Itäsuomalaisen Daniel Kalejaiyen, 25, isä muutti 1990-luvulla Nigeriasta Suomeen, Joensuuhun. Se oli tunnettu rasistisena skinheadpääkaupunkina eikä perheenpään lähtö suomalaiseen yhteiskuntaan ollut kevyt.

Pojan kokemukset rasismista kotimaassa sen sijaan ovat jääneet vähiin, vaikka lapsuudessaan hän olikin usein siskonsa kanssa koulun ainoa tummaihoinen.

– Olin aina kaveriporukoissa mukana, olin kasvanut “vaaleaihoiseksi” enkä tiedostanut ihonväriäni. En osannut oikein loukkaantua nimittelystä. Kerran alakoulussa kaveri kutsui minua neekeriksi. Valitin opettajalle, että kaveri haukkui minua neekeriksi, vaikka en edes ole, Kalejaiye kertoo.

Toisen kerran yläkoulussa tappelunnujakan keskellä koulutoverit kutsuivat Danielia mulatiksi. Hän valitti asiasta äidilleen, joka totesi, että niinhän sinä olet, vaalea- ja tummaihoisen jälkeläinen.

– Ymmärsin, että minä olen se, mikä olen, ja jos se on jollekin ongelma, se on hänen asiansa. Vanhempana olen kuullut jonkin verran rasistista huutelua, ja sosiaalisessa mediassa olen saanut osani, mutta en ihan älyttömästi. En tee ihonväristäni numeroa, vaikka muuten huomiosta pidänkin, Kalejaiye hymyilee.

Suomalaisille vaikeasti lausuttava sukunimi paljastaa kantajansa kuulemma heti nigerialaiseksi. Isän kotimaassa oltiin muutama vuosi sitten nigerialaistaustaisesta suomalaisesta poliisista niin innoissaan, että eurooppalainen nigerialaisyhteisö teki Instagram-tililleen julkaisun, jossa sanoivat Danielin puhuvan sujuvaa yorubaa.

Silloin Danielin Instagram-tilin kommenttikenttä alkoi saman tien täyttyä yorubaksi hänelle kirjoitetuista kysymyksistä.

– Yritin sanoa kaikille, että puhun kotikielinäni suomea ja englantia, en yorubaa. Lopulta jouduin vastailemaan viesteihin yorubaksi käännösohjelman avulla, Daniel hymyilee.

Poliisiammatissa Daniel Kalejaiye on sukunsa ensimmäinen. Hän vitsailee aloittavansa ihan mielellään “suvussa kiertävän ammattitaudin”. Poliisiammattikorkeakouluun hän ajautui puolivahingossa, kun ryhtyi miettimään, että haluaisi ihmisläheisen työn, jossa voisi auttaa ihmisiä.

– Poliisi oli looginen vaihtoehto. Kaverit kannustivat, että minusta tulisi hyvä poliisi. Kun ensimmäisen kerran puin haalarit päälle, tuli olo, että nyt ollaan siisteissä hommissa, hän muistelee.

Yli kolme vuotta sitten poliisiksi valmistunut Daniel Kalejaiye työskentelee vanhempana konstaapelina Kuopion pääpoliisiasemalla. Hän tutkii työkseen alaikäisten tekemiä rikoksia, pyrkii estämään niitä sekä päivystää nettipoliisina.

– Kun ymmärsin urani alussa, että poliisina olen päivittäin vain ikävien asioiden kanssa tekemisissä, meinasin lyödä hanskat tiskiin. Mutta nettipoliisin työ on myönteistä, ja olen aina halunnut työskennellä nuorten kanssa. Siinä auttaa tulevia aikuisia.

Työnkuva on nyt luonteva tälle sosiaalisen median vaikuttajalle, jolla on videopalvelu Tiktokissa lähes 160 000 seuraajaa. Seuraajamäärä on suunnaton, vaikka Suomen suosituimmalla tiktokkaajalla, siivousintoilija Auri Kana­sella onkin päätähuimaavat 1,6 miljoonaa seuraajaa. Danielin videopätkät käsittelevät lähinnä poliisityötä. Jokainen niistä alkaa tervehdyksellä: “Moro! Se on konstaapeli Daniel täällä!”

Idea Tiktok-tilin avaamisesta syntyi erään työpäivän päätteeksi, ja tammikuussa 2021 Daniel ryhtyi toimeen. Esimies kannusti, sillä yksittäisiä suomalaispoliiseja ei palvelussa vuosi sitten vielä ollut.

– Halusin tavoittaa nuoret, ja siinä on onnistuttu. Olen Tiktok-vaikuttaja, sanan todellisessa merkityksessä. Moni nuori sanoo, että olen heidän lempitiktokkaajansa, vaikka olenkin poliisi.

Myönteistä palautetta asiakkailta tulee nyt ihan eri tavalla kuin tavallisena poliisina, vaikka toki jotkut kansalaiset ovat intoutuneet kanteluidenkin tekemiseen. Erityisesti nuoret haluavat keskustella Tiktok-poliisin kanssa.

– Nuoret seuraajani heräävät videoitani katseltuaan ajattelemaan asioita laajemmin ja kysyvät lisäkysymyksiä. Joka kuukausi saan Instagramissa satoja viestejä. Kun vastaan yhteen kysymykseen, saan heti kaksi lisää, Kalejaiye kertoo.

On helppo vähätellä sosiaalisen median vaikuttajia pelkäksi muotikuplaksi. Konstaapeli Danielin Tiktok-luvut vetävät kuitenkin hiljaiseksi. Hänen yhtä videotaan voidaan katsoa yli puoli miljoonaa kertaa, ja hän tavoittaa lähes 160 000 yksittäistä ihmistä valistamalla rikosasioista.

