Näyttelijä Andy García, 61, vastaa Skype-puheluun kotonaan Los Angelesissa täsmällisesti kello 12.

– Siemailen tässä hieman vodkaa appelsiinimehun kera jo, mutta sinähän olet suomalainen, hän hymyilee silmälasiensa takaa.

Taustalta kuuluu hänen perheensä ääniä, astioiden kilahtelua keittiössä, puheensorinaa ja koiran kynsien rapinaa puulattiaa vasten. Pianon ääressä istuva näyttelijän takana on suuri taideteos.

– Rakastan kuubalaista kulttuuria ja musiikkia, soitan itsekin hieman, hän kertoo vähätellen.

Todellisuudessa García (oikealta nimeltään Andrés Arturo García Menéndez) on varsin pätevä pianisti ja perkussionisti, joka on jopa julkaissut musiikkia 14-henkisen yhtyeensä kera. Hän on myös innokas levynkeräilijä.

– Kuuntelen paljon bluesia ja jazzia, mutta kuubalainen musiikki on lähimpänä sydäntäni. Olen äänittänytkin sitä paljon, myös ihailemani artistin Cachaon kanssa.

Entä taittuuko näyttelijältä myös tanssiminen?

– Salsa on vain muodikas markkinointia varten keksitty sana kuubalaiselle musiikille. Sen tahtiin tanssitaan rumbaa, mamboa, cha chata, mutta en aio esitellä tanssitaitojani Skypen välityksellä! Voin esitellä niitä sinulle ehkä jossain ensi-illassa, oikeasta hinnasta, hän nauraa.

Kuuban Havannassa syntynyt, juuriaan rakastava näyttelijä ei ole vieraillut kotimaassaan kuin kerran sen jälkeen, kun perheen oli vuonna 1961 pakko muuttaa Yhdysvaltoihin kiristyneen poliittisen tilanteen vuoksi.

– Kävin konsertoimassa laivaston tukikohdassa Guantanamossa 1990-luvulla, mutta en mennyt Havannaan tai muualle maahan. Siellä vallitsee edelleen diktatuuri, enkä palaa, ennen kuin se on poistunut.

Viisivuotiaana perheensä kanssa Miamiin muuttaneella Garcíalla on paljon lämpimiä muistoja kotimaastaan.

– Ja rakentelen niitä edelleen. Olen ­ollut koko ikäni kiinnostunut Kuuban historiasta sekä kulttuurista. Haaveilen paluusta jatkuvasti.

Espanjaa äidinkielenään puhuvan pienen Garcían ensimmäinen tehtävä uudessa kotimaassaan oli opetella englantia.

– Onneksi äitini oli englanninopettaja, joten se auttoi. Emme silti puhuneet kieltä ennen muuttoa sisarusteni tai isäni kanssa. Vain äiti osasi perheestämme englantia. Se oli vaikeaa meille kaikille, mutta enemmän tietysti ­vanhemmilleni. Minä olin niin nuori, että koin sen vain seikkailuna. Koko kuusihenkinen perhe eli yhden makuuhuoneen asunnossa. Siitä alkoi uusi elämämme maanpaossa, ja olimme vihdoin vapaita sotilasjuntan komennosta.

Miamissa García kävi paikallista lukiota ja haaveili ammattilaiskoripalloilijan urasta.

– Olin hyvin pieni ja kevyt, mutta nautin paljon pelaamisesta. Omistinkin suurimman osan teinivuosistani lajille, mutta sitten sairastuin mononukleoosiin.

Taudista epäonnekseen rajumman version saanut nuori García ei voinut vuoteen urheilla ollenkaan.

– Se himmasi menoani. Silloin aloin näytellä, enkä oikeastaan enää katsonut taakseni.

Valmistuttuaan lukiosta 70-luvun puolivälissä García muutti Los Angelesiin ryhtyäkseen näyttelijäksi, kuten tuhannet muut toiveikkaat nuoret. Hänen läpimurtonsa kesti vuosia, ja sillä aikaa mies työskenteli muun muassa tarjoilijana.

– Minulla oli useitakin töitä, koska elanto oli pakko ansaita. Onneksi sain kuitenkin teatterirooleja, vaikka niistä ei maksettukaan. Kuormasin myös lasteja rekkoihin iltaseitsemästä aamuseitsemään Roadway-nimiselle firmalle ja hiljattain sain selville, että myös ystäväni, kollegani Bryan Cranston (Breaking Bad) oli ollut samoissa hommissa! Meillä oli hauska keskustelu siitä.

