Jatka lausetta Veli-Pekka Ketola: Yrityksistäni huolimatta... en ole oppinut käytöstavoille.

Jos olisin nainen, en käyttäisi joka tilanteessa l­­eggingsejä.

Minun olisi pitänyt syntyä perheessä, jossa olisi ollut enemmän urheiluhenkisyyttä.

Lapsuuteni sitkein haave oli tulla merkittäväksi ­henkilöksi Suomen yhteiskunnassa. Se ei toteutunut.

Teini-iässä inhosin erityisesti koulunkäyntiä.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun näin ensimmäisen NHL-jääkiekko-ottelun.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun kuulen epämiellyttävän tarinan – esimerkiksi huonosti kohdelluista ­vanhuksista nykyajan Suomessa.

Vihaan sydämeni pohjasta epäoikeudenmukaisuutta.

Viimeksi rakastuin 1966, 18.12. Porissa. Tulevaan­ ­vaimooni. Olemme olleet onnellisesti aviossa pian 52 vuotta.

Kateellisena katson, kun eräillä ihmisillä on moninaisia taitoja.

Pelkään kuollakseni ­kuolemaa.

Kadun yhä sitä, että en panostanut koulutukseen.

Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, koska se oli yhteen aikaan ­tapanani.

Ystäväni ihmettelevät saamattomuuttani.

Odotin turhaan lapsestani ammattijääkiekkoilijaa, mutta onneksi hänestä tuli kauppatieteen maisteri.

Sukurasitteeni on, että me kaikki miespuoliset astumme herkästi korkin päälle.

Juuri nyt ottaa päähän, että sataa.

En enää nykyään suutu, kun… äijästä on tullut pehmo ihan kokonaisvaltaisesti.

Mieluummin kuolen kuin otan poliittisen jäsenkortin.

Vapaamielisyys menee liian pitkälle, kun jokaisessa saippuasarjassa putoaa housut ennen kuin pipo.

Minun jumalassani mukavinta on rauhallisuus.

Urho Kekkosesta haluan sanoa: hän oli paras ­presidenttimme.

Homoille haluan sanoa: ”Annetaan kaikkien kukkien kukkia – rakastakaa toisianne!”

Maahanmuuttajille haluan sanoa: ”Tervetuloa!­­ ­Hankkikaa itsellenne työ ja auttakaa tätä yhteiskuntaa viemään asioita eteenpäin.”

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, parantaisin porilaisten nuorten ja vanhusten ­asemaa.

Sen päivän haluan nähdä, jolloin ­Suomessa elää rauha ja rakkaus.

Luulin itsestäni ­liikoja… liian usein.