Viime kesä oli hirveä. Tuurin kyläkauppiaalla Vesa Keskisellä, 47, on ollut sydänongelmia jo nuoresta pitäen, mutta äkkiä mies alkoi kärsiä eteisvärinästä eli niin sanotusta flimmeristä. Oksetti, huimasi, oli vaikea puhua, hiki valui ja suorituskyky oli heikko. Koko ajan kannoilla kulki tv:n kuvausryhmä filmaamassa äskettäin TV5:llä alkanutta sarjaa Tuurin kyläkauppias.
– Hiki meni helteisen heinäkuun piikkiin, mutta en esimerkiksi uskaltanut kantaa tytärtäni Mariaa. Taustalla oli pelko, että taju lähtee flimmerin jättäessä sydämenlyöntejä väliin muutamaksi sekunniksi. Näin ei onneksi käynyt viiden kuukauden flimmeriaikana, Vesa kertoo.
Elokuussa sydämen rytmi käännettiin pikaisessa nukutuksessa Seinäjoella, Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa, ja koska Vesa halusi jakaa kokemuksen, tv-kamera oli paikalla.
– Tilanne helpottui taianomaisesti muutamassa sekunnissa!
Liian isokokoiseksi diagnosoitu sydän oli alkanut oireilla jo viisitoistavuotiaana. Myöhemmin se johti armeijan keskeytymiseen sekä pari vuotta sitten radikaaliin elämänmuutokseen.
– Painoin 128,8 kiloa, kun minut pysäytti itsestäni otettu valokuva: olin kuin pystyyn nostettu merilehmä! Sitten lääkäri sanoi, että sinulla on kaksi vuotta aikaa, sen jälkeen et pysty enää kävelemään.
– Elämään oli vihdoin löytynyt oikeanlainen nainen, syntynyt tytär, ja sitten miehelle annetaan tällainen diagnoosi. Näin itseni istumassa pyörätuolissa, katsoin vauvaamme ja itkin salaa Janelta. Lähes 30 vuotta työelämää, ja nyt kun vihdoin oli oma perhe, edessä odotti pyörätuoli.
– En kertonut diagnoosista kenellekään, olin vain täynnä vihaa omaa ajattelemattomuuttani kohtaan: tyhmyyttäni olin juonut terveyteni äärirajoille. En hyväksynyt diagnoosia, mutta jotenkin tiesin, ettei kohtalo halunnut minun päätyvän pyörätuoliin. Se olisi menettänyt lempilapsensa, jonka kautta se on saanut toteuttaa oikkujansa.
Mies otti itseään niskasta kiinni, lopetti viinin tissuttelun ja sen rinnalla kulkeneen syöpöttelyn. Vesa kertoo laihduttaneensa peräti 44 kiloa yhdeksässä kuukaudessa.
Töysän kuntaan kuuluvassa Tuurin kylässä sijaitsi 70-luvun alussa noin navetan kokoinen Toivo Keskisen perustama kyläkauppa. Neljävuotiaalle Vesa Petterille isoisän kauppa oli kiehtova paikka, tosin poikaa harmitti suunnattomasti, kun tukkukauppiaat Eeva ja Eino tulivat kaupalle. Eevalla oli näet tapana kiusoitella Vesaa omaksi kullakseen, söpöliiniksi. Poikaa nolotti, hävetti ja aina piti sännätä naama kirkkaanpunaisena piiloon mokomaa naista.
Myöhemmin poika halusi itsekin tehdä bisnestä.
– Seitsemänvuotiaana ostin mustekyniä isoisältä ja neuvon mukaan myin ne liiankin halvalla luokkatovereille, mutta kyniin tarvittavissa mustepatruunoissa olikin sitten kunnon kate. Saadut markat menivät visusti uusiin tuotteisiin tai säästöön. Viikkorahaa ei annettu, kaikki piti itse tienata, ja sitä myöten rahaa alkoi arvostaa.
Pihiydestä tuli myöhemmin vitsi. Kun Vesa täytti 30 vuotta, kyläkaupan työntekijät lahjoittivat pomolleen pussillisen markkoja, Vesan Vessakolikoita. Ne ovat edelleen tallella.
– En näet koskaan voinut laittaa markkaa vessanoveen vaan odotin aina niin kauan, että joku toinen laittoi ja pääsin livahtamaan sisään. Sama juttu saappaiden kanssa: kun aloin käydä Levillä, en raaskinnut ostaa vaellussaappaita, vaan lainasin niitä aina yhdeltä myyjältä. Lopulta henkilökunta osti ne vanhat saappaat minulle lahjaksi, ja sen jälkeen entinen omistaja lainasi niitä vuorostaan minulta.
