Pikku Heidiä harmitti, kun kavereilla oli kotona piirustuslehtiöitä. Hän sai piirrellä hiirenkorvilla olevien näytelmien plarien eli käsikirjoitusten taakse. Niitä kotona riittikin.
Näyttelijä Heidi Heralan lapsuus oli piirustuspaperin puutteesta huolimatta onnellinen.
– Se oli teatterin täyttämä lapsuus, hän sanoo.
Vanhempiensa Marja Korhosen ja Helge Heralan mukana Heidi pääsi Suomen Kansallisteatterin kulisseihin niin varhain, ettei kerta kaikkiaan voinut välttyä teatterin tartunnalta.
Teatterin tuoksu, näyttämön takainen jännittävä maailma, ihaillut näyttelijät ja näytelmät, jotka lähtivät heidän tulkitseminaan lentoon, jättivät Heidiin poltteen.
– Sain roikkua teatterilla niin paljon, että se oli kuin toinen koti.
Näyttelijän ammatti kulkee suvussa Marja Korhosen puolelta jo neljännessä polvessa. Hänen vanhempansa Heidi Blåfield ja Jaakko Korhonen olivat näyttelijöitä, nyt Heidi Heralan ja hänen puolisonsa, näyttelijä Seppo Maijalan neljästä lapsesta on jo kaksi valinnut teatterin elämäntyökseen. Myös Heidin veli Turo Herala on työskennellyt teatterissa ohjaajana, kouluttajana ja käsikirjoittajana.
Heidi Heralan ja Seppo Maijalan esikoinen Lauri Maijala on sukupolvensa lahjakkaimpia ohjaajia ja johtaa yhdessä Juho Milonoffin kanssa KOM-teatteria. Toiseksi vanhin poika Juhani Maijala opiskelee teatteri-ilmaisun ohjaajaksi.
Heidi Herala ei menisi vannomaan, etteivätkö myös perheen nuorimmat lapset Inka ja Eero valitsisi suvussa kulkevaa ammattia.
Näyttelijät Irma Seikkula (vas.) ja Marja Korhonen langenneina enkeleinä Noel Cowardin näytelmässä Intimiteatterissa vuonna 1960.
Lahjakas Heidi Herala otti ensiaskeleensa näyttelijänä vanhempiensa kotiteatterissa Kansallisessa Eeva-Kaarina Volasen käyttämissä kengissä.
– Isäni näytteli juoppoa pappia Paavo Haavikon näytelmässä ja sain olla mukana näytelmässä avustajana. Se oli upea kokemus kahdeksanvuotiaalle. Ja sitten ne Eeva-Kaarinan kengät, ehkä minulla oli iso jalka tai hänellä pieni!
Koulun jälkeen Heidi Heralalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hakeutua alalle, vaikka hän jossain murrosiän vaiheessa koetti todistaa muuta. Lähinnä kai uhitellakseen kohtaloa vastaan.
– Ilmoitin ryhtyväni kampaajaksi, mutta ei se ollut todellinen haaveeni. Näyttelijäksi minä halusin.
Opiskellessaan Teatterikorkeakoulussa vuosina 1979–1983 Heidi Herala sai Jouko Turkalta kahdensuuntaisia ohjeita. Välillä Turkka sanoi, että ”nyt sä näytät niiltä molemmilta”, hän kun oli tehnyt niin kovasti töitä ettei näyttäisi vanhemmiltaan.
Välillä Turkka käski Heidin näytellä kuin Marja Korhonen, älyllä, välillä kuin Helge Herala, nopeasti, vaistonvaraisesti. Kolmaskin vaihtoehto oli: Heidin piti hyödyntää sekä äidin että isän parhaita puolia.
Ihan kuin Heidi Heralaa ei olisi ollut erityisenä itsenään olemassakaan.
– Se oli hankalaa, kun oma identiteetti näyttelijänä oli vasta kehkeytymässä. Suvun rasite voi olla kova, ja vertailu voi haavoittaa, ja onkin haavoittanut uralla ollessani. Ihmiset voivat olla uskomattoman tökeröitä vertailussaan ja antaa tahdittomasti ja rumasti palautetta.
