Hei ulkomaalainen! Tervetuloa Suomeen, loputtoman marraskuun maahan! Täällä seotaan auringonpaisteesta täysin, sillä sitä annetaan taivaasta lahjaksi vain hyvin harkitusti. Taivaaseen on kaiketi kantautunut tieto, että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Menisihän se ehdottomasti liian pitkälle, jos täällä säätkin suosisivat. Jollain se on onneakin tasattava, olkoon se siis sää. En tiedä olenko ainoa, jolle tulee taivaan ratkaisusta mieleen maamme hallitus.

En ole valittaja. Selviän sateesta, tuiskusta, tuulesta, kylmästä ja hetkosen aikaa liian kuumastakin. En kriisiydy pihan täyttämästä lumesta, vaan tartun kolaan urheilumielessä. Sateesta selviän sadetakilla. Pakkasesta selviän sillä, että pääsen saunaan (jos on varaa, jos ei ole, saunon jonkun toisen luona). Selviän myös talouden laskusuhdanteesta, hajonneesta autosta ja pahanmakuisesta ruoasta. Sen sijaan jäinen märkyys aiheuttaa minulle kohtuutonta tuskaa.

On valittava, haluanko pysyä pystyssä, mutta perustaa samalla uimalan kenkiini (nastakengät eivät pidä vettä enää) vai kulkea kuivin kintuin, mutta jatkuvan aivotärähdyksen uhan alla. Samalla seuraan huolestuneena, kun pentukoirani koikkelehtii jäätiköllä raajat sekavassa järjestyksessä. TÄMÄ on liikaa.

Nyt kysynkin: haluaako joku ihan oikeasti muuttaa tänne? Ne ihmisparat, jotka ovat muuttaneet tänne eteläisemmästä kohteesta, mahtavat olla täysin raiteiltaan. Julkenen epäillä, että perheissä keskustellaan vakavasti seuraavasta siirrosta: löytyisiköhän tälle joku vaihtoehto?

Onhan tämä turvallinen maa, mutta tässä säässä ei ole mitään turvallista. Ja koska sää on kauhea, ihmisetkin ovat täysin lyötyjä. Ja mitä tekee lyöty ihminen? Rähjää muille ihmisille, pahimmat jopa eläimille. Sitten vielä ihmetellään, miksi Jeppe juo.

Tervetuloa Suomeen, muukalainen! Täällä sinua tervehtivät tehokas byrokratia ja jäinen märkyys! Käy ihmeessä peremmälle.

On kaksi tavaramerkkiä, jotka ovat uskaltaneet nousta kaiken kuonan yläpuolelle: Teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slush ja vanha kunnon lonkero-juoma. Slush on jo vuosikausia toivottanut ulkomaiset vieraansa tervetulleeksi maahan, jossa voivat sään takia hengailla vain kaikkein kovimmat tyypit, eli badassit. Lonkero sen sijaan on brändännyt koko harmauden itselleen. Hieno oi- vallus, vaikka ei se säästä kärsivää liiemmin lämmitä.

Kaiken kaikkiaan mukavaa, että jollain leikkaa, miten tästä jatkuvasta marraskuusta saa edes dollarit irti. Nyt haluaisinkin kysyä, millä konstilla me arjen tukipilarit selviämme tästä?

Ennen vanhaan oli tapana piipahtaa etelässä, nyt se on moraalisesti arveluttavaa. Tai vaikka piipahtaisikin, sama sonta jatkuu, kun palaa kotiin. Äkkiä se hiekkaranta unohtuu. Visa-lasku sen sijaan ei unohdu. Visan lisäksi meitä suosivat isot sähkölaskut.

Onko nyt niin, että vain kovimmat meistä vetävät poninhännät tiukemmalle ja unohtavat menneen, monta kuukautta kestäneen marraskuun, kun kevätaurinko kurkistaa ensi kertaa? Se on varmaankin juuri näin. Ja täsmälleen samasta syystä suomalainen autoilija yllättyy aina yhtä pahasti ensilumesta. Koska sen muistaminen olisi liian kivuliasta.