Nuoruuden koiruudet olivat omenavarkauden tasoa, hurjemmaksi tahti muuttui, kun autot astuivat kuvaan ja kylän pojat kaahailivat kortitta kuraisia kyläteitä.
– Sitten keksittiin festarit. Ensin yövyttiin teltassa, sitten käyttöön otettiin Kyläkaupan pakettiauto, sen jälkeen salaa lainattiin isältä aina kuorma-auto. Eräänä vuonna keksittiin sisustaa rekan perävaunu, jonka kaveri veti traktorilla festarialueelle ja selitti portinvartijoille, että se on tulossa ”varastokäyttöön”.
Lukion jälkeen tarkoitus oli lähteä opiskelemaan Helsingin kauppakorkeakouluun, mutta Vesa jäi pääsykokeessa pisteen päähän hyväksytystä.
– Se olikin hyvä juttu. Pääsin isän oppiin ja kävin seitsemän vuotta niin sanottua kyläkauppakorkeakoulua. Moni luulee, että minä olen perustanut Kyläkaupan – kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Toivo-pappani perusti kyläkaupan, ei siis isäni, minusta puhumattakaan. Olen kauppias viidennessä polvessa.
Vuonna 1994 omalta isältään kaupan perinyt Matti luovutti Veljekset Keskinen 0y:n toimitusjohtajuuden 26-vuotiaalle pojalleen Vesalle, jolla oli visio: kyläkaupasta tulisi matkailunähtävyys.
Vesa pysäyttää autonsa lumen peittämälle karavaanarialueelle.
– Kun puhuin matkailunähtävyysideasta, kaikki pitivät minua kahjahtaneena tai ainakin suuruudenhulluna. Tämäkin karavaanarialue alkoi kymmenestä sähkötolpasta joen rannalla. Aloin mainostaa, että meiltä saa ilmaista sähköä, ja isä hermostui, että ainakin viisi markkaa pitää pyytää! Mutta ensin pitää kylvää, sitten voi niittää. Siihen meni 20 vuotta, mutta viime vuonna tämä valittiin Suomen parhaaksi karavaanarialueeksi. Kesällä yöpyi yli 60 000 ihmistä.
– Eipä kukaan naura enää. Sitä paitsi vaikeudet kasvattavat luonnetta. Ne voi nähdä mahdollisuuksina, ne on tehty voitettaviksi.
Auto ajaa hitaasti kyläkaupan ympäri. Sen edessä oleva monumentti OnnenKenkä on 19 metriä korkea ja 13 metriä leveä. Kyseessä ei ole hevosen vaan Yksisarvisen kenkä, sillä taruolento tunnetaan hyvän onnen, puhtauden ja voiman vertauskuvana. Ruokakaupan puoleinen julkisivu on 240 metriä pitkä. Kyläkaupassa on yli 70 000 neliötä, 2 000 parkkipaikkaa ja 430 työntekijää, joiden lisäksi palkataan 270 kesätyöntekijää.
Myymälän puolella on 250 000 tuotetta, ruokapuoli on Suomen suurin pelkästään elintarvikkeita myyvä liike, 30 000 tuotetta.
Vuosittainen asiakasmäärä on kuusi miljoonaa, mikä tekee kyläkaupasta myös ylivoimaisesti Suomen suosituimman pääsymaksuttoman matkailukohteen. Liikevaihdossa kyläkaupan edellä on vain Helsingin Stockmann.
Tuttuja ovat Miljoona Rock -musiikkifestivaali, Miljoona Pilkki, Miss Miljoona ja lukuisat muut tapahtumat. Joka heinäkuun alueella on Tivoli Sariola, jota kyläkauppa vuokraa ja muuttaa nimen siksi aikaa Miljoona Tivoliksi. Kaikki alle 13-vuotiaat pääsevät laitteisiin ilmaiseksi.
– Aika pitkälle on tultu siitä muutaman neliön komerosta, josta Kyläkaupan historia alkoi.
Mikä tämä miljoonajuttu on? Miljoona sitä ja miljoona tätä?
– Jos ihmisiltä kysyy, mikä on iso raha, he vastaavat, että miljoona. Ei kukaan vastaa miljardi. Vuonna 1994 mietin kalastuskilpailua ja tajusin, että ihmisiä kiinnostaa kaksi asiaa: seksi ja raha. Koska seksiä oli vaikea liittää kalastuskilpailuun, syntyi Miljoona Pilkki. Iso raha ja kalastuskilpailu.
