Matematiikan opettaja Sinikka Kuusniemi iloitsee, että hän saa vielä eläkeläisenäkin auttaa nuoria matematiikassa. Yhdeksästä lapsenlapsesta vanhimmat kyselevät yhä neuvoja.

– Aivan äskettäin sain kauppatieteitä opiskelevalta lapsenlapselta WhatsApp-viestin: Auta mummi, en osaa.

Sinikka sai työskennellä koko 40-vuotisen työ­uransa kutsumusammatissaan lukion matematiikan opettajana ja rehtorina Vantaan Martinlaakson ­lukiossa. Hän oli kiinnostunut matematiikasta jo lapsena, koska se oli hänelle helppoa. Alakoulussa Sinikka auttoi myös luokkakavereita laskutehtävissä.

Myös Sinikan vanhemmat olivat opettajia. Isä opetti matematiikkaa ja äiti musiikkia.

– Luulen, että olen perinyt matemaattiset lahjani isältä. Hän kuoli, kun olin kolmevuotias.

Sinikka halusi opettaa erityisesti niitä oppilaita, joilla oli vaikeuksia ymmärtää matemaattisia aineita. Joskus hän joutui selittämään asioita moneen kertaan, jotta oppilas ymmärsi.

– Minua kiinnosti opettajana jokaisessa oppilaassa juuri se, mistä oppimisen vaikeus johtuu. Hyvää mieltä tuotti oppilaan ilo siitä, kun hän vihdoin oli oivaltanut asian.

Sinikka auttoi oppilaitaan myös muilla tavoilla. Hän esimerkiksi avusti rahallisesti kahta oppilastaan lakkiaisasun ostamisessa.

– Kerran huomasimme juuri ennen ylioppilas­kirjoitusten alkua, että yksi tyttö puuttuu. Kun soitin hänelle kotiin, hän oli nukkumassa. Sanoin, että maksan taksin, kun otat sen heti ja tulet tänne. Hän saapui paikalle ilman eväitä, mutta olimme laittaneet ne hänelle valmiiksi. Myöhemmin tyttö tuli ­pyytämään anteeksi ja halusi maksaa taksin.

Sinikka jäi eläkkeelle Martinlaakson lukiosta kymmenen vuotta sitten. Hän aloitti koulussa opettajana vuonna 1981, ja rehtorina hän työskenteli vuodesta 1995 lähtien. Sinikka seuraa koulumaailmaa edelleen lastenlastensa kautta.

– Koulunkäynti on muuttunut paljon niistä ajoista, kun itse opetin. Nykyisin oppilaat ovat aiempaa rohkeampia ottamaan kantaa asioihin ja antavat palautetta.

Taitoluistelu on vienyt ison osan Sinikan vapaa-ajasta. Aktiivisuus lajin parissa alkoi, kun vanhin hänen neljästä lapsestaan alkoi luistella.

– Anna sanoi jo 2-vuotiaana, että hän haluaa taitoluistelijaksi. Asuimme Mäntässä, ja vein tyttöä ja hänen ystäviään luistinradalle. Anna oli niin innostunut lajista, että hankin luistelunopettajan, joka ajoi Tampereelta Mänttään kerran viikossa.

Kun perhe muutti Helsinkiin, tytär pääsi mukaan Helsingin Taitoluisteluklubiin. Pian myös sisaret Katri ja Iitu innostuivat lajista. Poika Harri valitsi jääkiekon.

– Oma aktiivisuuteni taitoluistelussa alkoi, kun Aatos Erkon puoliso Jane Erkko kysyi kerran, osaanko laskea nopeasti. Sen jälkeen löysin itseni taitoluistelun kansainvälisten kilpailuiden tuloslaskennasta. Rakastan organisointia ja olen ollut MM-, EM- ja Finlandia Trophy -kilpailujen johtaja sekä Suomen Taitoluisteluliiton hallituksen jäsen.

Sinikan tytär Katri on luistellut jäätanssijana MM-jäillä ja Anna on edelleen aktiivinen Espoon Jäätaitureissa. Katri ja Iitu harrastivat yksinluistelun jälkeen muodostelmaluistelua. Myös yksi Sinikan lapsenlapsista harrastaa taitoluistelua.