Hän sanoo vanhempiensa poistuttua korkeammille näyttämöille, että palaute voi olla liikuttavaakin.
– Monet ovat muistelleet esimerkiksi äitini Noita Nokinenä -saturoolia Radioteatterissa. Ne ovat vahvoja tunnemuistoja ja siksi arvokkaita.
Heidi Herala ei ole ottanut vanhemmistaan näyttelijänä mallia, mutta tietää äänen ja tiettyjen asentojen olevan perinnöllisiä.
– Jopa pään asennosta huomaan yhtäläisyyksiä äitiin.
Äidiltä hän oppi työmoraalia, isältä kyvyn heittäytyä ja rohkeuden mennä helpoimman vaihtoehdon ylitse.
Heidi Herala on lunastanut paikkansa Helsingin kaupunginteatterin näyttelijöiden tähtikaartissa. Tänä keväänä hänet voi nähdä näytelmässä Vakavuusongelma.
Isovanhempiaan Heidi Herala ei koskaan tavannut. Hänen äitinsäkin oli vain kuusivuotias menettäessään äitinsä Heidi Blåfieldin ja yhdeksän, kun isä Jaakko Korhonen kuoli.
Heidi Blåfield näytteli Suomen Kansallisteatterissa ja ehti tehdä kuusi mykkäelokuvaa. Hänellä oli pääroolit miehensä ohjaamissa mykkäelokuvan klassikoissa Nummisuutarit sekä Koskenlaskijan morsian vuonna 1923. Viimeinen Heidi Blåfieldin elokuvarooli oli vuonna 1929 valmistunut, sittemmin tuhoutunut Juhla meren rannalla.
Heidi Blåfield kuoli vain 31-vuotiaana angiinamyrkytykseen palattuaan opintomatkalta Pariisista. Elettiin aikaa ennen penisilliiniä, eivätkä lääkärit kyenneet tekemään mitään.
Samana vuonna, kun Heidi Blåfield kuoli, Jaakko Korhonen sai ensimmäisen äänielokuvaroolinsa Tukkipojan morsiamessa. Merkittävin rooli äänielokuvassa Korhosella on vuonna 1935 valmistuneessa Syntipukissa. Siinä hän näyttelee tavaratalon johtaja Vaaraa, joka iskee silmänsä Ester Toivosen tulkitsemaan myyjättäreen.
Myös Jaakko Korhosen kuolema neljä vuotta Heidi Blåfieldin jälkeen oli traaginen. Korhonen oli 1930-luvun alussa loukannut jalkansa näyttämöllä, ja polveen kehittyi sarkooma, pahalaatuinen sidekudoksen kasvain. Elämänsä viimeiset viikot Korhonen vietti entisten appivanhempiensa luona Mäntässä. Tarina kertoo, että Lydia Blåfield sanoi kuolemansairaalle entiselle vävylleen saattaessaan tätä Helsinkiin lähtevälle junalle: ”Jaakko-kulta, juna lähtee kohta.”
Korhonen ei halunnut tyttäriään Marjaa ja Heidiä kuolinvuoteensa äärelle Helsingin Diakonissalaitokselle, koska halusi varjella äitinsä menettäneitä lapsia uudelta järkytykseltä.
Seppo Maijala Erfurthina, Saksan päämajan edustajana Paavo Haavikon näytelmässä Aino ja Brita. Näytelmä nähtiin Kari Heiskasen ohjaamana Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 1999.
Kun suruviesti Jaakko Korhosen kuolemasta saapui Kansallisteatteriin, illan näytös peruttiin. Korhosen ja Blåfieldin orpotyttärille perustettiin rahasto turvaamaan heidän koulutuksensa.
– Äidinäidin olen nähnyt jossakin mykkäelokuvassa, äidinisän äänielokuvissakin. Kun äitini asui loppuvuosinaan Riistavuoren palvelutalossa Alzheimerin taudin takia, tuli kerran televisiosta elokuva, jossa hänen isänsä näytteli. Kysyin äidiltä, tunnistaako hän isänsä.
