Pikkutyttönä matkalla isänsä luokse Nummi-Pusulaan Pauliina Virta näki auton ikkunasta hevosia laitumella.

– Heppa! Heppa! hän huusi innoissaan, ja isä Pauli Virta päätti viedä tytön tutustumaan Hetan tallille Lohjalle.

Hevosista ja ratsastamisesta tuli heidän yhteinen juttunsa. Pauliinan innostus tarttui Pauliin, joka hankki myöhemmin omiakin hevosia. Pauliina puolestaan kilpaili useiden vuosien ajan maajoukkue-tason esteratsastajana niin Suomessa kuin ulkomailla.

Pauliina oli parivuotias, kun hänen isänsä ja äitinsä, näyttelijä Titta Jokinen, erosivat. Vaikka Pauliina asui Helsingin Töölössä äidin luona, isä Pauli halusi olla vahvasti läsnä hänen elämässään.

Samaan aikaan Pauli suhtautui kaksijakoisesti omaan isäänsä, edesmenneeseen laulaja Olavi Virtaan. Hän teki kaikkensa vaaliakseen isänsä muistoa ja pyhitti ison osan elämästään hänen työlleen.

Isä Pauli kehysti joitakin Olavin sopimuksia, mutta myös oman konserttilippunsa Elvis Presleyn konserttiin. Pauli eli paljolti muistoissaan.

– Pappa oli äärettömän ylpeä Olavin saavutuksista ja puhui isästään lähes päivittäin. Voisi jopa sanoa, että hän oli osittain riippuvainen hänestä. Samaan aikaan pappa katsoi Olavia isänä alaspäin, Pauliina kertoo.

Toisaalta Pauli omistautui myös tyttärelleen: opetti Pauliinan laittamaan ruokaa, kannusti kunnianhimoiseksi ja luotti kaikessa 110-prosenttisesti.

– Uskon, että isä oli minulle hyvin paljon sitä, mitä hän itse ei Olavilta saanut, Pauliina Virta miettii.

Pauliina Virta kuuntelee toisinaan Olavi Virran laulua – häntä ja iso-isää yhdistää rakkaus musiikkiin. Olavista muistuttavat myös jotkin vanhat esineet Pauliinan kotona: hopeinen juomasekoitin, snapsipikarit ja karahvi.

Pauliina itse ei tietenkään ehtinyt tavata Olavia. Kaiken isoisästä tietämänsä hän on kuullut isältään, muilta ihmisiltä, lehtijutuista ja kirjoista.

– En vieläkään hahmota sitä, että Olavi oli legenda. Kunnioitan häntä siinä, että hän pystyi tuottamaan iloa ja suuria tunteita valtavan isolle määrälle ihmisiä musiikkinsa kautta. Toisaalta näen hänessä miehen, joka oli isälleni iso taakka ja vaikutti negatiivisella tavalla omaan elämääni lapsuudesta varhaisaikuisuuteen. Kaikki, mitä Olavi Virrasta ajattelen, peilautuu isääni.

Vuonna 1915 syntyneen Olavi Virran lapsuus Sysmässä oli surullinen. Suutari-isä Oskari Ilmén (myöhemmin Virta) oli aktiivinen työväenyhdistyksessä ja joutui sisällissodan melskeissä asemansa vuoksi puoleksi vuodeksi vankileirille. Isä sai hermoromahduksen ja vapautumisensa jälkeen alkoi juoda itsetuhoisesti. Äiti Ida sai lopulta tarpeekseen miehensä ryypiskelystä ja syrjähypyistä ja muutti 11-vuotiaan Olavin kanssa Helsinkiin.

Olavi puolestaan ahdistui omistushaluisesta äidistä ja muutti seurakuntakotiin heti 18 vuotta täytettyään. Isä tuli häntä sinne tapaamaan ja toi tuliaisinaan viulun. Olavi alkoi harjoitella, kehittyi nopeasti ja sai paikan seurakunnan kamariorkesterista. Pian pantiin merkille myös hänen erityisen komea lauluäänensä.