– Käyn katsomassa paljon taitoluistelukilpailuja ystäväni Ritva Kokon kanssa. Hän on jäätanssijana tunnetun Petri Kokon äiti. Enää emme ole mukana kilpailuiden järjestämisessä, vaikka toisaalta se olisi vielä mukavampaa kuin katsomossa istuminen.

Sinikan arki on edelleen puuhakasta. Häntä työllistävät päivittäin Tansanian Kilingin kylässä, Kilimanjaron alueella toimivat kaksi kummikoulua. Sinikka on 2012 perustetun Martsarin kummikouluyhdistys ry:n rahastonhoitaja. Tosin kummikoulutyö alkoi jo vuonna 1987 Sinikan työpaikalla Martinlaakson lukiossa.

– Koko toiminta lähti Anja Tolosen etiikan tunnilla yhden oppilaamme sanoista: ”Miksi aina puhutaan, mutta ikinä ei tehdä mitään?” Päätimme heti alussa, että kaikkien Kilingin kylän lasten pitää päästä kouluun.

Ala- ja yläkoulussa on liki 1 400 oppilasta. Yhdistyksen 36 000 euron vuosirahoitus käytetään kouluruokaan sekä erityisesti matematiikan ja englannin opetuksen tukemiseen. Yhdistyksen varoin on hankittu myös lääkkeitä ja hygieniatarvikkeita sekä tuettu terveydenhoitoa.

Sinikka on käynyt paikan päällä Kilingissä seitsemän kertaa, ja koulun edustajia on käynyt vastavierailulla Suomessa. Kilingiin on tehty kahdeksan leirikouluvierailua, joihin on Martinlaakson lukion lisäksi osallistunut myös Kasavuoren koulu Kauniaisista.

Sinikka on nähnyt, kuinka 170 kilingiläistä lasta on kummien tuella suorittanut peruskoulun loppuun. Osa on jatkanut lukioihin, opistoihin ja yliopistoihin.

– On hienoa saada heiltä viestejä. Whats­App on mahdollistanut päivittäisen yhteydenpidon Tansaniaan. Olen monelle lapselle Mama tai Bibi, joka tarkoittaa isoäitiä.

Yhdistys lähettää rahat suoraan Kilingissä olevalle tilille, ja yhdyshenkilö siirtää rahat Kilingin kouluihin. Yhdyshenkilö kertoo, mihin rahat on käytetty.

– Tämä on ollut luotettava tapa auttaa, ja rahat ovat menneet oikeaan kohteeseen. Tätä malliamme voisi jakaa muillekin. Aloitimme pienestä, mutta nyt yhdistyksellämme on 250 kummia Suomessa. Jos joku siellä tarvitsee apua, niin meiltä löytyy aina auttaja. Nyt odotamme, että yksi tyttö pääsee tarvitsemaansa leikkaukseen yhdistyksen tukemana.

Sinikka sairastui neljä vuotta sitten imusolmukesyöpään. Tauti uusi, mutta lopulta hän parani. Sen jälkeen Sinikka on kokenut kiitollisuutta siitä, että voi olla perheensä kanssa ja nähdä lastenlastensa kasvavan.

– Kuulin syöpäni uusimisesta samana päivänä, kun tyttäreni kertoi raskaudestaan. Silloin ajattelin, että voisinpa nähdä vielä syntymättömän lapsenlapseni ja kahden lapsenlapseni ylioppilasjuhlat. Nyt pieni ilopilleri on jo 2-vuotias ja tytöt yliopistoissa.

Sinikka on viikoittain tekemisissä lastenlastensa kanssa. Nuorimmat heistä ovat 4- ja 2-vuotiaita.

– Luen lapsille paljon ja myös laulan, koska olen perinyt äidiltäni hyvän lauluäänen. Leikimme yhdessä piilosta ja muita perinteisiä leikkejä. On ainutlaatuista olla lastenlasten kanssa. Samalla on haikeaa tietää, että minua ei enää ole, kun he täyttävät 50 vuotta.