Vaikka elämänkokemusta on 85 vuoden ajalta, voi yhä yllättyä. Vantaalaiselle Aino Parkkoselle selvisi vasta jälkikäteen, että tytär Sari Niemi oli ilmoittanut hänet Vuoden Mummu -kisaan.

– Olisin ehkä kieltänyt, en ole mikään pullantuoksuinen mummu, Parkkonen hymähtää.

Leivontaan ei olisi oikein aikaakaan, niin aktiivista elämää Parkkonen viettää. Jokaiselle arkipäivälle riittää puuhaa boccia-pelistä kuoroharjoituksiin, kerhotoiminnasta jumppaan ja lounaaseen ystävien kanssa. Viikonloppuna voikin olla vuorossa esimerkiksi teatterikäynti, Parkkosella on nimittäin pitkä harrasteteatteritausta.

– En ole koskaan ollut mikään paikallaan oleva tyttö, milloin on mikäkin kotkotus menossa.

Sanavalmis Parkkonen kuvailee itseään tutkivaksi luonteeksi. Olennaista on uuden omaksuminen: läppäri ja verkkopankkitunnukset kuuluvat arkeen ja toimittajan teitittely-yritykset ammutaan alas, sillä ne kuulemma saavat Parkkosen tuntemaan olonsa ”satavuotiaaksi”.

”Äiti on huumorimimmejä ja supliikki. Rakastaa meitä lapsiaan ja gambialaista vävyä, joka on maman paras frendi”, tyttären lähettämässä ehdokastekstissä kerrotaan.

Torimyyjän päivinään Parkkosen aamu alkoi puoli neljältä, mutta työn raskaudesta huolimatta hän muistelee sitä aikaa yhä kaihoten.

– Pidin siitä paljon enemmän kuin parinkymmenen vuoden konttoristihommasta.

Itsenäinen elämä alkoi, kun Parkkonen muutti jo 15-vuotiaana pois kotoa. Pyhtäältä tie vei pääkaupunkiseudulle.

– Olin 19-vuotias, kun minut ja mieheni Veikko vihittiin. Asuimme yhdeksän neliön huoneessa siskoni talossa.

Runsaan kolmen vuoden sinnittelyn jälkeen perhe pääsi lopulta kolmikuisen esikoisensa kanssa omaan asuntoon.

– Olihan siinä huoneessa aika vaikea pestä pyykkiä, ja lapsen peltiammekin oli samalla pöydällä kuin kaikki muu.

Lapsia kertyi lopulta kolme, ja lastenlastenlasten synnyttyä sukupolvia on jo neljä. Perheen kesken titteli on aina mummi. Eräässä vaiheessa Parkkonen laittoi joka sunnuntai kaikille ruokaa, jotta näkisi jälkikasvuaan säännöllisesti.

– Toki toivoin, että he häipyvät saman tien, kun ovat syöneet. Siihen aikaan oli paljon hommaa, pidin kirjanpitoa ja tein veroilmoitukset, ja sunnuntai oli ainoa päivä, kun niihin pystyi keskittymään.

Parkkosen elämään on kuulunut matkustelu ja kulttuuriharrastukset. Säännöllinen karaokeharrastus – bravuureina Perhonen ja Mustat silmät – on hiipunut, mutta laulamista Parkkonen rakastaa yhä. Teatteriharrastus on vienyt hänet lavalle jopa räppäämään.

Avioliitto päättyi, kun Aino Parkkonen jäi 62-vuotiaana leskeksi. Aktiivisten päivien päätteeksi hän viihtyy nykyään illat kotona vaikkapa tv:n parissa.

– Katson joitakin sarjoja, ja tietty kaikki musiikkiohjelmat!