Ensimmäisiä vakavia uhkauksia Rebekka Härkönen alkoi saada noin 15 vuotta sitten työskennellessään Turun Sanomat -lehden aluetoimituksessa. Susilauma oli asettunut Nousiaisiin, ja Härkösen työnä oli kirjoittaa aiheesta.

– Sudet herättivät asukkaissa voimakkaita tunteita, ja lauman alfasusi oli ammuttu vahingossa. Sain puhelun, jossa henkilö kertoi, että seuraavaksi luoti saattaa olla Härkösen selässä, jos vielä tulen Nousiaisiin.

Sudet, maahanmuuttajat, pakkoruotsi ja kannabis. Kun toimittaja kirjoittaa lukijoissa voimakkaita tunteita herättävistä aiheista, vaarana on, että hänet asetetaan joko kannattamaan tai vastustamaan ilmiötä, vaikka hän pysyisi kuinka puolueettomana. Ihmiset rakastavat lokeroida toisiaan.

Niin kävi myös vuonna 2017, kun Turussa tehtiin Suomen ensimmäinen terrori-isku. Toimittaja Härkönen lähetettiin paikalle tekemään työtään, ja hän sai haastattelun ulkomaalaistaustaiselta silminnäkijältä, joka oli yrittänyt myös auttaa puukotuksen uhreja. Härkönen olisi mielellään jututtanut muitakin silminnäkijöitä, mutta heitä oli vaikea löytää, ja löytyessäänkin he eivät antaneet haastatteluja.

– Siinä oli taustalla monta sattumaa, muun muassa MV-lehden suosion kasvu, ja se johti ajojahtiin, jossa häiritsevien viestien ja puheluiden lisäksi minua alettiin muun muassa kadulla seurata, baareissa huudeltiin, taksikuskit kyselivät osoitettani ja kahdesti minut yritettiin pahoinpidellä, Härkönen muistelee.

Kaikki vain siksi, ettei Härkösen haastateltava ollut kantasuomalainen.

Häirinnästä tehtiin rikosilmoitus, mikä ei johtanut toimenpiteisiin. Lopulta Härkönen sai häirinnän loppumaan vain muuttamalla Turusta Helsinkiin.

Yksi Härkösen rikos- ja oikeustoimittajauran ensimmäisiä häirintätapauksia oli poikkeuksellisen omituinen. Hän vieraili työnsä vuoksi usein Varsinais-Suomen käräjäoikeuden kansliassa, ja sen virastomestarilla oli todella oudot puheet. Ne päättyivät aina siihen, että jotakuta oli puukotettu vatsaan – ja usein Rebekan nähdessään hän tökkäsi tätä sormellaan kevyesti vatsaan.

– Aluksi se ei kuullostanut uhkaavalta, mutta sitten hän alkoi lähetellä outoja viestejä, ja lopulta videoita, joissa puukotettiin naista vatsaan. Sitten tuli sekava viesti, josta luulin että hän on tulossa ampumaan minut kotiini, Härkönen kertoo.

Mies oli tunnettu asekeräilijä, ja hänestä tehtiin rikosilmoitus. Tuomio tuli laittomasta uhkailusta, aseet vietiin pois, ja työ käräjäoikeudessa loppui. Moni tuli jälkikäteen kiittämään Härköstä rikosilmoituksesta, sillä mies oli pelottanut heitäkin.

– Se oli pelottavaa, siskolleni sattui samaan aikaan syntymään vauva, jonka suolet olivat ulkona hänen kehostaan. Niitä valutettiin sairaalassa hiljakseen takaisin, ja samaan aikaan tyyppi halusi tehdä jotain suolilleni. Silloin valvoin neljä yötä putkeen ja käsittelin kuolemanpelkoni.

Sen jälkeen Härkönen ei ole kuolemaansa pohtinut. Hän korostaa saaneensa aina työnantajaltaan ja poliisilta hyvin tukea.

– Tässä työssä voi joutua kokemaan kaikenlaista, varsinkin kun tekee niin paljon asioita kuin minä. Kirjoitan aika suorasukaisesti, mutta en pelkää seurauksia. Olisin ennemmin kuollut kuin lopettaisin työnteon uhkausten takia.

Rikos- ja oikeustoimittajaksi Härkönen ajautui työpaikallaan Turun sanomissa sattumalta. Hän oli kyllästynyt työhönsä aluetoimittajana, ja toimituksessa vapautui rikostoimittajan pesti.

– Ilmoittauduin hommaan, ja päätoimittaja ihmetteli, etten ollut koskaan kiinnostunut rikosjutuista. Sanoin, etten ollutkaan, mutta nyt olen. Se oli päähänpisto, halusin muutosta. Ajaudun usein tekemään asioita hetken mielijohteesta. Kaiken ei tarvitse aina mennä suunnitelmien mukaan, hän hymyilee.

Tämä sattuma poiki Turun sanomille sen historian ensimmäisen Bonnier-palkinnon, jonka Härkönen pokkasi jutustaan Turun kaupungin psykiatristen osastojen väärinkäytöksistä vuonna 2016.

Rikostoimittajana hän on viihtynyt nyt jo 12 vuotta, ja vaihtoi viime vuonna sanomalehtityön televisiotoimittajaksi MTV Uutisille. Rikokset kiehtovat, sillä materiaalia riittää, ja uutiskentällä tapahtuu koko ajan. Nopealle kirjoittajalle riittää työtä.