1980-luvulla García alkoi saada vihdoin rooleja tv:ssä ja valkokankailla.

– Minulle kyse oli jo silloin keinosta ansaita elantoni tekemällä sitä mitä rakastan. Suosio on vain sen sivutuote, että kasvosi näkyvät jossain suositussa tuotannossa. Jotkut tekevät töitä koko elämänsä ajan vaikka televisiossa, omistautuvat taiteelleen ja perheelleen eivätkä silti saavuta sitä, mitä suosioksi kutsutaan. Siihen tarvitaan olosuhteita, jotka minun tapauksessani oli elokuvieni kansainvälinen suosio. Silti se oli minullekin hidas prosessi. Monen vuoden ajan kamppailin saadakseni rooleja ja jouduin vain jatkamaan sitkeästi, päivä kerrallaan.

Lopulta García pääsi siihen toivottuun tilanteeseen, jossa yksi duuni alkoi johtaa toiseen.

– Se vei minua eteenpäin alalla ja ihmiset alkoivat huomata työni. Sitten pääsin elokuvaan 8 miljoonaa tapaa kuolla (1986) Jeff Bridgesin kanssa, ja sama roolittaja suositteli minua tappajan rooliin Brian De Palman Lahjomattomat-elokuvaan (1987). Kerroin kuitenkin, että halusin tehdä agentin roolin ja lopulta sainkin sen. Ja siitä tuli erittäin menestynyt, neljä ­Oscar-ehdokkuutta ansainnut elokuva.

Myöhemmin García sai itsekin parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden legendaarisesta Kummisetä osa III -elokuvasta (1990).

Menestyksestään huolimatta häntä kuvataan usein hyvin yksityiseksi ihmiseksi, joka ei ole koskaan ryvettynyt skandaaleissa.

– En ole sellainen, että menestys nousisi päähän. Pidän perheeni tiukasti ympärilläni.

García on ollut jo vuodesta 1982 naimisissa Marivi Loridon kanssa. Heillä on kolme aikuista tytärtä ja yksi poika: Dominik (1983), Daniella (1988), Alessandra (1991) ja Andres (2002).

– Pitkän, onnellisen avioliiton salaisuus on rakkaus ja kunnioitus sekä halu pysyä yhdessä ja nähdä perheen kasvavan, pysyä yhdessä perheenä. Mutta ilman rakkautta ja kunnioitusta suhde ei kestä.

Erittäin yksityistä García-Loridojen perhettä ei ole koskaan nähty lööppien kansissa.

– Pyrin elämään elämääni Hollywood-kuplan ulkopuolella. Paparazzit ja lehdet etsivät skandaaleja, joten minun tarinani ei heitä kiinnosta. En ole koskaan tarvinnut henkivartijaa, vaimoni on henkivartijani, hän vitsailee.

Tyttäristä vanhimmat, Dominik ja Daniella, ovat seuranneet isänsä jalanjälkiä näyttelijöiksi.

– Kannustin heitä opiskelemaan, mutta he tekivät itse päätöksensä alkaa näytellä. Olen tietysti yrittänyt kertoa heille, mitä näyttelijänä menestyminen vaatii. Se on kuin mikä tahansa ammatti: pitää valmistautua, kouluttautua ja tuntea taitonsa. Mutta tytöt tietävät tietysti alan sudenkuopat, koska he ovat kasvaneet kaiken keskellä ja ymmärtävät, miten vaikeaa näytteleminen on. Silti jokainen seuraa omaa intohimoaan.

García on näytellyt kummankin tyttärensä kanssa, The Lost Cityssä (2005) Dominik oli myös isänsä ohjaama. Daniellan kanssa hän näytteli rinta rinnan viime vuoden isoimmassa katastrofielokuvassa Geostormissa.

– Kuvauspaikalla tyttäret ovat kollegoita, eivät perheenjäseniä. He ovat lahjakkaita ammattilaisia, ja puhuttelemme toisiamme kuten muutkin näyttelijät. Minun ei tarvitse olla kuvauksissa isä, se ei ole tarpeellista.

Läheisissä suhteissa on etunsakin.

– Normaalisti ohjaaja käyttää aikaa oppiakseen tuntemaan näyttelijän, ennen kuin hän pystyy houkuttelemaan hänestä tunteita esiin. Se on minulle ohjaajana tietysti etu, että tunnen tyttärieni historian ja tunteet – heidän tuskansa, surunsa ja ilonsa. Siitä huolimatta dialogimme on aina ammattimaista.

