Vuonna 2003 perustetun armeijatavaran erikoisliikkeen Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm on tunnettu kannanotoistaan, jotka poikkeavat yritysten valtavirrasta – kuten Varustelekan tuote­valikoima, imago ja mainontakin. Yritys työllistää 6o ihmistä, ja vuonna 2017 sen liikevaihto oli 12,6 miljoonaa euroa.

Lindholmin mielestä kiista irtisanomisten helpottamisesta alle kymmenen hengen yrityksissä ei ole järin hedelmällinen.

– On ollut useita tilanteita, joissa helpompi irtisanominen olisi auttanut Varustelekaa. En silti halua ajatella politiikkaa pelkkänä oman edun eteenpäin saamisena. Irtisanomissuoja on iso yhteiskunnallinen asia, ja Suomi on hieno maa nimenomaan siksi, ettei yhteiskunta keskity pelkkään henkilökohtaiseen menestykseen ja oman edun ajamiseen, Lindholm sanoo.

Lindholmin mielestä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta antaa ihmisille mahdollisuuksia, mutta sillä on toinenkin puoli.

– Suomi on erinomaisen turvallinen maa, rikas ihminen ei tarvitse täällä piikkilanka-aitaa tai turvamiehiä. Me ostamme verorahoillamme turvan, jota ei kertakaikkiaan voi saada maissa, joissa heikommista ei pidetä huolta, Lindholm muistuttaa.

Lindholmin mielestä mahdollisuus irtisanoa ihmisiä, jotka tekevät selviä virheitä tai jättävät työnsä tekemättä, on jo olemassa.

– Työnantajaosapuoli on nyt esittänyt, että se ei riitä – pitäisi olla kyky irtisanoa huonosti käyttäytyvät ja laiskat ihmiset tarvitsematta odottaa näiltä suuria virheitä. Viesti siis on, että on ihmisiä, jotka nyt vain ovat huonompia kuin muut. Varsinkin pikkuyritysten pitäisi pystyä nappaamaan ”kirsikat kakun päältä”. Yhteiskunnan kannalta on erinomaisen vaarallinen asenne, että vain parhaat kelpaavat ja että huonommat saavat mennä kortistoon. Se on aika varma tapa pahentaa syrjäytymistä.

– Vaikka syrjäytyneiden hyvinvointi ei kiinnosta esimerkiksi siksi, että kokee köyhyyden olevan oma valinta, voisi välittää vaikka rahasta. Syrjäytymiskehitystä voi kyllä estää, ja jos siinä onnistuu, meille jää paremmin rahaa maksaa eläkepommi.

Lindholm ei kiistä ongelmia.

– Toiset ovat ahkerampia ja sopeutuvampia kuin toiset. Nähdäkseni työnantajien olisi parempi hyväksyä, että vaihtelua tulee aina olemaan. Kun sen kanssa oppii elämään, osaa käyttää omaa työvoimaa paremmin. Yritysten on kannettava vastuu siitä, että yhteiskunta saa kaikki maan työkykyiset ja mielellään ne vähemmänkin työkykyiset ihmiset töihin.

Asia erikseen on ilmapiiri, jossa työntekijöihin suhtaudutaan lähtökohtaisesti vahdittavana kulueränä, ei resurssina.

– Ei se mene niin, että jotkut vain ovat luonnostaan laiskoja ja asenneongelmaisia. Näiden ihmisten ongelma on usein, etteivät he tunne työllään olevan merkitystä muille. Tilanne on korjattavissa.

Eniten Lindholmia harmittaa lakiehdotuksessa se, että se lähettää väärän viestin.

– Harvemmin ongelma on yksipuolisesti työntekijä. Tehokkain tapa korjata asioita ei ole irtisanoa enemmän. Useimmat firmat saisivat enemmän aikaan tekemällä työympäristöstä paremman.

– Vähemmän aikaansaavat työntekijät ovat itse asiassa hyviä sparraajia. Jos osaa rakentaa työympäristön, jossa nämäkin tyypit saavat asioita aikaan, saadaan myös ahkerista työntekijöistä enemmän irti. Lisäksi perehdyttäminen nopeutuu ja virheitä sattuu vähemmän. Hyvä työympäristö, jossa työntekijä ilman jatkuvaa kysymistä tietää mitä, miten ja miksi tehdään, vaikuttaa myös viihtyvyyteen.

Lindholmin mukaan Varustelekaakin olisi joskus auttanut helpompi irtisanominen.

– Mutta eniten meitä olisi auttanut se, että joku olisi kertonut, miten rakentaa tehokas työympäristö ja miten ennaltaehkäistä ongelmia henkilöstön kanssa. Me on saatu paljon aikaan sillä rintamalla, mutta tuntuu, että paljon on myös pitänyt keksiä pyörää uusiksi. Kun yritys eli kovinta kasvuvaihetta, kukaan ei kertonut, miten tästä hommasta selvitään helpommin.

Lakiesitys on saanut kritiikkiä myös hätäisestä valmistelusta. Se voi pysähtyä perustuslakivaliokuntaan kuten pois vedetty esitys alle 30-vuotiaiden määräaikaisten työsopimusten solmimisesta – se olisi asettanut työntekijät eriarvoiseen asemaan.