– Joudun todistelemaan tämän työn merkitystä vielä poliisiorganisaatiossa silloin tällöin, kaikki muut tiedostavat kyllä jo sometyöni mahdollisuudet. Nuoret janoavat tietoa.

Konstaapeli Danielin nuoresta iästä on sometyössä etua. Hän on kasvanut sosiaalisen median keskellä ja käsittää, miten se toimii. Hän tietää, millaiset keinot videotuotannossa toimivat, ja miten nuorisoa puhutellaan.

– Ihmiset eivät useinkaan miellä, että poliisikin voi olla nuori. Poliisikoulusta voi valmistua jo 21-vuotiaana. En halua olla Tiktokissa poliisin perikuva, vaan tehdä asioita omalla tavallani, mutta olla poliisi samalla.

Poliisityötä nuori konstaapeli on nähnyt jo sen verran, että pitää lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä pahimpana mahdollisena rikoksena, vähintään henkirikokseen verrattavana. Jos murhaa jonkun, uhrin kärsimys loppuu kuolemaan, mutta seksuaalirikoksen uhrin kärsimys saattaa rikoksesta vasta alkaa.

– Tällaisen rikoksen vaikutukset voivat olla aivan järkyttävän suuret. Ne säteilevät uhrista pitkän matkan päähän, mitä ihmeellisimpiin asioihin, Kalejaiye pohtii.

Kerran Instagramissa hän törmäsi 14-vuotiaaseen nuoreen, joka ilmoitti ryhtyvänsä sarjamurhaajaksi. Tämä halusi paloitella myös konstaapeli Danielin ja kertoi yrittäneensä murhata toisen lapsen jo yhdeksänvuotiaana. Daniel yritti jutella nuoren kanssa kärsivällisesti, mutta mikään ei tuntunut toimivan, kunnes puhe kääntyi hevosiin.

– Hänellä oli hyvin rikkinäinen tausta. Ei ollut montaakaan kaveria, ja koululuokasta oli potkittu ulos puheiden takia. En koe, että pystyin häntä juttelemalla pelastamaan, mutta ehkä sain jonkin siemenen kylvettyä.

Alkuvuodesta konstaapeli Daniel Kalejaiye julkaisi tietokirjan. Se on nimetty hämäävästi hänen Tiktok-tilinsä mukaan, Konstaapeli Daniel tässä, moro!, mutta kirja ei ole nuoren someinfluensserin henkseleiden paukutusta, vaan tiukkaa asiaa.

Konstaapeli Kalejaiyen kirja on valistuskirja rikoksista, joihin nuori saattaisi törmätä. Se listaa rikos­nimikkeet, kertoo niiden tunnusmerkistön ja rangaistus­asteikon sekä havainnollistaa rikos­viidakkoa eläväisin esimerkein. Kirjasta löytyy myös tietoa paikoista, joista saa apua erilaisiin ongelmiin.

Eivätkä konstaapeli Kalejaiyen tietokirjassa rikoksia tehtaile vain nuoret mieshuligaanit, vaan esimerkeistä löytyy kuvitteellisten tyttöjenkin nimiä.

– Yritimme aluksi käyttää sukupuolineutraaleja nimiä, mutta niistä tuli niin outoja, että vaihdoimme tavallisiin nimiin. Mutta sanoilla on merkitystä. Jos sanon ‘terroristi’, alat miettiä parrakkaita miehiä, ja kun sanon ‘nuorisorikollinen’, mietit 15-vuotiasta poikaa etkä 13-vuotiasta tyttöä, Kalejaiye huomauttaa.

Tuore tietokirjailija myöntää suoraan, ettei ole mikään kirjaihminen. Hän sanoo lukeneensa elämässään ehkä neljä kirjaa, mukaan lukien koulukirjat. Tietokirja on kirjoitettu sellaisille nuorille kuin hän, jotka eivät ensimmäisenä kirjastoon suuntaa. Samalla se on myös niille, jotka eivät välttämättä tunne hyvin sosiaalista mediaa ja sen mahdollistamia rikoksia. Kirjasta on apua myös aikuisille, jotka eivät välttämättä tunne somen villiä länttä.

– Isosiskollani ei ole koskaan ollut sometiliä, hän olisi nuorena saanut tietoa ensisijaisesti kirjastani eikä somesta. Halusin kirjoittaa kirjan, jonka joku ei-lukija haluaa lukea.

Daniel Kalejaiyella on unelma. Hän toivoo, että jonain päivänä hänen kirjaansa jaetaan peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille lahjaksi kevätjuhlassa, ja jokainen nuori saa tietoa rikoksista, joiden polulle ei kannata lähteä.

Eikä se niin kaukana ollut, ettei joensuulaisesta Kalejaiyesta olisi tullut yksi varoittava esimerkki poliisiluennoille.

Hän sanoo eläneensä nuorena hälläväliä-elämää, jossa huomista ei murehdittu. Hän saattoi tehdä paljon asioita tai ei yhtään mitään.

– Lopetin teininä liikunnan, en harrastanut mitään, en tykännyt koulunkäynnistä, en miettinyt, mitä haluan tehdä tulevaisuudellani. Monella voi olla sama kokemus, että nuorena tekee ihan mitä sattuu. Mutta nuorten pitäisi ymmärtää, että se, mitä tekee nyt, voi vaikuttaa koko loppuelämään.