Marraskuussa 1938 Olavi teki ensilevytyksensä laulamalla Syysserenadin. Talvisodan aikana hän viihdytti sotilaita rintamalla ja välirauhan tultua kävi Suomen Filmiteollisuus Oy:n elokuva-näyttelemisen kurssin.

Laulajan ura lähti kuitenkin rakettimaiseen nousuun vasta sotien jälkeen. Yhtäkkiä Olavi Virta oli Suomen suosituin iskelmätähti, jolle tarjottiin myös näkyviä elokuvarooleja. Yhdessä Kauko Käyhkön, Teijo Joutselan ja Auvo Nuotion kanssa Olavi muodosti lauluyhtye Kipparikvartetin, joka sekin nousi hurjaan suosioon. Hän myös avasi oman musiikkikaupan Helsingin keskustaan, vaikka hänellä ei järin suuria liikemiehen kykyjä ollutkaan.

Siinä sivussa hän perusti perheen. Kolmekymppinen Olavi tapasi 17-vuotiaan Irene Kaarelan, meni tämän kanssa naimisiin ja adoptoi Irenen pienen Ilse-tytön. Yhteinen poika Pauli syntyi marraskuussa 1945 ja myöhemmin tytöt Harriet ja Sheila.

Yhtäkkiä 1950-luvun valovoimaisimman laulajan kultakausi päättyi vuosikymmenen vaihtuessa kuin seinään. Perättömät lehtijutut väittivät Olavi Virran esiintyneen humalassa laulukiertueellaan. Tosiasiassa kännissä oli ollut vain hanuristi, mutta Olavi sai kantaa juorujen seuraukset.

Loistonsa vuosina Olavi käytti rahaa tuhlailevasti eikä jättänyt mitään pahan päivän varalle – komea kotikin oli ostettu lainarahalla. Velkojat pelästyivät lehtijuttuja, postiluukusta tulvi laskuja ja ilmoituksia peruuntuneista sopimuksista.

Olavin yritys meni konkurssiin. Hän myi kotinsa, masentui ja juopotteli. Vaimo Irene haki avioeroa ja muutti lasten kanssa Ruotsiin. Syitä eroon oli paljon. Olavilla oli paljon vieraita naisia, hän joi tolkuttomasti, oli perhettään kohtaan väkivaltainen ja talousasioissa holtiton.

14-vuotias Pauli halusi jäädä isänsä luokse. Hän kuitenkin joutui Helsingissä hoitamaan Olavin asioita ja hakemaan häntä iltaisin ravintoloista kotiin. Lopulta pojan oli palattava Tukholmaan, mutta isän kohtalo jäi vaivaamaan Paulia koko loppuelämän ajaksi.

Olavi Virta sairastui diabetekseen ja maksakirroosiin. Hän vietti viimeiset vuotensa Tampereen Pispalassa leskirouva Hulda Simulan hoivissa ja kuoli heinäkuussa 1972 raunioituneena miehenä, vain 57-vuotiaana.

Olavi Virralta ei juuri jäänyt maallista omaisuutta. Pauli peri häneltä traumaattisen lapsuuden, heikon itsetunnon ja alkoholismin. Hänen kehonsa väsyi 66-vuotiaana joulukuussa 2011.

– Kun isä lähti viimeiselle reissulle sairaalaan, hän sanoi, ettei koskaan olisi halunnut olla samanlainen isä kuin Olavi. Vastasin hänelle, ettei hän ollutkaan. Hän oli maailman paras isä.

Isän ja tyttären yhteinen ratsastusharrastus oli loppunut hieman ennen isän kuolemaa, kun Paulin taloustilanne heikentyi. Pauliina kehotti isää myymään hevoset pois, sillä rahat eivät yksinkertaisesti riittäneet niiden ylläpitämiseen.