Ehkä tunnistikin, ainakin Marja Korhonen nyökytteli tyytyväisenä.
Heidi Heralalla on ollut Marja Korhosta parempi onni nähdä vanhempiaan monissa rooleissa.
– Mielessä vilisee kymmeniä kuvia! Isän muistan vaikkapa Kansallisteatterin Rouva Suorasuusta hehkeän Maija Karhin kanssanäyttelijänä, äidin Ruusu ja kulkuri -elokuvan kaunottarena tai elokuvasta Rovaniemen markkinoilla. Vuonna 1973–1974 olin avustajana Tukkijoella-näytelmässä, jossa äidillä oli rooli.
Isänsä Helge Heralan lukemattomista töistä Heidi Herala muistaa erityisesti monologin Turun kaupunginteatterin näytelmässä Kontrabasso.
– Ja jumankekka, minkä roolin hän teki Pyynikillä Tuntemattoman sotilaan Lehtona.
Töillä Marja Korhonen ja Helge Herala eivät lapsiaan rasittaneet.
– Joissakin lehtijutuissa he istuvat pää plarissa, mutta ne olivat lavastettuja kuvia. Minä tuon paljon enemmän työasioita kotiin kuin vanhempani ikinä.
Heidän työnsä näkyi lähinnä siinä, että he olivat aina iltaisin poissa, ja kotiapulainen hoiti meitä lapsia.
Vaikka Heidi Herala sanoo rasittavansa läheisiään puhumalla töistään, se ei ole saanut hänen lapsiaan inhoamaan teatteria.
– Laurin menestyksestä huolimatta hän on ensisijaisesti rakas poikamme. Hänen menestyksensä voi olla ulkopuolelta katsottuna kadehdittavaa, ja piirit ovat pienet. Lauri on vahva, mutta samalla herkkä. Juhani puolestaan on tarkkaileva, ajatteleva nuori mies, jolla on kolmas vuosi opinnoissaan meneillään.
Eero on 12-vuotias, äitinsä mukaan varsin ilmaisullinen kaveri, ja ensi kevään abiturientti Inka mielii joko näyttelijäksi tai ohjaajaksi.
– Mitä tahansa lapset tekevätkään, en toivo muuta kuin että he olisivat onnellisia työssään.
Omassa työssään Helsingin kaupunginteatterissa Heidi Herala on saavuttanut yleisön suosion monissa farsseissa ja draamakomedioissa, mutta myös vakavissa rooleissaan. Sellainen oli esimerkiksi Anita Hallaman rooli Panu Rajalan näytelmässä Sylvi ja Anita.
Tänä keväänä Heidi Herala nähdään Mika Ripatin kirjoittamassa ja Pentti Kotkaniemen ohjaamassa Vakavuusongelma-näytelmässä kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä.
Ensi kesänä Heidi Herala tekee sitä, mitä Jouko Turkka kannusti tekemään: monologin.
– Tällä hetkellä työstän Marja-Liisa Vartion runoihin perustuvaa monologia, jonka ensi-ilta on Kajaanin runoviikoilla kesällä 2016. Vartion kuolemasta on ensi vuonna viisikymmentä vuotta.
Puolisonsa Seppo Maijalan kanssa Heidi Herala ei ole vähään aikaan ollut samassa näytelmässä, mutta rakkaus syttyi näyttämöllä. Vuosi oli 1980, kun he tapasivat toisensa 1980 Samppalinnan kesäteatterissa Turussa. Näytelmä oli Nummisuutarit, Seppo näytteli Eskoa ja Heidi kasvattitytär Jaanaa.
– Suhteet ja avioliitot näyttelijöiden kesken ovat ehkä siksi niin yleisiä, että liikumme aina samoissa porukoissa, Heidi Herala sanoo.
Illat yhdessä töissä, päivät harjoituksissa. ●
Sarjan ensimmäisessä osassa olivat esittelyssä Rinteet ja toisessa Roineet, kolmannessa Palot, neljännessä Jurkat ja viidennessä Majanlahdet.
Teksti Liisa Talvitie, kuvat Timo Pyykkö, Lehtikuva
