksessa lähinnä keskisuurta eläkettä nauttivan verotusta.

  • Mieti mahdollinen yritysmuoto tarkkaan. Jos haluaa tehdä eläkkeellä töitä, kannattaa miettiä työnteon muoto tarkasti etukäteen. Jotkut ryhtyvät yrittäjäksi vasta eläkkeellä, sillä vanhuuseläkkeellä voi yrittää ilman yrittäjänvakuutusta ja YEL-maksua. Yrittäjät saattavat jatkaa yrittäjyyttä jossain määrin myös eläkkeellä. Tällöinkin yritysmuoto kannattaa valita sen mukaan, mikä kokonaiselämäntilanne on, sillä kannattavimman yritysmuodon valintaan vaikuttaa muun muassa se, onko perillisiä. Toisin kuin vanhuuseläkkeellä, osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen rinnalla yrittäjänä työskennellessä on oltava YEL-vakuutus, jos tulot ylittävät alarajan, jonka jälkeen YEL-vakuutus on hankittava. Vuonna 2022 vuositulojen alaraja on 8 261,71 euroa. Yrittäjä voi hankkia halutessaan myös vapaaehtoisen YEL-vakuutuksen, jolloin työskentelystä karttuu lisää eläkettä 1,5 % vuodessa. Sitä voi alkaa nostaa 68 vuoden iässä.

Lähde: vero.fi, Mandatum, Ilmarinen, veronmaksajat.fi

1 kommentti