– Minusta ihmisten pään sisään meneminen on kiehtovaa: mikä saa jonkun tekemään jotain, miksi toisesta tulee rikollinen ja toisesta uhri? Särkyneiden ihmisten kohtaaminen on paljon mielenkiintoisempaa kuin täydellisten.

Härkösen maailmankuva ei ole mustavalkoinen, ihmiset eivät ole vain hyviä tai pahoja, vaan monen rikollisenkin taustalla on rikkonainen elämä, rakkaudettomuutta. Toimittaja haluaa ymmärtää kaikkien näkökulmia, ihmisyyttä laajasti.

– Rikollisilla on usein kiinnostavia tarinoita, tylsät ihmiset ovat pahinta mitä tiedän. Ajattele rikollista, joka on valinnut rikollisuuden ammatikseen. Siihen kuuluu se, että välillä joutuu linnaan. Heillä on tietynlainen hetkessä elämisen tyyli, tuot ensin 100 kiloa kokaiinia Suomeen ja pistät kaikki rahat menemään, seuraavaksi menet taas asumaan harvinaisen huonosti kalustettuun “yksiöön”.

Rikoslakikin on Härkösestä kiinnostava. Se on hänestä “Suomen simppelein laki”, joka kertoo yksiselitteisesti, mikä on väärin tai oikein.

– Silti oikeudenistunnossa sekä puolustaja että syyttäjä vetoavat samaan lakiin, ja tuomio päätyy jommankumman hyväksi.

Tietynlainen sattuma on myös Rebekka Härkösen uuden aluevaltauksen takana. Hänen ensimmäinen rikosromaaninsa Prinsessamekko (Bazar) ilmestyi helmikuun alussa, ja tiedossa on ainakin trilogia. Rikos- ja oikeustoimittaja Suuna Wallan työstä kertovan sarjan toinen osa ilmestyy syksyllä, kolmas osa ensi vuonna.

– Rikostoimittaja Vera Miettinen houkutteli minut kirjoittamaan tietokirjan Valmis tappamaan – Kaksinkertaisen elinkautisvangin tarina, koska rikoskirjat on yleensä miesten kirjoittamia. Dekkarit eivät kiinnosta minua enkä lue niitä.

Mutta kirjamessuilla vieraillessaan hän ryhtyi pohtimaan, millaiset kirjailijat tienaavat eniten: dekkaristit. Hän ryhtyi huvikseen suunnittelemaan dekkaria, jossa päähenkilö olisi toimittajanainen. Koska suunnittelu oli työlästä, hän pohti saman tien kokonaisen sarjan taustatarinat.

– Juttelin sitten puhelimessa Mika “Immu” Ilménin kanssa, sanoin hänelle kirjoittaneeni ensimmäiset kymmenet sivut dekkaria. Hän ryhtyi inttämään, että minun pitää lähettää käsikirjoitukseni hänen tutulleen Bazar-kustantamoon, lopulta suostuin vain saadakseni puhelun loppumaan, Härkönen muistelee.

Kun käsikirjoitus oli saapunut kustantamon sähköpostiin, ei mennyt montaakaan tuntia, kun Härkösen puhelin kilahti. Tuore kirjailija sanoo suostuneensa saman tien trilogiaan vain “ylistyshumalan” takia.

– Kirjoittamistani kehuttiin siinä puhelussa enemmän kuin varmaan kertaakaan toimittajanurani aikana!

Mitään ”pullantuoksuista “cozy crimea” Härkösen dekkarit eivät ole. Toimitustyön lisäksi hän kuvaa väkivaltaa sellaisena kuin se on, hänestä lukijoiden ei ole syytä turtua väkivallan kauheuteen.

– Kirjojeni rikokset eivät ole aitoja, mutta tarinani koostuvat oikeiden ihmisten ja tapahtumien palasista. Minun on helppo kuvailla väkivaltaa, kun tiedän mitä kaikkea se voi olla, tyydytän lukijan verenhimoa ihan luonnostaan.

Toimittajan työssään Härkönen sanoo voivansa kuvailla “ehkä noin prosentin” siitä todellisuudesta, miltä rikokset ja väkivalta oikeasti näyttävät oikeudenistunnoissa, tuomioissa, asiakirjoissa ja todistajien kertomuksissa.

– Jos nämä kauheudet ovat oikeasti tapahtuneet jollekin, lukija voi ehkä sietää sen rippusen, jonka hänen eteensä tuon työssäni tai romaaneissani. Ihmisen pahuus on niin käsittämättömän syvää, että miksi ottaisin vain pintaa? Mutta tarkkana on oltava, en halua kirjoittaa väkivallasta vain väkivallan vuoksi.

Rebekka Härkönen sanoo katsovansa usein rikollisten käsiä.

– Mietin, että noilla se on tehnyt kaikki ne teot, vaikka kädet näyttävät ihan tavallisilta.

Erään tappouhkauksen Rebekka Härköselle esitti elinkautisvanki, joka kauppasi viattomuuttaan rikokseen. Härkönen tarkisti asiakirjoista, ettei viattomuus ollut todennäköistä, ja vanki uhkasi tappaa hänet.

– Räjähdin nauramaan puhelimessa ja vastasin, että tuomiosi pituudella siihen menee hetki. Joskus huumori on paras keino.