Kerran Miljoona Rockia edeltävänä päivänä Vesa Keskinen hukkasi kokonaisen rockbändin, kun maailmankuulu Scorpions katosi kesämökiltä. Kylmä hiki ehti jo valua niskassa, kunnes viidentoista minuutin etsiskelyn jälkeen ensimmäinen Scorpionsin jäsen nousi järvestä. Turvamiehelle kertomatta bändi oli uinut mökin vastapäiselle pikku saarelle, missä miehet makoilivat auringon lämmittämillä kallioilla ja kuuntelivat hiljaisuutta.
Millainen mies ajattelee asioita potenssiin miljoona? Tummalla puulla paneloidussa työhuoneessaan Vesa ojentaa paperin.
– Kymmenisen vuotta sitten kirjoitin itselleni eräänlaisen ohjekirjan, mihin kirjasin 13 arvoa, 7 periaatetta ja 67 luonteenpiirrettä, luvut tulevat syntymäajasta. Ne ovat luonteeni rakennusaineet. Jos asioita ei ole määritelty, niitä ei voi tietoisesti ryhtyä kehittämään.
Listan mukaan miehen arvoihin muun muassa kuuluvat luovuuden ja läheisten lisäksi tietysti työ, tavoitteet ja tulevaisuus, mutta myös vapaus, jonka tarpeesta on moni suhde kaatunut ja yksi ennestään lujittunut.
– Jane on ensimmäinen nainen, joka ei ole mustasukkainen kyläkaupalle vaan ylpeä siitä, että teen töitä. Hän antaa työn tekemiseen vapauden, Vesa sanoo.
Vesan kumppani ja kihlattu Jane on työskennellyt kiinteistöalalla.
Lokakuussa 2012 Vesa Keskinen oli lomamatkalla. Eräänä iltana hän lähti illalliselle ystävänsä Elmon ja tämän suomalaisen vaimon kanssa ravintolaan. Äkkiä Vesan katse kiinnittyi tummaan naiseen, tämä katsoi takaisin ja elämä muuttui.
Vuonna 2013 pariskunnalle syntyi tytär Maria, toinen lapsi syntyy kesällä.
Jane ja Maria ovat tätä kirjoittaessa Brasiliassa, sillä tammikuiset matkamessut vievät alkuvuonna Vesalta kaiken huomion. Huhtikuussa mies hakee perheensä takaisin Suomeen, mukaan tulee myös tulevan vauvan takia apukäsiksi anoppi.
– Liekö kohtalon pieni vekkuli kokeilu, että anoppi asuu saman katon alla seuraavat kuusi kuukautta? Tosin Janen äiti on ihana ihminen, eikä minulla ole mitään häntä vastaan.
Jane tiesi tasan tarkkaan, kenen kelkkaan hyppäsi. Kun suhde alkoi saada tukevampaa pohjaa, Vesa pyysi Janea googlaamaan ja kääntämään kaikki mahdolliset Vesaan liittyvät nettipätkät ja jutut. Hän ei halunnut jättää mitään kertomatta.
– Sitten kysyin Janelta, että haluatko oikeasti kanssani tällaiseen maailmaan. Jane vastasi myöntävästi.
Viime viikolla alkaneessa TV5:n Tuurin Kyläkauppias -sarjassa kurkistetaan niin kyläkaupan kuin kauppiaan itsensä arkeen. Sen lisäksi, että ohjelma teki kanavan katsojaennätyksen, sarja syöttää medialle seuraavat 12 viikkoa takuuvarmoja otsikoita. Kohu alkoi jo ensimmäisestä osasta, jossa Vesa esittelee kesämökin kodinhoitohuonetta. Hän heitti Janelle, että ”tämä on sinun huoneesi” ja seuraavana aamuna otsikot huusivat, että ”Keskisen mielestä naisen paikka on kodinhoitohuoneessa”.
Taustalla on pariskunnan välinen vitsi. Kun Vesa esitteli kerran hotellihuonetta Janelle sanoen, että tämä on sinun huoneesi, Jane osoitti vessaa ja heitti takaisin, että tuo on sinun huoneesi. Tätä on sitten hoettu. Koska vitsin taustaa ei tiedetty, mies sai sovinistin leiman.
– Oikeasti kohtelen Janea kuin kukkaa kämmenellä ja joudun toppuuttelemaan, ettei kaikkea tarvitse tehdä. Elin 19 vuotta yksin ja osaan kyllä itsekin laittaa ruokaa. Viimeksi tänä aamuna pesin pyykkiä.
– Meidän suhteen kulmakivet ovat sama näkemys tasa-arvosta, keskeinen luottamus ja kunnioitus. Yritän huomioida koko ajan pienillä asioilla. Tosin usein, kun yritän ostaa jotain Janelle, tämä vastaa, että ”I don’t need it” – en tarvitse sitä.