– Eniten kiinnostavat asiantuntijoiden lausunnot siitä, mitä uudistus tarkoittaisi toteutuessaan. Työpaikkoja ei tule lisää, mutta koska ihmiset saavat helpommin kenkää, tulee tehtäviin paremmin sopivia ihmisiä, jolloin tuottavuus kasvaa. Tästä kylmän matemaattisesta ajattelusta puuttuu se usein muutenkin unohtuva puoli, kun tehdään työnantajavetoista politiikkaa. Irtisanominen on ihmiselle helvetin kova paikka, ja jos päästään vielä herkemmin sanomaan, että sinä et kelpaa, tulee lisää tilanteita, jossa työttömäksi joutuu ihmisiä, joilta on kokonaan vedetty matto alta, Lindholm sanoo ja tarkentaa, että jos itsetunto murtuu kunnolla, ihminen ei ehkä enää pompahda kumipallona jaloilleen.

– Suomen työllisyyspolitiikka on jo nyt sellaista, että ihmiset pakotetaan hakemaan työpaikkoja, joista he tietävät, etteivät pääse niihin. Järjestelmä ei juuri tue ihmisen uskoa itseensä tai yhteiskuntaan.

Syrjäytynyttä pitkäaikaistyötöntä on vaikea vetää takaisin yhteiskuntaan. Lindholm toteaa, että kustannustehokkainta on vähentää syrjäytymiseen johtavia tilanteita.

– Vaikka helpompi irtisanominen ihan varmasti helpottaa joitain yrityksiä, en ole ollenkaan varma, että se tekee valtiontaloudelle kokonaisuutena hyvää.

Esityksen ongelmakohdista tuntuu olevan erilainen käsitys paitsi työntekijöiden ja -antajien kesken, myös osin yrittäjäjärjestöjen välillä. Suomen Yrittäjät on ajanut lakimuutosta hyvinkin aggressiivisesti läpi, mutta vientiteollisuusvetoisia suuryrityksiä edustava Elinkeinoelämän Keskusliitto on ottanut pidättyvämmän kannan.

SAK on ollut täysin ehdoton: sille kelpaa vain koko esityksen poisvetäminen.

– Kaikki tappelun aiheuttama vahinko voidaan suoraan vähentää uudistuksen hyödyistä – jos se edes menee läpi, Lindholm sanoo.

Lindholm muistuttaa, että hän voi puhua vain omasta ja yrityksensä puolesta.

– En kuvittele tietäväni, mikä yleisilmapiiri on. Olen sen verran ujo, etten ole kauheasti tutustunut muihin yrittäjiin. Varmaan asenteita ohjaa se, millainen ihminen muuten on. Olen kasvattanut Varustelekaa rohkeasti ja ollut aina enemmän sillä kannalla, että palkataan vaan lisää jengiä. Vaikka takaiskuja on tullut ja irtisanomisetkin ovat olleet ongelma, kaikesta on selvitty, ja firmalla menee hyvin. Toiset ovat varovaisempia ja varmaan kiinnostuneempia riskien minimoimisesta.

Lindholm hymähtää saaneensa kannanottojensa jälkeen paljon sellaistakin palautetta, että ”olet kokematon etkä mistään mitään tiedä, ja kyllä se Varusteleka vielä kyykkää – todennäköisesti ihan kohta.”

– Toivon, että nämä ihmiset joko työllistyvät työntekijöinä tai löytävät yritysidean, joka toimii yhden ihmisen voimin. Kasvuhakuinen yrittäjyys olisi ilmeisesti heille ihan liian stressaavaa, Linholm lataa.

Jokaiselle yritykselle tulee varmasti joskus ”hutihankintoja”. Myös työntekijä voi havaita olevansa väärässä paikassa, tai tilanteet voivat tulehtua niin henkilökohtaisista kuin organisaatiosyistä.

– Tärkeintä ja vaikeinta irtisanomisessa on rohkeus – päätös irtisanomisesta pitää tehdä tarpeeksi aikaisin, ja vaikka se on pienessä firmassa ja tiiviissä työyhteisössä sosiaalisesti rankkaa, se pitää silti uskaltaa tehdä. Uskon, että todennäköisyys jatko-ongelmiin pienenee, kun ottaa tunteet ja itsekunnioituksen huomioon ja antaa työntekijälle kunniallisen poispääsytien.

Jos työntekijä kokee tulevansa kuulluksi, hän myös tietää, miksi ja miten asiat tapahtuvat firmassa, jolloin ongelmia tulee vähemmän.

– Parasta on, jos ongelmallinen työsuhde päättyy työntekijän aloitteesta. Voidaan esimerkiksi yhdessä suunnitella, että työntekijän kannattaa pyrkiä haluamaansa kouluun. Jos hän pääsee sinne, työsuhde päätetään yhteisymmärryksessä. Mielestäni juuri silloin saa olla ylpeä firmastaan ja henkilöstöosastostaan, kun näkee työsuhteiden päättyvän luonnollisella tavalla – työntekijä etsii itselleen uuden paikan ja lähtee hyvillä mielin, Lindholm painottaa.