Pauliina Virta muistaa, että kaikki rakastivat hänen isäänsä, pappaa. Pauli Virta oli leikkisä, lämmin ja hauska hahmo, jonka oli helppoa heittäytyä samalle tasolle lasten ja nuorten kanssa. Hänellä oli myös hassu työ: sen lisäksi, että Pauli kävi laulu- ja juontokeikoilla, hän dubbasi piirrettyjä lastenohjelmia oman yrityksensä Oy PVP-Voice Ab:n kautta.

Jossakin vaiheessa Pauli tarjosi äänirooleja myös 11-vuotiaalle Pauliinalle, joka omasta tahdostaan lähti niitä kokeilemaan.

– Olen aikaisemmin kärsinyt esiintymisjännityksestä. Pääsin sitä nuorena hyvin karkuun dubbaushommissa, kun sain istua pimeässä kopissa ja höpötellä eri äänillä. Joissakin pienen budjetin jutuissa saatoin esittää kuutta eri roolia, Pauliina nauraa.

Hän esiintyi ääninäyttelijänä sadoissa tv-sarjojen jaksoissa ja elokuvissa, kunnes dubbaustyöt jäivät tauolle kymmenkunta vuotta sitten. Isän kuoleman jälkeen työ ei tuntunut luontevalta muutamiin vuosiin.

Vuosien ajan Pauliina etsi omaa suuntaansa. Hän meni töihin ravintola-alalle ja pyöritti myöhemmin henkilöstövuokrausfirmaa. Sitten hän opiskeli eläintenhoitajaksi ja työskenteli hetken eläinsairaalassa.

Pauliina pääsi töihin Fore!-golflehteen, jossa tehtäviin kuului kirjoittaminen, tapahtumien järjestäminen, stailaukset ja lehden visuaalinen suunnittelu.

Tämän jälkeen hän työskenteli muutaman vuoden ajan Suomen Komediateatterissa, jonka taiteellisena johtajana toimii Pauliinan isosisko Kiti Kokkonen, jonka kanssa heillä on yhteinen Titta-äiti.

– Kitin kanssa ystävyytemme alkoi oikeastaan vasta aikuisena. Hän on kymmenen vuotta minua vanhempi ja asui lapsena isänsä luona.

Neljä vuotta sitten Pauliina tuli itse äidiksi. Äitiysloman jälkeen hänen oli jälleen aika kääntää uusi lehti elämässään. Hän oli jo vuosien ajan muistellut onnellisia aikoja hevosten parissa ja tunsi tarvetta oppia lisää hevosista ja ratsastamisesta sekä jakaa omaa tietotaitoaan.

Pauliina halusi tehdä hevosista itselleen ammatin. Hän alkoi opettaa ratsastuskoulussa, valmentaa esteratsastajia, ratsuttaa hevosia ja kirjoittaa hevosaiheisia artikkeleita.

Kesällä 2021 Pauliina päätti siirtyä yrittäjäksi, aloitti oman Ohjissa-podcastin sekä perusti sen ympärille hevosalan yhteisön.

– Tein podcast-jaksoja hirveään tahtiin, ensimmäisen vuoden aikana 40 jaksoa. Nyt olen vähän rauhoittanut, Pauliina naurahtaa.

Nyt 38-vuotiaana hän tuntee löytäneensä itselleen luontevimman tavan elää ja tehdä töitä. Samalla hän tuntee, ettei menneiden sukupolvien taakka ole enää hänen harteillaan – tai ainakaan tyttärensä Aadan. Pauliinan pienelle tytölle Olavi Virta on entistäkin kaukaisempi nimi suvun historiassa.

Nykyään Pauliina miettii omaa Pauli-isäänsä useasti.

– Hänen mentyään mietin pitkään, kenelle soittaisin, kun tulee epävarma olo itsestäni. Hän oli aina tukeni ja turvani. Olisin halunnut, että isä olisi tavannut Aadan ja nähnyt paluuni hevoskuvioihin ja kilpailemaan. Joskus minulta tulee autossa itku ja sanon ääneen: ”Vitsi, pappa, sä olisit ylpeä musta.”