Lapsilleen García on onnistunut siirtämään myös rakkauttaan latinalaiseen kulttuuriin.

– He sietävät sitä, hän vitsailee.

Hänen nuorimmaisensa Andres on kuusitoistavuotias, joka paiskoo ovia kaikkien teinien tapaan.

– Olen välillä cool, välillä ihan hanurista, päivästä riippuen.

García nähdään ensi vuonna suomalais-kiinalaisessa scifielokuvassa Iron Sky: The Ark, jonka ohjaa Timo Vuorensola. Se kertoo nuorista, jotka saavat käsiinsä Kuun pimeältä puolelta tulleen salaperäisen viestin ja alkavat selvittää sen alkuperää, jolloin he sotkeutuvat kansainväliseen Illuminati-salaliittoon.

– Saan paljon käsikirjoituksia luettavakseni, mutta he tekivät minulle tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Tutkin Timon töitä ja halusin mukaan myös ihan siitä syystä, että se tarjosi minulle mahdollisuuden mennä näyttelemään ensimmäistä kertaa Kiinaan kiinalaisten näyttelijöiden rinnalle. Se oli hieno tilaisuus.

Illuminatin jäsentä näyttelevä García viipyi kuvauksissa Qingdaossa 16 päivää.

– Voisin kertoa sinulle jotain roolistani, mutta sitten minun pitäisi tappaa sinut, hän virnistää pahamaineiseen salaseuraan viitaten.

Tosiasiassa hän kehuu vuolaasti kiinalaista työryhmää.

– He olivat hyvin ammattimaisia ja intohimoisia työtään kohtaan. Ehkä joillain oli enemmän kokemusta kuin toisilla, mutta nautin kuvauksista todella paljon.

Kiinalaisten rinnalla näytteleminen oli hänestä kiehtovaa, sillä suurin osa näyttelijöistä ei puhunut ollenkaan englantia.

– Puhun heille elokuvassa englantia, ja he vastaavat minulle kiinaksi. Mutta meillä oli todella hauskaa, ja Timo loi meille turvallisen tilan, jossa leikkiä ja kokeilla. Timo on ohjaaja, joka on valmis kuuntelemaan näyttelijöitä. Loppujen lopuksi yhteiset ideat ovat niitä, jotka tekevät kohtauksen tai elokuvan paremmaksi. Ohjaajien pitää olla hyvin varmoja mutta samalla avoimia kokeiluille. Päivässä on vain kolme tai neljä tuntia aikaa kokeilla yhtä kohtausta, päinvastoin kuin vaikka näytelmässä. Niinpä yrität saada mahdollisimman monta variaatiota aikaan auttaaksesi parhaan lopputuloksen syntymisessä.

Mitään ikäkriisiä pari vuotta sitten kuusikymmentä vuotta täyttäneellä näyttelijällä ei ole.

– Tunnen olevani edelleen se sama ihminen kuin 12-vuotiaana. En ole muuttunut yhtään, ehkä viisastunut ja vanhentunut hieman. Persoonani ja ystäväni ovat samoja kuin vuosikymmeniä sitten. Kadun joitakin valintoja, joita olen tehnyt, mutta ne ovat osa omaa painolastiani. Mennyttä ei voi muuttaa.

Hän iloitsee siitä, että on saavuttanut useita unelmiaan elämänsä aikana.

– Haaveilen silti useista asioista: vapaasta Kuubasta ja vaikkapa tulevista ohjaustöistä. Niin kauan kuin ­Jumala antaa minun käyskennellä täällä, jatkan etsintää. Kuten hieno brittiläinen runoilija Robert Browning kirjoitti: ”A man’s reach should exceed his grasp, or what’s heaven for?” (vapaasti suomennettuna ”Jos ihmisen tavoite ei ole hänen otteensa ulottumattomissa, mitä virkaa taivaalla on?”).

Aikamme alkaa olla lopussa. Kun kerron Garcíalle soittavani Espanjan Torreviejasta, hänellä on vielä vinkki valmiina.

– Menkää rannalle ja tilatkaa siellä paellaa. Nähdään Suomessa, hän huikkaa.

Sen jälkeen hän soittaa minulle kymmenen minuuttia kaihoisaa melodiaa pianollaan improvisoiden ja vilkuttaa hiljaa hyvästiksi.

Kirjoittaja on ohjaaja Timo Vuoren­solan puoliso.