Viime vuonna aivoinfarktiin sairastunut Helena Petäistö: Virallinen kotini on nyt Suomessa
Puheenaiheet
Viime vuonna aivoinfarktiin sairastunut Helena Petäistö: Virallinen kotini on nyt Suomessa
Helena Petäistö asuu nyt Suomessa, mutta haaveilee myös Pariisissa asumisesta.
31.8.2017
 |
Apu

35 vuotta MTV:n kirjeenvaihtajana työskennellyt Helena Petäistö sairastui viime vuonna aivoinfarktiin ja jäi siitä toivuttuaan eläkkeelle.

- Olen voinut oikein hyvin. Kesäni kului kirjaprojektia valmistellessa ja nyt kirjoitan itse teosta. Olin koko kesän Suomessa, onneksi, sillä Ranskassa oli hirveät helteet. Olen ollut viimeiset 25 vuotta kaikki elokuut Suomessa, Pariisissa on liian kuuma, Petäistö kertoi keskiviikkoiltana MTV-kanavan 60-vuotisjuhlissa Helsingin Allas Sea Poolilla.

Ulkomaantoimittajana pitkän uransa tehnyt Petäistö kertoi suunnittelevansa jatkossa asumista kahdessa maassa.

- Haluaisin olla puolet vuodesta Pariisissa ja puolet Suomessa. Olen aina sanonut, että minulla on kesämökki Töölössä, mutta nyt se on enemmän kuin kesämökki. Tämä on toiminut toistaiseksi hyvin, ja virallinen kotini on nyt Suomessa.

Teksti Annika Vuorensola, kuvat Jaakko Jaskari

Kommentoi »