Oletko rakastunut?
– En kai muuten kihloissa olisi ja lapsia tekisi! Oltaisiin menty jo viime kesänä naimisiin, mutta Jane halusi, että Maria oppii ensin kävelemään. Olen rakastunut ja valmis avioon.
Vuonna 2011 Vesa mietti eräässä haastattelussa, että jos työ olisi toisenlaista, lapsia ehtisi tehdä. Nyt pahimmat kiireet ovat kadonneet.
– Opin delegoimaan ja kiitos hyvälle itsetunnolleni, olen myös palkannut ympärilleni itseäni viisaampia ihmisiä. He täydentävät osaamistani ja tarpeen tullen myös toimivat jarruttajina.
Tytär on läsnä puheissa ja ennen kaikkea iPadissa, jota Vesa kantaa mukanaan kaikkialle. Isän ylpeydellä hän näyttää Janen lähettämän videopätkän, missä riemastunut Maria ottaa ensimmäisiä askeleitaan.
– Ennen lapsen syntymää kaverit varoittelivat, että vauvan takia ei saa nukkua, ne sotkee ja haisee. Vaan jonkun ihmeellisen tytön olen saanut, kun Maria on yhtä hymyä, pelkkää auringonpaistetta. Jane on äitinä tiukka ja pitää tarkasti huolta aikatauluista: aikuinen syököön milloin haluaa, mutta lapsen ruoka-ajoista ei jousteta.
– Olen yllättynyt siitä, miten helppoa on olla lapsen kanssa ja kuinka kivaa, että on se lapsi. Tosin tyttölapset tapaavat kuulemma viedä isiään kuin pässiä narussa. Vielä on opeteltava läsnäoloa. Se herpaantuu helposti, jos päähän juolahtaa työasia.
Perheeseen kuuluu myös vuoden ikäinen bengalinkissa Qi.
Julkisuus on peliä, ja Vesa myöntää sen. Hän on eräänlainen seppä, joka taitavasti takoo yritykselleen mainetta ja menestystä kaikenlaisista otsikoista. Äskettäin Vesa esimerkiksi hankki
16 000 eurolla muumimukikokoelman, joka odottaa esillelaittoa Kyläkauppaan. Älytöntäkö? Asiasta kirjoitti yli 40 mediaa. Mainosarvo on mittava.
Seuraavana tavoitteena on saada kasaan maailman suurin Aku Ankka -kokoelma, miljoona lehteä. Keräys alkaa maaliskuussa ja jokaisesta lehdestä Vesa lupaa maksaa kymmenen senttiä, mutta lehdet pitää tuoda Tuurin kyläkauppaan.
Julkisuuden tasoa on monenlaista. Vuonna 2003 Vesa voitti Suomen Entrepreneur of the Year -kilpailun vuoden kasvuyrittäjänä. Seuraavana vuonna hän lahjoitti miljoona markkaa eli 168 188 euroa veteraanien ja sotaleskien kuntoutukseen sekä Lamborghini Diablo VT Roadster -auton Miljoona Kiitos -hyväntekeväisyyshaastekampanjan arpajaispalkinnoksi. Mannerheim-ristin ritarien säätiö palkitsi hänet pronssisella Mannerheim-pienoispatsaalla.
Kyseenalaisempaa julkisuutta oli vuorostaan kohu ”keitto vai kastike”. Vuonna 2011 kohistiin Vesan ghanalaisesta tyttöystävästä Hamamatista, joka oli ottanut ritolat, kun ruokapöydässä oli tullut riitaa. Sen päätteeksi Vesa oli heittänyt kastikkeen loput vessanpönttöön ja teko nimettiin riidan syyksi.
– Voiko tyhmempää juttua olla, Vesa tuijottaa hetken.
– Vastavuoroisesti kukaan ei kirjoita, jos yhden kesän aikana piffaan ilmaiset tivoliliput 54 000 lapselle tai laajennan kyläkauppaa tuhansilla neliöillä.
– Oikeasti ihmiset eivät tiedä mitään elämästäni. On vain otsikoiden synnyttämä mielikuva playboysta, joka hilluu kaduilla ja kylillä, vaikka en edes käy missään. Ja mihin se mielikuva perustuu: joitakin julkisia humalatiloja ja seitsemän julkista naisystävää, mikä ei ole paljon 47-vuotiaalle miehelle.
– Olen ihan tavallinen ihminen, joka tekee tavallisia asioita, viettää tavallista elämää ja muiden tavoin myös joskus töppäilee. Mutta kenellekään niillä töppäilyillä en ole tehnyt pahaa.
Teksti: Eve Hietamies
Kuvat: Mikko Vähäniitty
